Kesätyöt ovat askel työelämään – ysit töihin -hankkeella apua paikan metsästykseen

0
Nuori voi päästä kesäksi esimerkiksi siivoustehtäviin, pesemään autoja tai kauppaan. Apua kesätöiden metsästämiseen on Kangasalla saatu Ajokortti työelämään -kurssilta.

Ysit töihin -projektilla halutaan parantaa nuorten mahdollisuuksia saada tietoa ja kokemuksia työelämästä.

Työn saaminen ilman aiempaa kokemusta ei ole helppoa. Ei varsinkaan silloin, kun on vielä alaikäinen. Ysit töihin on 4H-yhdistyksen hanke, jossa nuorille jaetaan tietoa työelämästä ja heitä autetaan saamaan kesätöitä. Pitkäjärven koulun kaikki noin 170 yhdeksäsluokkalaista ovat projektin myötä osallistuneet ajokortti työelämään -kurssille. Kurssia on pidetty aiempinakin vuosina eri kouluilla, mutta silloin se on järjestetty kerhotoimintana koulun jälkeen.

– Kurssilla käydään läpi työelämän perussääntöjä, työhakemusten tekoa ja työhaastatteluja, kertoo Mikko Tahlo, Kangasalan 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja.

Ennen haastattelua kysymyksiä läpi

Pitkäjärven koulun yhdeksättä luokkaa käyvä Neea Koivisto on jo saanut maistiaisia työelämästä. Viime kesänä hän sai siistimis- ja järjestelytöitä isäpuolen avulla.

Työelämään tutustumisjaksoilla Koivisto on ollut päiväkodissa ja kaupassa. Etenkin kaupan työt olivat positiivinen kokemus.

Työnhaussa tarvitaan ehkä hieman tuuriakin.

Neea Koivisto

– Hain tänä kesänä Särkänniemeen ja kauppoihin. Kaupoista ei ole vielä ilmoitettu jatkosta, mutta ihan lähipäivinä pitäisi tulla tietoa. Särkänniemessä kävin jo työhaastattelussa.

Koivisto kokee työelämän ajokortti -kurssista olleen apua työnhakuun. Esimerkiksi siihen, miten työhaastatteluun kannattaa valmistautua. Ennen Särkänniemen haastattelua Koivisto mietti etukäteen mahdollisia kysymyksiä ja miten niihin vastaisi.

– Kysymykset olivat sellaisia kun oletinkin. Kuten, mitkä ovat vahvuuksiani ja miksi heidän pitäisi valita juuri minut.

No miksi Särkänniemen tulisi pestata Koivisto kesäksi töihin?

– Haluan tuoda muillekin sen ilon, jonka olen itse Särkänniemestä saanut.

Palkka on tietenkin iso houkutin, mutta myös hyödyllinen tekeminen kiinnostaa. Koivisto toivookin saavansa töitä koko kesäksi. 15-vuotiaana kesätöiden saaminen ei välttämättä ole yhtä helppoa kuin täysi-ikäisenä, mutta Koivisto on toiveikas.

– Työnhaussa tarvitaan ehkä hieman tuuriakin.

Eri paikat auttavat työllistymään

Mahdollisimman monelle Ysit töihin -projektin nuorelle pyritään löytämään töitä.

Kahden viikon tutustu työelämään ja tienaa -työpaikkoja on tarjolla esimerkiksi eri päivittäistavarakaupoilla. Kangasalan kaupungin sekä seurakunnan paikkoihin haku on jo päättynyt, mutta monin paikoin haku ei ole vielä alkanut.

– Kontaktoimme mahdollisia työnantajia ja tiedotamme nuoria paikoista, joita voisi hakea. Yksi mahdollisuus on 4H-yritystoiminta. Tarkoitus on löytää töitä mahdollisimman monelle ysiluokkalaiselle, Mikko Tahlo sanoo.

Myös Osuuspankkiryhmä pyrkii auttamaan nuoria työllistymään. Nuoret voivat hakea Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan kesätyöpaikkoihin 16. maaliskuuta alkaen osoitteessa op.fi/kangasala.

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.