Koti Kolumni Kesäisen päivän tunnelmointia

    Kesäisen päivän tunnelmointia

    0

    Oli sateinen kesäpäivä, yhteinen arkivapaa kolmivuotiaan kanssa, ja edessä pakollinen evakko pois kotoa remontin jaloista. Mietin pääni puhki ilmaista pakopaikkaa, jossa voisimme kuluttaa aikaa mahdollisimman kivuttomasti.

    Vaikka nykyinen kotikuntamme tarjoaa monia mahdolli­suuksia, ei päähäni pälkähtänyt mitään muuta, kuin Kangasalan kirjasto. Ja mikäs siinä; meillä oli käsissämme pelkkää aikaa ja riittävästi bensaa auton tankissa.

    Kangasalan kirjasto on ollut tämän jälkeen sateisten kesäpäivien ja yhteisten arkivapaiden pelastus. Vaikka lapsi ei viihtyisi tuntikausia kirjojen parissa, voi aikaa viettää lasten osaston perällä leikkipaikassa. Siellä löytyy leikkikeittiö, piirtelymahdolli­suuksia ja se kaikista hienoin juttu; jättimäinen liitutaulu.

    Kuinka ihana keksintö tämä tilava leikkinurkkaus onkaan! Itse voi vaikka selailla jotain hömppänovellia samalla, kun teeskentelee syövänsä lapsensa leikkikeittiössä kokkaamaa muovimakkaraa. Rentoa ja vaivatonta meininkiä, kunhan vain välillä muistuttaa lasta kirjaston lukurauhasta.

    Leikkituokio kestää helposti kirjojen lukemiseen yhdistettynä pari tuntia. Kun lounasaika koittaa, kirjasto tarjoilee ratkaisun tähänkin; kipitämme rappuset alakerran kahvioon haukkaamaan purtavaa.

    Yleensä lounaan jälkeen koittaa päiväuniaika, mutta joskus lämpimänä päivänä saatamme vielä suunnata jälkiruokajäätelölle läheiselle jäätelökioskille.

    Viimeksi torin läpi kioskille kävellessämme ylitseni pyyhkäisi nostalginen aalto täynnä muistoja. Minulla on tiukka side Kangasalan keskustaan, sillä niillä kulmilla olen kasvanut ja seikkaillut suurimman osan elämästäni.

    Muistan ajan, jolloin toria reunustavia kerros­taloja ei ollut olemassakaan. Muistan myös, missä sijaitsi Ruokavarasto ja Airin Puoti. Ja sitten mieleeni pälkähtää, että olen seissyt mieheni kanssa käsi kädessä vanhan K-market Kesäpäivän katukivetyksellä teinivuosinamme. Silloin, kun kirjaston uusista tiloista tai Kangasala-talosta ei ollut vielä tietoakaan.

    Keskusta on kasvanut ja muuttunut paljon lapsuudestani, mutta jäätelökioski seisoo edelleen tutulla paikallaan, torin reunalla.

    Ymmärrän nyt hämmentävän selkeästi sen, kuinka paljon olen itsekin muuttunut keskustan mukana. Tältä jäätelökioskilta kävin lapsena ostamassa jäätelöt äitini ja pikkuveljeni kanssa kesällä, kun tulimme Vesaniemestä uimasta. Ja nyt kävelen sinne oma tytär mukanani.

    Kioskilla tilaan tyypilliseen tapaani mangomelonijäätelöä. Kerran lapsena rahani eivät riittäneet jäätelöpalloon, mutta ihana myyjä myi sen minulle silti. Muistan edelleen, että jäin kioskille velkaa kymmenen senttiä, enkä ole vieläkään maksanut sitä takaisin.

    Onkohan piikkini jo vanhentunut kaikkien näiden vuosien jälkeen?

    Kommentoi

    Kirjoita kommenttisi
    Kirjoita nimesi tähän