Uutiset

Kaupungin maisemapeltojen kukinta parhaimmillaan – katso tästä, mistä voit poimia vapaasti täytettä maljakkoosi

Tänä vuonna Kangasalle on kylvetty maisemapeltoja Pikkolaan, Herttualaan ja Sahalahdelle. Kuva: Kangasalan kaupunki

Kangasalan kaupungin maisemapellot tarjoavat parhaillaan kukkaloistoa ja mahdollisuutta käydä poimimassa ilmaiseksi kukkia arjen tai juhlan piristykseksi.

Kaupunki kertoo tiedotteessaan, että kukkia saa poimia maltillisesti. Satoa ei kuitenkaan toivota kerättävän liian aikaisin eikä liian paljon, jotta pelto ehtii tuoda iloa ohikulkijoille ja pörriäisille.

Kaupunki on lisännyt kukkivia maisemapeltoja avoimille viheralueille edistämään luonnon monimuotoisuutta, tarjoamaan ötököille ruokaa ja tuomaan kaupunkilaisille elämyksiä. Tänä vuonna kukkivia maisemapeltoja löytyy Pikkolasta, Herttualasta ja Sahalahdelta.

Kaupunki kertoo tiedotteessaan, että maisemapelloilla toteutetaan viljelykiertoa rikkakasvien ja kasvitautien kurissa pitämiseksi ilman kemiallisia torjunta-aineita. Viljelykierto parantaa myös maan kasvukuntoa ja tehostaa ravinnekiertoa sekä edistää peltoluonnon monimuotoisuutta.

Pikkolan maisemapelto on ollut viherkesannolla kaksi edellistä vuotta. Tänä vuonna peltoon on kuitenkin kylvetty taas koristekukkaseos. Herttualan ja Sahalahden maisemapelloille on kylvetty hunajakukkaa erityisesti pölyttäjien hyödyksi. Hunajakukan joukkoon on kylvetty myös auringonkukkia.

Pikkolan maisemapelto sijaitsee Finnentien varrella, tapahtumakentän vieressä. Herttualan maisemapelto sijaitsee Herttualantien, Valamontien ja Lahdentien välissä olevalla peltoalueella. Sahalahden maisemapelloista toinen sijaitsee Kuhmalahdentien varrella, vastapäätä Marjatien ja Pakkalantien risteysaluetta. Toinen maisemapelto sijaitsee Sahalahdentien varrella, Kottilantien risteysalueella.

Kaupunki toivoo, että kukkia omaksi iloksi keräävät käyttäisivät samoja pelloille muodostuvia polkuja, jotta kukkapellot eivät tallaantuisi joka puolelta.

MainosTilaa Kangasalan Sanomat alkaen 3,50 €.Tilaa tästä

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.