Mainos

Kolmatta kertaa järjestettävä Kangasala Classic soi luonnon inspiroimana

Arboretum Frickissa alppiruusut ja atsaleat ovat juuri festivaalin aikana täydessä kukassaan.

Kamarimusiikkifestivaali tuo Kangasalle konsertoimaan joukon klassisen musiikin huippuammattilaisia ja maamme kansainvälisiä tähtiä viikkoa ennen juhannusta 15.–18.6.2023. 

Festivaalin perustaja ja taiteellinen johtaja, Kangasalla mökkeilevä alttoviulisti Elina Heikkinen, on kutsunut nelipäiväiseen tapahtumaan konsertoimaan joukon muusikoita, joiden ohjelmiston hän on suunnitellut luonnon inspiroimana. Konsertteja järjestetään Kangasala-talossa, Kirkkoharjun näkötornilla sekä Kangasalan, Sahalahden ja Kuhmalahden kirkoissa. Festivaaliohjelmaan kuuluu myös lastenkonsertti ja ulkoilmatapahtumia, joihin on vapaa pääsy.

Uusina konserttipaikkoina Keisarinharju ja Arboretum Frick

Yleisölle ilmaisia päiväkonsertteja järjestetään tulevana kesänä Kangasalan ainutlaatuisissa

ulkoilmakohteissa. Näissä arkipäivien konserteissa yleisö pääsee nauttimaan J.S. Bachin musiikista. Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin sooloalttoviulistina toiminut alttoviulisti Hanna Pakkala valmistelee parhaillaan soolosellosarjojen kokonaislevytystä Wihurin säätiön tuella ja esittää festivaalilla tuotannosta merkittävän osan.

Torstain päiväkonsertti 15.6. järjestetään Arboretum Frickissä, jossa alppiruusut ja atsaleat ovat juuri festivaalin aikana täydessä kukassaan.  Bachia luonnossa 1 -konsertti toteutuu arboretumissa, joka avautuu kesävieraillle nyt kolmatta kertaa. Suuren suosion saavuttanut luontokohde on maksutta avoinna konserttivieraille festivaalin avajaispäivänä puiston normaalien aukioloaikojen jälkeen. 

Perjantain 16.6. päiväkonsertti järjestetään Keisarinharjun metsäisissä maisemissa ja on nimeltään Bachia luonnossa 2. Maisemia harjulta ei juuri kasvaneen puuston ansiosta enää näy, mutta tunnelmaa historialliselta paikalta löytyy. Omien istuinten ja vilttien voimin nautitaan musiikista ja konserttiretken voi yhdistää esimerkiksi vierailuun Mobilia auto- ja tiemuseossa. Konserttivieraat voivat vierailla museossa samana päivänä puoleen hintaan ja Wanhat autot -kahvila tarjoilee konserttiyleisölle lounaan konserttipäivänä erikoistarjouksella.

Nuoruutensa Kangasalla viettänyt alttoviulisti Hanna Pakkala on yksi Kangasala Classicin tämän kesän taiteilijoista. Kuvaaja: Clas-Olav Slotte

Päätöspäivä Kirkkoharjun näkötornilla ja Kangasalan Kirkossa

Jo perinteeksi muodostuneessa Kesäpäivä kirkkoharjulla -ulkoilmakonsertissa kuullaan tamperelaisen vuonna 2006 perustetun lyömäsoitinyhtye Osuma Ensemblen taituruutta. Ohjelmassa on musiikkia mm. Steve Reichilta, Astor Piazzollalta, Joseph Tomkinsilta ja George L. Cobbilta. Konsertissa kuullaan monien perinteisimpien lyömäsoitinten lisäksi myös etnisillä käsirummuilla soitettua musiikkia. Sateen sattuessa konsertti järjestetään Nuorisoseurantalo Pirtillä. Festivaali huipentuu sunnuntai-iltana Kangasalan kirkossa pidettävään päätöskonserttiin, jonka ohjelmassa kuullaan muun muassa Johannes Brahmsin upea käyrätorvitrio. 

Kansainvälistä uraa tekevä viulisti Tami Pohjola esiintyy festivaalilla Kangasala-talon lisäksi Kuhmalahden, Sahalahden ja Kangasalan kirkoissa.

Viulukilpailujen kärki osana festivaalin taiteilijakaartia

Kangasala Classic -festivaalin konserteissa esiintyy joukko maamme eturivin klassisia muusikoita. Uusin kiinnitys kesän taiteilijakaartiin on Suomen kansallisoopperan tuore konserttimestari Pekko Pulakka, jonka myötä koko Kuopion viulukilpailun kärki vuodelta 2015 esiintyy Kangasalla viikkoa ennen juhannusta. Kilpailussa ensimmäisen palkinnon saanut viulisti Tami Pohjola esiintyy aktiivisesti Suomen ja ulkomaisten orkestereiden solistina ja esiintyy festivaalilla mm. Vivaldin vuodenaikojen solistina Sahalahden kirkossa. Kolmannen sijan saavuttanut viulisti Hanna Parviainen toimii Tampere Filharmonian toisen viulun äänenjohtajana ja palaa Kangasalan taiteilijoiden joukkoon tänäkin kesänä. Hanna Parviaisen taituruutta voi kuulla muun muasssa festivaaliperjantain iltapäiväkonsertissa Kuhmalahden kirkossa. Mukana festivaalilla taituroi myös oopperatähti Marjukka Tepponen, maamme parhaisiin kuuluva nuori pianisti Ossi Tanner ja Suomen eturivin sellotaiteilijoista koostuva yhtye Total Cello Ensemble. 

“Festivaalin taiteellinen suunnittelu on ollut jälleen todella antoisa tehtävä. Tavoite on luoda monipuolisia ja taiteellisesti korkeatasoisia konsertteja, jotka ovat helposti saavutettavissa matalalla kynnyksellä.”

“Yksi tämän kesän festivaalin kohokohdista on  lastenkonsertti Pekka ja susi, jonka kertojana debytoi kummelista tuttu Timo Kahilainen.” 

Elina Heikkinen, taiteellinen johtaja

Luontoteema tuo festivaalille videotaidetta ja avajaiskonsertissa soi Sibelius

Kesän 2023 teema on Inspiraationa luonto. Aiheeseen erityisesti keskittyneessä konsertissa

perjantaina 16.6. Kangasala-talossa nähdään rovaniemeläisen Arttu Niemisen videoteos Tears in the Wilderness, joka saa festivaalilla ensiesityksensä. Niemisen töiden lähtökohtana on arktinen luonto, jota hän kuvaa omintakeisella symmetrialla ja horisontilla leikittelevällä muotokielellään. Festivaalilla ensiesityksensä saava kokonaisuus yhdistää Niemisen videotaidetta minimalistiseen livenä soitettuun musiikkiin. Konsertin alkupuolella kuullaan Claude Debussyn pianotriolle sovitettu mestariteos La Mer (Meri). Konsertin tuotoista kymmenen prosenttia lahjoitetaan Luonnonperintösäätiölle metsien suojeluun. 

Festivaalin avajaiskonsertti torstaina 15.6. juhlistaa Jean Sibeliusta ja säveltäjän vahvaa suhdetta luontoon. Konsertin nimikkoteoksena kuullaan ikoninen Tuonelan Joutsen festivaalia varten sovitettuna  versiona englannintorvelle ja jousiorkesterille. Solistina esiintyy Helsingin kaupunginorkesterissa englannintorvea soittava Paula Malmivaara. Avajaiskonsertin kruunaa jousiorkesterisovitus Sibeliuksen mestarillisesta jousikvartetosta Voces Intimae. Festivaalin taiteilijoista  koostuvaa ainutlaatuista Festivaalijouset-kokoonpanoa luotsaa Pekko Pulakka

Koko festivaalin ohjelma ja taiteilijoiden esittelyt osoitteessa www.kangasalaclassic.fi. Liput ennakkoon myy Lippu.fi ja Kangasala-talon konsertteihin myös Kangasala-talon lipunmyynti.

KategoriaMainos

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.