Koronarokotuksissa siirryttäneen 16-29-vuotiaiden ikäryhmään vielä tällä viikolla – ”Kesäaika ei vaikuta rokotusten edistymiseen”

0

Kangasalla ja Pälkäneellä siirrytään näillä näkymin rokottamaan seuraavaa ikäryhmää, eli 16-29-vuotiaita vielä kuluvan viikon aikana.

– Kaupungin verkkosivuilla uutisoidaan vielä erikseen, kun seuraavaan ikäryhmään siirrytään, kertoo kaupungin hoitotyön johtaja Jenni Aunio-Ahmavuo.

Tällä hetkellä yhteistoiminta-alueella rokotetaan kaikkia yli 30-vuotiaita kuntalaisia sekä 12-15-vuotiaita riskiryhmäläisiä. Vanhemmat riskiryhmäläiset ovat Aunio-Ahmavuon mukaan jo saaneet rokotuksensa pääsääntöisesti.

Aunio-Ahmavuo kertoo, että rokotukset etenevät sitä tahtia, kun kuntiin rokotetta saadaan.

– Etenemistahti on pysynyt tasaisena siitä asti, kun rokotukset käynnistyivät. Rokotteiden saatavuudessa ei ole tapahtunut muutoksia viime viikkoina, hän sanoo.

Tällä hetkellä heinäkuun rokotesaatavuus näyttää valoisammalta, kuin mitä etukäteen arvioitiin. Heinäkuussa annetaan enimmäkseen vahvisteannoksia, mutta aikoja pystytään Aunio-Ahmavuon mukaan avaamaan myös 1. rokotuksia varten.

– Kesäaika ei vaikuta rokotusten edistymiseen. Samaan tahtiin rokotetaan kuin koko alkuvuoden ajan. Rokotukset etenevät asetettujen aikataulutavoitteiden mukaisesti, hän toteaa.

Rokotusten annosväli 12 viikkoa

Kaikki tällä hetkellä käytössä olevat koronarokotteet vaativat kaksi pistoskertaa. Pfizerin ja Modernan annosväli on 12 viikkoa ja Astran rokotteen 8-12 viikkoa.

Annosväleistä pidetään myös Kangasalla kiinni tiukasti.

– THL:n linjaus pidemmästä annosvälistä mahdollistaa sen, että rokotusta voidaan tarjota nopeasti entistä useammalle kuntalaiselle, vaikka rokotetta on saatavilla rajoitetusti. Näin voidaan estää mahdollisimman monia koronaviruksen aiheuttamia vakavia tautitapauksia ja kuolemia, Aunio-Ahmavuo kertoo.

AstaZenecan lyhyempi annosväli ei hidasta rokotusten etenemistä väestötasolla, koska rokotetta on saatavilla paljon. Tästä syystä Astran tehosteannos on mahdollista antaa jo 8 viikon kuluttua ensimmäisestä annoksesta.

Koronarokotustodistus saatavilla Omakannassa

Eu:n koronarokotustodistus on ollut saatavilla Omakannassa 22. kesäkuuta alkaen. Todistus korvaa aiemmin käyttöön otetun kansallisen koronarokotustodistuksen.

Testitulostodistus ja todistus sairastetusta koronavirustaudista tulevat Omakantaan 14. heinäkuuta alkaen.

EU:n koronarokotustodistus sisältää tiedot henkilön saamista koronarokotuksista: rokotevalmisteen nimen, rokotteen antopäivän ja saatujen rokoteannosten määrän. Todistuksen saa jo ensimmäisestä rokotuskerrasta.

Omakannan etusivulta löytyy linkki koronatodistus-osioon, joten todistus on helposti löydettävissä. Todistuksen voi joko tulostaa tai tallentaa omaan mobiililaitteeseen. Todistus on maksuton.

Koronarokotustodistuksen voi saada Omakannasta sen jälkeen, kun rokotteen antaja on tallentanut rokotustiedot Kanta-palveluihin oikeassa muodossa. Yleensä todistus on saatavilla viiden vuorokauden kuluessa rokotuksen antamisesta.

Touko-kesäkuussa rokotustiedot saattavat tulla osalle rokotetuista näkyviin viiveellä, koska rokotustietoja korjataan tietojärjestelmiin takautuvasti.

– Jos todistusta ei näy vielä Omakannassa, kannattaa odotella rauhassa. Jos kuitenkin tarvitset rokotustodistuksen välttämättömästä syystä, ole yhteydessä omaan terveysasemaan, Aunio-Ahmavuo sanoo.

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.