Kaupunki haluaa kehittää Kisarannan, Kaivannon ja Vehoniemen akselia – avasi nettikyselyn

3
Kaupunki haluaa kehittää matkailuvalttinaan pitämäänsä Sarsasta Kisarantaan ja siitä edelleen Kaivantoon ja Vehoniemelle ulottuvaa aluetta. Alueelle on paljon nähtävää, kuten Mobilia automuseoineen.

Kangasalan kaupunki ja Business Kangasala Oy ovat avanneet nettikyselyn koskien virkistys- ja matkailuympäristön kehittämistä. Kysely koskee Sarsasta Kisarantaan, Keisarinharjua pitkin Kaivantoon ja edelleen Vehoniemeen jatkuvaa kokonaisuutta, josta löytyy paljon koettavaa ja nähtävää paikallisille ja vapaa-ajanasukkaille sekä matkailijoille.

Kyselyn tavoitteena on saada materiaalia kaupunkikehittämisen tueksi sekä virkistys- ja matkailutoiminnan kehittämiseen. Tuloksia raportoidaan yleispiirteisellä tasolla kaupungin nettisivujen ”osallistu ja vaikuta” -osiossa.

Kysely on auki 3.7.–17.8.2020.

– Kangasalan strategisessa yleiskaavassa on esitetty tavoitteena alueen matkailu- ja virkistystoimintojen kehittäminen jatkuvana, eheänä ja viihtyisänä kokonaisuutena. Kyselyn pohjalta lähdemme arvioimaan alueen tulevaa kehittämis- ja kaavoitustarvetta, kaupunginarkkitehti Mari Seppä toteaa kaupungin tiedotteessa.

Business Kangasalan toimitusjohtaja Päivi Kuusivaara totetaa, että alueen markkinointia yhtenäistämällä ja palveluja lisäämällä kehitettävä alue nousisi yhdeksi hienoimmista kokonaisuuksista Pirkanmaalla.

– Toivomme asukkaiden ja matkailijoiden osallistuvan kyselyyn, jotta saamme kattavan kokonaiskuvan siitä, miten alue palvelisi alueen asukkaita ja matkailijoita, Kuusivaara sanoo.

Kyselyyn pääset tästä.

Kaupungin verkkosivuilta kysely löytyy Osallistu ja vaikuta -sivustolta: Osallistu ja vaikuta/Anna palautetta ja vastaa kyselyihin

3 kommenttia

  1. Tanssilavat vähenevät uhkaavasti. Hyviä paikkoja ei ole enää niinkuin ennen. Matkat tansseihin alkavat olla liian pitkiä. Sen vuoksi olisi hyvä säilyttää Kisaranta, että uusi polvi myös huomaisi tanssin antavan sosiaalisen kontaktin lisäksi paljon mielihyvää ja samalla poistuu turhia patoutumia huomaamatta

  2. Kunnon tanssilava joka toimii. Tarvitaan tosi iso koska Tampereella huonot tilat ja vähän. Pitää olla tilaa kun väkeä tulee jos on hyvät esiintyjät. Tähän olis kiva panostaa

  3. Nykyinen Kisarannan tanssilava taitaa olla hieman huonossa kunnossa.Esittäisin, että alueelle rakennettaisiin entistä ehompi,nykyaikainen tanssikeskus (tanssiareena), joka voisi toimia myös teatteri,näyttely yms..käytössä silloin kun siellä ei ole tanssiltoja.Esiintyjille tehtäisiin myös asialliset sosiaali-/pukeutumis tilat.Tanssiltoja voisi olla noin 3-kertaa viikossa esim.Ti,Pe.La kuten on aiemminkin ollut.Olen ihan varma, että Kisaranta on vetovoimainen paikka pirkanmaan alueella.Tanssiväki liikkuu n.200km:n säteellä ja käyttää usein myös matkailuautoja ja vaunuja, joten niilekin olisi syytä varata paikat parkkialueelle.Bussikyydin voisi myös järjestää Tampereen keskustasta Kisarantaan tanssi-iltoina,kuten on tehty esim.Rönnillä Orivedellä.Tanssileirit 3-5pv ovat nykyisin hyvin suosittuja,niitä voisi järjestää myös Kisarannassa esim.2krt vuodessa,keväällä ja syksyllä.Leirintäalue sopisi myös hyvin kuvioihin,koska paikka on järven rannassa luonnonkauniilla paikalla.Siellä voisi telttailla ja sinne voisi sijoittaa myös muutamia vuokramökkejä ja grillillauspaikan ja rantasaunan.Mikäs oliskaan sen mukavampaa, kuin pulahtaa uimaan hikisen tanssiillan jälkeen.Mallia voisi ottaa esim.Parkanon Käenkosken lavalta, jossa järjestetään paljon erilaisia tapahtumia.Hyvää kesää kaikille,terveisin Tapani Tampereelta.

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.