Jos ulkona oli kesällä kuumaa, niin mielessäkin sukutapahtumien ja lämpimien kohtaamisten vuoksi. Alkukesä hurahti mummuvaarilan merkeissä, loppukesä taas sukuasioissa. Olen äitini puolelta Leinosia. Turussa pidettyjen sukujuhlien teemana oli amerikansiirtolaisuus. Ukkinikin oli vuosisadan alussa siellä pariin kertaan.
Turku on minulle rakas, koska niin moni äitini sisar muutti sinne Kainuusta leivän perässä 1940- ja 50-luvuilla. Äitinikin siellä piikoi, mutta palasi sodan jälkeen kotiseudulleen. Sain houkutelluksi heidän lapsiaan sukupäiville. Meitä oli yhdeksän serkusta paikalla vaihtamassa kuulumisia ja muistelemassa kesäisiä sukulointeja toisillamme. Syksyisin paketit kulkivat: meille päin omenoilla ja Turkuun puolukoilla lastattuina. Kävimmepä vielä sukujuhlien jälkeen porukalla kylässä ainoalla elossa olevalla tädillä, 92 v, joka asuu vielä omassa asunnossaan.
Tästä viikon päästä läksimme sisareni kanssa Tukholman lähelle Tyresöhön tapaamaan viime kesänä löytämääni isän perheessämme vaietun siskon lasta ja puolisoa. Hienoa, että vielä seitsenkymppisenäkin ruotsinkielisessä lastenkodissa kasvanut serkkuni uskalsi alkaa etsiä tietoja äidistään laittamalla googleen tämän nimen ja löysi sukupuun, jota ylläpidin. Nyt mukanamme olivat serkkuni DNA-testin perusteella löydetyn isän sukupuut ja kuuden sisarpuolen nimet.
Juurten löytäminen oli hänelle tärkeää. Hän oli aina luullut olleensa ruotsinkielistä sukua, mutta supisuomalaisiahan me olemme. Katselimme muutamaa valokuvaa, jotka hänen äitinsä oli lähettänyt postissa.
Luonnonkaunista Tyresön kuntaa kierrellessä oli ihana kuulla, kuinka serkkuni kertoi istuttaneensa ajoreitin varrella olevat puut neljäkymmentä vuotta sitten ollessaan kunnan puutarhurina.
Liikenneympyrässä oli kunnan logolla varustettu auto, josta joku vilkutti. ”Tuon tytön otin harjoittelijaksi ja sain hänet vakinaistettua.”
Serkkuni on esimerkki siitä, kuinka vaikeistakin kasvuoloista huolimatta voi olla tyytyväinen elämäänsä.
– Loppusuoralla ollaan, tuumi sisareni laivan aamiaispöydässä palatessamme.
– Totta, niin Ruotsin matkalla kuin elämässäkin. On parasta nauttia joka päivästä.
Kun huomasin Tukholmassa Facebookista naapurintytön olevan Tampereella yöpymässä, ehdotin tapaamista ja se järjestyi. Joimme kahvit rautatieasemalla kasvotusten – puolen vuosisadan jälkeen.
Jäi matonpesukin viime tinkaan elokuuhun. Pesupaikalla oli vielä paljon porukkaa, jotka pikkuhiljaa saivat urakkansa valmiiksi. Nuorimies jynssäsi isoa nukkamattoa. Jäimme kaksin. Kun sain urakkani valmiiksi, kysyin, jaksatko käsitellä mattoasi?
– Ehkä en.
– Kannetaan mattorulla kaksin mankeliin, ehdotin.
– Sinä muuten olet ainoa, joka tervehti tullessaan. Oletko Itä-Suomesta? Olen eka kertaa tässä puuhassa. Marttojen sivuilta katsoin kyllä ohjeita, mies kertoi ilahtuneena.
Matto sopi juuri ja juuri mankeliin. Sen jälkeen kannoimme maton kuivahtamaan tangolle. Hän kiitti ja toivotti kaikkea hyvää elämään. Tuli hyvä mieli.
MainosTilaa Kangasalan Sanomat alkaen 3,50 €.Tilaa tästä
