Kolumnit

Kolumnit

Kolumni: Suunnitellulla tieyhteydellä on monia myönteisiä vaikutuksia, mutta silti se etenee kuin hämäläinen projekti

PERIMÄTIETO kertoo, että Ruutanassa puhuttiin jo 1950-luvulla ihan totena, että ”pian tuosta päästään suoraa tietä asemalle”. No, ihan vielä ei päästä, mutta josko pian....

Kolumni: Syyskuun 11. päivä 2001 osoitti, että tietyissä asioissa ääripäät ovat todella ääripäitä eikä yhteisymmärrystä ole mahdollista löytää

Kello oli melkein neljä iltapäivällä. Valmistelin apteekin sulkemista, sillä viimeisten minuuttien aikana ei ollut asiakkaita. Pääsisin lähtemään rivakasti kuultuani radiosta aikamerkin ja uutisten alun. Meneillään...

Kolumni: ”Kun oma lapseni pyytää minua esittämään asiani kunnioittavammin ja toisia kuunnellen, se pysäyttää”

Olemme puolisoni kanssa eläneet kahden hengen taloudessa jo muutaman vuoden. Lapset etsivät ahkerasti paikkaansa maailmalla, mutta onneksi palaavat aika usein kotiin yhteisen ruokapöydän ääreen,...

Kolumni: Kolmekymppisenä olen rohkeampi ja itsevarmempi kuin nuorena

T örmäsin vastikään humoristiseen videoon ihmisen elinajanodotteesta ja eliniästä. 1700-luvun lopulla Euroopassa ihmiset elivät noin 35–40 vuotiaiksi. Näin kolmekymppisenä olisin siis entisaikaan ollut vanhus, mutta...

Kolumni: Katumusten välttely johti elämänarvoisiin kokemuksiin — ”Jätän yllätyksille tilaa”

Olen koko elämäni kuullut satunnaisesti sanottavan, että ihmiset katuvat usein enemmän tekemättä jätettyjä asioita kuin tehtyjä. Muutenkin muistan nähneeni usein mediassa erilaisia muotoja katuvasta...

Kolumni: Kiitos, että jaksatte, terveydenhuoltoväki!

Olin tosi kipeä tultuamme kotiseutureissulta Kainuusta. Pääsin Acutaan tutkittavaksi terveyskeskuksen kautta. Hirmuinen meno keskipäivällä. Maha halkeaa, apua! huudettiin viereisen sermin takaa säännöllisesti. Eikö teillä ole...

Kolumni: Teatteriharrastus kantaa ja kannattelee vaikeina aikoina

Paula Mäkeläinen on käsikirjoittaja ja Kangasalan Pikkuteatterin taustavaikuttaja. Kangasalan Pikkuteatteri täytti viime vuonna koronamyllerryksen aikaan jo kymmenen vuotta. Vuosien mittaan minulla on ollut Pikkuteatterissa monenlaisia...

Kolumni: Viestintä on tärkeää — Ilmastotalkoot eivät suju syrjimällä ja syyllistämällä

Olen ihminen, jolle viestinnässä ilmaisutapa on lähes yhtä tärkeää, kuin itse viesti. Täten minua on pitkään jo ärsyttänyt ilmastonmuutokseen liittyvä viestintä. Aihe on yksi aikamme...

Kolumni: Kun arkikin olisi juhlaa – Kenties syy tunteiden syöksylaskulle löytyy ajatustavoista

M inulla on ollut hauskaa kaverini synttäreillä, mutta nyt on kuitenkin aika lähteä. Sanon viimeisille kavereilleni heipat ja halaan vielä tuttuja oven raossa. Hyvästiksi heilautan vielä...

Kolumni: Oi, lomasuomi on! – ohjelmassa mökkiviikon jälkeen kohteita Kangasalla ja lähiseudulla

K  otimaan matkailun buumi jatkuu. Kesäloma alkoi jo oikeastaan ennen sen lähtölaukausta, ilmojen lämmettyä helletasolle ja rakkaan kaupunkimme tarjotessa klassista musiikkia Suomen suvessa. Kelpasi kelliä auringossa...

Kolumni: Muutama sana sotesta – ”Kansalaisilla, kuntalaisilla, kangasalalaisilla on tässä oma tärkeä vastuunsa. Muillakin kuin Oskarilla ja Jaakolla”

H einäkuinen kolumnivuoro sai pohtimaan, josko kirjoittaisi jostakin kivasta ja kesäisestä teemasta.Vaikka helteistä, mansikkasadosta ja uimarannoista. Ehkä vähän myös jäätelöstä ja joutilaisuudesta. Valitsin kuitenkin toisin....

Kolumni: Helle, helpota jo – ”Vapaalla ollessani en todellakaan halua grillata nahkaani ehdoin tahdoin”

P aista päivä, helli helle, paista meille jokaiselle laulaa Tapani Kansa. Hellettä on totisesti tänä kesänä riittänyt. Kun päivän ylin lämpötila on yli 25 celsiusastetta, voidaan...

Kolumni: ”Huomaatteko ystävät, Kangasalla tapahtuu kaikkea mielenkiintoista. Meidän oma kaupunki elää”

 I  stuin kesäisenä sunnuntai-iltana ystäväni kanssa kuuntelemassa nuorten taiteilijoiden taitavaa musiikkia Kangasalan kirkossa järjestetyssä konsertissa. Pandemian jälkeen tuntui upealta lähteä ystävän kanssa konserttiin. Ah, mikä...

Tuoretta

LP Kangasala todisti vahvuutensa käydessään hallitsevan mestarin LP Viestin vieraana. Arttu Keräsen johtama joukkue otti lauantaina 3–1 (25–17, 28–26, 22–25, 25–15) -voiton, kun ykkösnyrkit olivat...
Myllystenpohjan liikekorttelin tyhjentyminen on alkanut. Mattila Taloushallinto Oy on yksi alueen yrityksistä, joka on jo lähtenyt evakkoon tulevan Timanttikorttelin tieltä. Yrityksen toimitusjohtaja Sami Mattila...
Pirkanmaa on siirtynyt leviämisvaiheesta kiihtymisvaiheeseen, tiedottaa Pirkanmaan sairaanhoitopiiri. Koronatilanteen myönteinen kehitys näkyy tiedotteen mukaan hieman vähentyneenä sairaalahoidon tarpeena. Tiedotteessa muistutetaan, että koronaviruksen taudinkuva on säilynyt ennallaan...
Ilouutinen kaikille LP Kangasalan ystäville – Ronja Heikkiniemi nähdään joukkueessa myös tulevalla kaudella. Heikkiniemi tarjosi runsaasti ilonaiheita jo kahtena edellistalvena ja on nyt valmis ottamaan...
Kangasalan Sanomat kysyi viime viikolla lukijoiltaan, suojellaanko Kangasalla riittävästi luontoa.Enemmistö 56 prosenttia vastasi ei. Loput 44 prosenttia vastaajista taas olivat sitä mieltä, että suojelutyötä...
LP Kangasalan huippuhankinta Emmi Riikilä on edennyt lentopallourallaan määrätietoisin askelin.Nurmossa kasvanut laitahyökkääjä tahditti ensin JymyVolleyn ykkössarjasta liigaan ja hankki perään kasvattajaseurassaan pääsarjakasteen. Sen jälkeen Riikilä...
Kangasalan kaupunginvaltuusto kokoontui maanantaina uuden kokoonpanon toiseen kokoukseen. Esityslistalla oli muun muassa Tampereen Raitiotie Oy:n suunnattu osakeanti, talouden ja toiminnan puolivuotisseuranta sekä myös Kangasalan kaupunkikonsernin...
Kangasalan keskusterveysasemalla järjestettiin viime lauantaina walk in-rokotuspäivä. Kaupungin hoitotyön johtaja Jenni Aunio-Ahmavuo kertoo, että rokotuksella kävi yhteensä 160 kuntalaista. Joukossa oli Aunio-Ahmavuon mukaan sekä...
Kangasalan kaupunginvaltuuston kokouksessa maanantaina kuultiin kaksi erillistä valtuustoaloitetta. Ensimmäisen aloitteen jätti Irina Tuokko (sd) ja se koski poikkihallinnollisen Hyvinvoiva Kangasala -ohjausryhmän perustamista. Perustamisen tavoitteena olisi Tuokon...
Kangasalle lisättiin alkuviikolla kolme uutta koronavirustartuntoaa, selviää Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) koronakartalta. Lauantaina tapauksia lisättiin yksi. Kyseistä tapausta edeltävät tartunnat lisättiin viikkoa edeltävänä viikonloppuna. Tähän...

Luetuimmat uutiset

Kolumni: Facebookin Kangasala, Finland-ryhmässä kuohuu ajoittain – Väkeväkin keskustelu voi silti parhaimmillaan tuottaa tietoutta päättäjien korviin

Kuntavaalit jäivät tällä kertaa osaltani hyvin köyhiksi. Perehdyin Kangasalan ehdokkaisiin, tein uteliaisuuttani muutamia vaalikoneita, pohdiskelin vaalien avainkysymyksiä. Mutta äänestäminen jäi väliin. Kyse ei kuitenkaan ollut...

Kolumni: Pienenä aloitetulla urheiluharrastuksella on suuri positiivinen merkitys myöhempään elämänlaatuun

Oli hienoa, että Pikonlinna Swimrun -tapahtuma jälleen järjestettiin viikonvaihteessa. Suuri kiitos siitä lankeaa Simo Hillolle, joka talkoolaistensa kanssa teki valmistelun lisäksi ison työn tavaroiden...

Kolumni: ”Miksi ihmiset saavat olla vaikka kuinka iloisia ja tyytyväisiä, mutta heidän on päästävä yli suruistaan mahdollisimman nopeasti?

K atselen toiminnan täyteistä elokuvaa, ja tunteiden kiihtyessä elokuvan huipentumassa päähenkilö vajoaa polvilleen itkien. Ainoa asia joita ihmiset hänen ympärillään sanovat on ”Älä itke”. Myöhemmin elokuvan...

Kolumni: Löysin sisäisen luolamieheni Mäyrävuoren jättimäisen hiidenkiven alla

I kätoverit ovat laittaneet Facebookiin upeita kuvia miesluolistaan, joissa rokki soi ja Karhun lakana liehuu seinällä. Kepalla on jopa rummut huoneessaan, vaikka tuskin vaimo antaa niitä...

Kolumni: Suosittelisitko sinä asuinaluettasi? – Nattarissa ja Ruutanassa vastaus on todennäköisemmin ”kyllä” kuin Suoramalla ja keskustassa

T ampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä julkaisi viime viikolla toteuttamansa asukas- ja poismuuttajakyselyn tulokset. Tulokset vahvistavat sen, mikä on jo yleisesti tiedossa: Tampereen seutu on vetovoimainen asuinpaikka. Myös...

Kolumni: Miksi ihmeessä puhelinmyyjä luulee, että omakotitaloihmiset ovat laumasieluja ja haluavat samaa kuin naapuri?

Olen kyllästynyt puhelinmyyjiin. Erityisesti erilaisia omakotitalon remontteja tyrkyttävät kaupustelijat risovat. Yleensä soitot tulevat ollessani joko palkkatyössä tai tekemässä jotain omaa hommaa. Jos puheluun ei...

Kolumni: DNA-testin tulos yllätti ja sai pohtimaan omia sukujuuria

Olen seurannut innokkaasti mieheni kanssa Sukuni salat -ohjelmaa televisiosta. Julkisuuden henkilöiden sukutaustoista on löytynyt mielenkiintoisia yhteyksiä Ruotsi-Suomen aatelisiin ja myös ihan tavallisiin suomalaisiin sukuihin. On...

Kolumni: Meillä ihmisillä on salainen selviytymisase – luotetaan siihen nytkin

Viime viikolla uutisoitiin kiinnostavaa tietoa nykyihmisen alkuperästä. Kansainvälinen tutkijaryhmä, joukossa suomalaisiakin muiden muassa Tampereen yliopistosta, olivat vertailleet meidän dna:ta simpanssien ja sukupuuttoon kuolleiden neandertalin...

Kolumni: Täydelliset elämät ovat täydellistä sepitystä

E nsimmäinen lapsuuteni esikuva oli luultavasti prinsessa tai jokin muu yhtä kaukainen ja saavuttamaton hahmo. Luultavasti jo hyvin pienestä lähtien seurasin tällaisten hahmojen täydellistä elämää...

Kolumni: ”Tekee välillä ihan hyvää maata yksi pääsiäinen sohvalla”

M ontakohan vuotta siitä jo onkaan, kun ATK tuli ja lupasi vapauttaa meille rutkasti vapaa-aikaa ikäviltä rutiinitöiltä? Niin kauan, että ainakin itseltäni on jo päässyt...

Kolumni: Kisaranta oli aikoinaan huimapäinen hanke – urheilun ja musiikin yhdistävä konsepti voisi toimia nytkin

N oin 60 vuotta sitten käynnistyi yksi mielenkiintoinen luku Kangasalan historiassa. Tuolloin Kangasalan Kisan johto aloitti toimet oman urheilu- ja huvikeskuksen perustamiseksi. Paikka löytyi Längelmäveden...

Kolumni: Purukumi ja sukkahousut pelastivat tullissa – ”Hävetti ja pelotti, tuleeko lähtö Siperiaan”

Huomisen aprillipäivän kunniaksi muistelin aprillijuttuja vuosien varrelta. Itse en niitä juuri harrasta, mutta kohteena olen joskus ollut. Joidenkin lehtijuttujen sisältöä olen päivitellyt ääneen, kunnes...