Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista
Paikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fiPaikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fi

Koskettava matka

Uutiset - 15.10.2017 kello 11.00
Kangasalan Sanomat / Tuula Ruusumaa
Koskettava matka
Heli Pystynen-Gestranius ja Johnny Gestranius tapasivat yli 30 jalkaväkirykmentti 1:n veteraania yhdessä tietokirjailija Petri Pietiläisen kanssa. Vaikka he kohtasivat matkoillaan paljon riipaiseviakin tarinoita, mieleen on tarttunut paljon myös iloisia kohtaamisia.

Heli Pystynen-Gestranius ja Johnny Gestranius lähtivät kaksi vuotta sitten matkalle, jonka tarkoitus valkeni heille vasta myöhemmin.
Pariskunta ei tiennyt, että samalla kun he avustivat kotkalaista Petri Pietiläistä Yksi rykmentti, Sata Tarinaa-kirjan (Docendo 2017) aineiston hankinnassa, he tekivät matkan perheidensä historiaan – ja samalla itseensä.

Oikeastaan matka alkoi jo 2000-luvun alkupuolella, kun Gestraniukset kuljettivat Helin isää, Veikko Pystystä, jalkaväkirykmentti 1:n (JR1) veljestapaamisissa.
Noihin aikoihin he tapasivat myös tietokirjailija Pietiläisen, joka tiivisti Pystysen tuhatsivuiset sotamuistelmat Ylitin Rajajoen kello 9.18. yli 300-sivuiseksi kirjaksi. Kirja ilmestyi postuumisti vuonna 2007, vuosi Pystysen kuoleman jälkeen.
– Isä ei tehnyt muistelmia, hän kirjoitti tuskaansa pois, Heli pohtii.
Gestraniukset liittyivät itsekin JR1:n jäseniksi ja lähtivät tutustumaan rykmentin taistelupaikkoihin.
– Valkeasaaressa minulle tuli itku, Johnny toteaa.
Hän ymmärsi, että sotaan lähetettyjen nuorukaisten oli mahdotonta menestyä jatkosodan verisimmässä taistelussa Valkeasaaren hiekkatantereella kesäkuussa 1944. Maa vietti loivasti alaspäin, suoraan venäläisjoukkojen sihtiin.
Uusi komentaja anoi lupaa siirtyä muutaman kilometrin taaksepäin edullisempiin asemiin, mutta sitä ei myönnetty. Sodan ylin johto istui Mikkelin päämajassa, eikä uskonut venäläisten suurhyökkäykseen, vaikka viestiliikenne oli napannut tästä vihjeitä.
Toisin kuitenkin kävi. Suomalaisten puolella oli 2 900 miestä, venäläisillä liki 30 000. Alueella oli valtavasti pommikoneita, tykistöä ja panssareita. Kahdessa päivässä suomalaisten joukko oli lyöty ja valtava määrä miehiä hautautui Karjalan Kannakselle, Valkeasaaren santaan.
– Valkeasaari on toisen maailmansodan eniten pommitettu paikka Berliinin ja Leningradin jälkeen, Johnny sanoo.

Vuosikymmenten ajan Valkeasaaren miehet kantoivat syyllisyyden taakkaa rintamalinjojen murtumisesta ja sotilaiden pakokauhunomaisesta pakenemisesta paikalta.
Valkeasaaren historiaa on taltioitu aikaisemminkin kirjaksi. Everstiluutnantti Janne Mäkitalon ja majuri evp Jukka Vainion kirjasta henkilöhaastattelut jäivät kuitenkin pois.
Perinnekillassa aktiivisesti toimiva Johnny Getstranius tiesi haastatteluiden olemassaolosta. Kun killan kunniapuheenjohtaja Manne Salonen kysyi, mitä haastatteluille oikein tapahtui, Gestranius ehdotti uuden kirjan kirjoittamista.
Sellaisen, jossa veteraanit saavat itse puhua. Selvää oli, että käsillä olivat viimeiset vuodet.
Gestranius sai 70–80 henkilön listan soitettavakseen. Hän löysi 35 miestä, joista kukaan ei kieltäytynyt haastattelusta.

Tästä alkoi uskomaton reissu ympäri Suomen. 6 500 ajokilometriä, lukemattomia litroja kahveja ja pusseittain karjalanpiirakoita. Kolmen kopla, Pietiläinen ja Gestraniuksen pariskunta, vierailivat veteraanien kodeissa ja taltioivat tarinat nauhalle.
Kaikkia kolmea tarvittiin, jokaisella oli selkeä oma roolinsa.
– Joskus talossa oli puhelias, muistisairas rouva. Silloin Heli otti hänet sivummalle ja jututti ystävällisesti, jotta itse asia saatiin veteraanilta nauhalle. Usein meitä odottivat kahvit, vaikka talossa oli vain mies, ja silloin Heli siivosi jäljet, kun me juttelimme veteraanin kanssa, Johnny kuvaa tilannetta.
Jälkikäteen Gestraniukset ovat pohtineet, kuinka erilaisissa oloissa veteraanit viettävät viimeisiä vuosiaan.
Yksi heistä asui luhtitalossa laitapuolen kulkijoiden joukossa. Hänellä ei ollut kerta kaikkiaan yhtään mitään.
– Surullisena hän sanoi, että ei pääse tien toiselle puolelle sotainvalidien palvelutaloon, koska häntä on ammuttu ohi.
Toisella oli taas punaiset samettiverhot, kaapit täynnä kristallia ja kultakehyksiset peilit.

Gestraniukset ovat tyytyväisiä, että he ovat saaneet omalta osaltaan vaikuttaa siihen, että nämä ainutlaatuiset tarinat ovat nyt kansien välissä.
Jos asiat etenevät suotuisasti, edessä on pian uusi kirjaprojekti Pietiläisen kanssa.
He kokevat, että tällä matkalla he ovat löytäneet tiensä omien perheidensä historiaan. Veikko Pystynen ei koskaan kertonut sotakokemuksistaan tyttärelleen, ainoastaan vävylleen.
Myös Johnnyn isä palveli Valkeasaaressa, jalkaväkirykmentti 61:n joukoissa.
Nyt, kymmenien veteraanikohtaamisten jälkeen, Heli ymmärtää oman isänsä tiukuutta, kärttyisyyttä ja ahdistuneisuutta.
– Kun avasimme näitä veteraanien ovia, jokaisesta löytyi minun isäni. Sotainvalidi on myös sellainen, jonka sielu on romuttunut. Lähetän ajatuksia tuonne yläkertaan, kun en ole aikaisemmin ymmärtänyt.

Lähetä tekstari!
Kommentoi / Keskustele aiheesta
17.10.2017 kello 00.36
serkkupoikaIlmoita
Eipä tullut tämä puheeksi, kun valokuvia kävin hakemassa. Tosi mielenkiintoinen projekti ollut teillä! - Nyt majailen vaimon kanssa Teneriffalla suorastaan puoli vuotta. Palaamme huhtikuun alussa 2018.
Lähetä tekstari!
~
Takaisin ylös