Joku lienee joskus todennut, kuten nykyisin on tapana todistella, että ihminen on kuin palasista koottu ruukku. Mutta millaisista ”palasista” ruukku onkaan koottu? Tätä alati ajatonta kysymystä voi tiedustella teatterin…
Lisää luettavaa

Lautakunta tyrmäsi kuntalaisaloitteen kaunokirjoituksen palauttamisesta perusopetukseen – Yhä harvemmat opettajatkaan osaavat enää

Vastaus mielipiteeseen: On tärkeää, että kuulemme nuoria, jotta voimme tarjota heille mielekkäitä ja osallistavia kulttuurisisältöjä

Mielipide: Kulttuurilla on positiivinen vaikutus nuoriin – miksi emme tukisi tätä myös päätöksillä?

Veteraanien perintöä tulee vaalia, muistuttaa aktiivista sotaveteraanityötä tehnyt Esko Lahtinen, 85 – ”Se on ollut minun mieluisimpia ja parhaimpia harrastuksiani”

Viikingit-sarjan prinssiäkin esittänyt näyttelijä Pyry Kähkönen, 29, nähdään ensi vuonna uransa ensimmäisessä elokuvapääroolissa – ”Minua kiinnostaa leikkiä tosissaan”
Tuoretta

Koulusäästöjen purkaminen ja maaseudun kehittäminen jakoivat mielipiteitä KS:n ja OAJ:n vaalipaneelissa – ”Maaseudulla ei kaivata hienoja kulttuuritaloja tai patsaita, vaan peruspalveluja”

Käräjäoikeus päätti vangita 60-vuotiaan miehen Kuhmalahden tapahtumista – epäillään murhasta

Poliisi: Henkilöauton kuljettaja menehtyi Lahdentien nokkakolarissa – asia ei etene syyteharkintaan

Mielipide: Vaalirahoituksen avoimuus vahvistaisi demokratiaa

EHDOLLA VAALEISSA Heli Ristilä tukisi ikäihmisten ja vammaisten liikkumista ja kulttuuripalveluja sekä satsaisi te-palveluihin – ”Työllisyys on kaikkien etu tässä kaupungissa”

Samaan mökkiin Vesijärvellä murtauduttiin puolen vuoden sisään jo toisen kerran: ”Käykää ihmeessä tarkistamassa paikat ja tehkää rikosilmoitus”

Kuntavaalipaneelissa käytiin vilkas keskustelu muun muassa veroprosentista, tuulivoimasta ja kouluista – Katso tallenne

Säiliöauto ja henkilöauto kolaroivat rajusti – Poliisi tutkii Lahdentien onnettomuutta

Nuorten huolina oppimistulosten parantaminen ja syrjinnän ehkäisy – Nuva sai pohdittavaa Vaalisohvan vastauksista
