Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista
Lounaalle KangasallaLounaalle Kangasalla

Kirje

Kolumni - 10.10.2018 kello 7.01
Matti Kauhanen

Kurkkasin viikko sitten kylille lähtiessäni postilaatikkoa. Siellä oli mainospostien seassa valkoinen kirjekuori, jonka päälle oli kirjoitettu tutun näköisellä käsialalla vastaanottajien nimet. Vilkaisin postileiman, Kuopio, siis jälleen kutsu jonkun lapsenlapsen synttäreille. Laitoin kirjeen avaamatta takaisin laatikkoon ja jatkoin matkaani.

Kirje oli palattuani avattuna tuvan pöydällä. Mukana oli kuvakin. Pojan tyttäreni, Oona, 15, kyseli omalla käsialallaan kirjoitetussa tekstissä kuulumisiani, kertoi koulun sujuvan entiseen tapaan – hyvin, olevansa tet-harjoittelussa eläinlääkärin vastaanotolla ja toivotteli lopuksi mukavaa syksyä.

Tunsin lämpimän liikutuksen tunteen sisälläni. Se tuli tuosta lyhyestä kirjeestä. Sen välityksellä lapsenlapseni tuli monin verroin lähemmäksi kuin mitkään some- tai teksiviestit ikinä. Persoonallinen käsiala ja ilmaisu, joita täydensivät itse piirretyt sieni ja sydän loivat inhimillisen tunnelman toisin kuin kylmät hymiöt ja emojit tai mitä tunnehärpäkkeitä niitä onkaan.

Kun kännyköistä ja someviesteistä ei ollut vielä hajuakaan, kirjeenvaihto oli vilkasta. Tuuratessani kesäisin maalaiskirjeenkantajan vastuullisessa tehtävässä, kirjeistä kertyi ainakin puolet mustan postilaukun painosta. Loppu tuli lehdistä, joiden sivuilla olivat myös mainokset. Nykyisen tilanteen tiedätte. Kirjeitä tulee vain perintätoimistoilta tai nopeuksia valvovalta poliisilta. Postinkantajan laukku on kevyt kuin eläkeläisen kukkaro.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Hyppää mukaan KS100-juhlavuoteen!

Kirjeitä toimitettiin perille ennen myös koulun välitunnilla. Sellainen saattoi tupsahtaa käteen ulosmenoruuhkassa tai sitten sen toi perille kirjoittajan lähetti. Niitä ei tohtinut kaveriporukassa ryhtyä lukemaan. Sisällä saattoi nimittäin olla myös hiustupsu tai kuva. Hellyttävää, eikö? Parasta oli jännittää avaamista kotiin saakka tai etsiä koulun läheltä piilopaikka, että voi lähettää vastauksen pikana. Joskushan niissä kysyttiin suorasukaisesti: Ruvetaanko olemaan?

Kirjeenvaihtoa kertyi eniten kesälomien aikana. Säästin melko huolellisesti kaikki saamani kirjeet ja laitoin ne vanhaan laukkuun, jonka piilotin aitan vintille. Ajattelin, että joskus vanhana kaivan laukun esiin ja palaan kirjeiden kautta mukaviin nuoruusvuosiin. Ehkä niistä voisi olla aineksia myös romaaniin.

Käsialahan kertoo paljon kirjoittajasta. Jos esimerkiksi t:n poikkiviiva on kirjaimen alapäässä, kyse voi olla uskovaisesta, joka tykkää kovista löylyistä. Ikävä kyllä, aittaa oli remontoitu ja laukku oli heitetty roskiin. Jäi sitten kirja ja luonneanalyysit tekemättä, mutta onpahan muuten kirjoiteltu elannoksi asti.

Kirje on lähettäjän käsialalla tehtynä lyömätön viestiväline kaikkine ominaisuuksineen. Sitä se on ollut vuosisatojen ajan ja edelleen. Voi vain kuvitella, miten tärkeitä kirjeet olivat rintamasotilaille. Niitä kirjoitettiiin niillekin, joilla ei sattunut olemaan vaimoa, tyttöystävää tai kotiväki ei voinut jostain syystä pitää yhteyttä. Kirjeet pitivät rintamalla yllä toiveikasta mielialaa.

Satavuotias Kangasalan Sanomat ja kaikki muutkin paikallislehdet ovat kaukana asuville tilaajille kuin kirjeitä kotoa tai paikkakunnan ihmisille kuin koulun välitunnilla käteen annettuja viestilappuja. Läheisiä tarinoita ja uutisia tutuista ihmisistä, paikoista ja tapahtumista. Niiden odottamiseen liittyy aina omanlainen jännitys toisin kuin pyytämättä saatuun tiedontulvaan.

Ruvetaanko olemaan?

Kommentoi / Keskustele aiheesta

Kangasalan Sanomat edellyttää, että verkkokeskustelu käydään asiallisesti ja hyvässä hengessä. Poistamme kommentit, joissa loukataan ihmisarvoa, yllytetään rikokseen, rasismiin tai jotka ovat muutoin sopimattomia tai hyvien journalististen tapojen vastaisia.

Hyppää mukaan KS100-juhlavuoteen!
~
Takaisin ylös