Keltainen matto

0

Tiedätkö sen tunteen, kun olet niin innostunut jostakin asiasta, että odotat vain että pääset taas sen pariin? Mietit sitä alinomaa, vaikka pitäisi keskittyä ihan muuhun.

Kun pääset taas sen pariin, aika kuluu kuin siivillä. Olet poskettoman innostunut. Tunne on valtavan kokoinen.

Minulle kävi näin tammikuussa ja vieläkään innostus ei ole hellittänyt, se on oikeastaan vain lisääntynyt. Mieheni sanoin, homma on lähtenyt ihan lapasesta. Olen innostunut kutomaan mattoja kangaspuilla.

Yli 25 vuotta sitten kudoin paljon kangaspuilla, se kuului myös opiskeluihini. Eli ihan uudesta asiasta ei ole kyse, mutta taukoa on ollut yli neljännes vuosisata.

Viime kesänä vanha innostus alkoi nostamaan päätään. Syksyllä kävin katsomassa Kangasalan Taitokeskuksessa kangaspuita, ja toisella vierailulla varasin jo ajan matonkudontaan.

Vielä vähän epäröin, mutta kun aika oli varattu, en kehdannut enää perääntyä.

Tammikuun alussa kudontaviikko tuli eteeni hiukan puskista. Onneksi se luki kalenterissa, en olisi sitä muistanut.

Olin elänyt elämäni raskaimman kuukauden, mustan joulukuun. Isäni ja mieheni isä kuolivat viikon välein. Meinasin jo peruuttaa viime tipassa koko kutomisen, mutta ystäväni rohkaisemana uskoin, että juuri tuollainen tekeminen saattaisi tehdä oikein hyvää.

Kudoin kaksien hautajaisten välissä käsityökeskuksessa melkein kolme metriä keltaista mattoa, terapiamatoksi sitä kutsuin.

Keltaisella matolla oli paikka valmiina.

Olimme isäni kanssa marraskuussa maalanneet talomme yläkerran aulan seinät rentukankeltaisella maalilla.

Maalaaminen oli viimeinen yhteinen juttumme.

Matosta tuli kaunis, ja se sopi hienosti keltaisen seinän kaveriksi.

Eihän tuo kutominen keltaiseen mattoon jäänyt. Ennen kuin itse oikein tajusinkaan, olin jo kutomassa punaista mattoa. Samalla varailin aikaa jo isommankin maton kudontaan. Alkoi innostuksen kierre. Tuntui hyvältä olla innostunut, kun muuten oli surua harteilla.

Taitokeskuksen ovi kävi tiuhaan, kun töiden lomassa kävin kutomassa mattoja. Taitokeskuksen Liisa auttoi minua palauttamaan mieliin kudonnan saloja.

Välillä kolotti selkää, hartiat ja kädet olivat kipeinä mattojen paukuttamisesta. Mutta ei pienet rasitusvammat innostusta latistaneet.

Huomenna aloitan taas uuden maton kutomisen, jännityksellä odotan, millainen minun seuraavasta värikkäästä matostani tulee. Keltaiset, oranssit ja punaiset matonkuteet odottavat jo valmiina. Kuviot on vielä hiukan suunnittelun alla.

Innostuminen on valloittavaa. Se tekee hyvää sielulle, mielelle ja ruumiille.

Tämän innostumisen kanssa olen kulkenut mustasta joulukuusta jo hieman valoisampaan helmikuuhun. Maton raitoihin on kudottu elämän värejä, iloisten värien joukkoon myös joitakin tummia.

Keltainen matto muistuttaa minua, että tämä päivä ja hetki on tärkeä. Koskaan ei tiedä milloin elämä on ohi, siksi kannattaa olla innostunut tänään.

Innostuksen hehkua ja värinää sinullekin!

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.