Arjessa mukana | Pääuutiset

Koronavuosi lisäsi etätyötä – Lukijamme esittelevät kolme erilaista etätyöpistettä

Seinällä työntekoa vartioi Urho Kekkonen, jota Eerola kuvaa jonkinlaiseksi esikuvakseen. – Ihailen häntä monesta syystä. Kekkonen muun muassa pyrki jatkuvuuteen ja vakauteen, vaikka olosuhteet olivat hankalat. Eipä taida olla sattumaa, että poikamme nimi on Urho, Eerola mainitsee.

Moni aprikoi koronan jälkeisen ajan merkitsevän ihmisille ”uutta normaalia”. Laajempien ja abstraktimpien yhteiskunnallisten ja sosioekonomisten muutosten ohella on todennäköistä, että esimerkiksi työntekemisen mallit…

Tämä sisältö on Kangasalan Sanomien tilaajille

Tilaa lukuoikeus alkaen 3,50 €.

TilaaKirjaudu