Kävin kirjakahvilan tilaisuudessa. Nimekäs kirjailijavieras oli houkutellut kirjastoon minun lisäkseni runsaasti kirjanystäviä.
Ennen esitelmää lähestyin kaakaomukin kanssa pöytää, jossa istui minulle tuntematon mieshenkilö. Hänellä oli edessään kahvin lisäksi iso juustosämpylä ja korvapuusti.
– Tässä taitaa olla vapaata, totesin.
– Suomi on vapaa maa, mies vastasi ja jatkoi haukattuaan sämpylää ja hörpättyään mustaa kahviaan.
– Täytyy vähän tankata, että jaksaa painaa töitä.
– Sisä- vai ulkohommia?
– Sellaista haudankaivua ja kätilöintiä.
– Mielenkiintoista.
– Ammollaan olevaan suuhun katsomistahan se on, mies kuvaili.
– Mitä sieltä löytyy?
– Harvoin mätää, pääasiassa on korjauksen tarvetta suun täydeltä. Joskus löytyy kunnollisia teräviä syömähampaita.
– Miten suu sitten laitetaan?
– Syömähampaat kiillotetaan ja niiden välit hoidetaan. Mutta muuhun ei kosketa sormenpäälläkään.
– Kivunko takia ei kosketa?
– Kivunsietokykyä useimmilta ei löydy. Jos karahtaa suoraan hermoon, niin vitsit ovat vähissä.
– Eivätkö kivunpoistoaineet auta?
– Ongelmana ovat sivuvaikutukset.
– Esimerkiksi?
– Syntyy riippuvuutta, joka tyrehdyttää suunaukomisen kokonaan.
Tässä vaiheessa otin pitkän kulauksen kaakaota. Samalla mietin olenkohan kartalla. Mielenkiintoni ei sallinut minun lopettaa, joten jatkoin.
– Onko kätilöintiä enemmän kuin haudankaivua?
– Valitettavasti ei. Joskus tuntuu siltä kuin olisi jätteen loppusijoituslaitos. Kaikenlaista painokelvotonta pukkaa joidenkin suun täydeltä.
– No uutta elämää kuitenkin syntyy vielä?
– Syntyy syntyy, Luojan kiitos. Mutta se on vaatinut intohimoa, terävää kieltä ja usein tuskallisen raskausajan läpikäymistä. Silloin on juhlan paikka.
– Tarkoittaa?
– Tyrkkään eteen paperin ja mustekynän, kättelen ja yhdessä kilistellään samppanjalaseja. Siistiä sisätyötä.
– Keitä nämä oikeasti ovat, joiden suita te katsotte?
– Esikoiskirjailijoita, olen kustannustoimittaja. Usko tai älä, töitä riittää.
Nousin äkkiä kömpelösti ja sanoin poistuvani hakemaan meille vettä. Aloin tajuta, että olen kartalla. Ajatuksia alkoi sinkoilla päässäni katkeamatta. En ehtinyt kuitenkaan takaisin, kun varsinainen tilaisuus jo alkoi.
Mieleni oli edelleen hämmennyksen vallassa, kun ajoin kotiin tilaisuuden jälkeen. Päässäni vellovat ristiriitaiset pohdiskelut eivät olleet kirjailijavieraan herättämiä, vaan tapaamani tuntemattoman miehen. Hyvästellessämme hän oli esitellyt itsensä ja maininnut, että kustannusalalla hänet tunnetaan lempinimellä Kirves.
Kotona vaimo tervehti minua iloisesti olohuoneen sohvalta ja kysyi.
– Saitko kirjakahvilassa uusia sytykkeitä kirjasi kirjoittamiseen?
P.S. Kangasalan kirjakahvila viettää 25. juhlavuottaan.
Onnittelut.
