Kun Meira oli 4-vuotias, hän ilmoitti äidilleen muuttavansa isona kauas Suomesta. Tyttö ei ollut käynyt kertaakaan ulkomailla, mutta hän muistaa yhä tänä päivänä, 37-vuotiaana, miltä ajatus kaukaisesta kodista tuntui.
– En osaa sanallistaa sitä tarkkaan, mutta minulla on aina ollut vahva tunne siitä, että iso osa elämäni kokemuksista tulee tapahtumaan ulkomailla, hän sanoo.
Vaikka Meira Tabell sanookin haluavansa elää ”erilailla”, ei kaipuu kaukomaille liity suuriin filosofisiin ajatusrakennelmiin hitaasta elämästä tai kotimaan synnyttämästä ahdistuksesta.
Hän on viihtynyt Suomessa aina hyvin, mutta ulkomailla yksinkertaisesti vielä paremmin.
Kaikesta materiasta pariskunta ei luovu
Nyt Meiralla on hankittuna menolippu Tahitille. Kenties elämänmittaiseen seikkailuun mukaan on lähdössä puoliso Sami Tabell. Hänet Meira tapasi eräänä talvisena iltana tamperelaisessa baarissa 17 vuotta sitten.
Kun herttaisen oloinen 22-vuotias nuorimies haki Meiraa tanssimaan, tunsi Meira heti alkuun, että tuon miehen kanssa hän vielä joskus menisi naimisiin.
– Viihdyimme heti todella hyvin yhdessä. Kenenkään muun kuin Meiran kanssa en lähtisi tämänkaltaiseen reissuun, Sami sanoo.
Samin kanssa Meira onkin tehnyt suurimman osan aikuiselämänsä ulkomaanmatkoista. Takana on muun muassa lähes vuoden mittainen puolimaailmanympärysmatka Siperian, Mongolian ja Kiinan kautta Uuteen-Seelantiin ja Australiaan.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Australiassa pariskunta vietti kolme kuukautta matkustaen paikasta toiseen farmarimallisella vuoden 1985 Mitsubishillä.
– Se oli upea ja kodikas auto. Ei tarvinnut edes istualleen nukkua vaan pääsi oikein pötkölleen, Sami mainitsee.
Tabelleilla on yhä jäljellä auton rekisterikilpi. Tunnearvokas kilpi lähtee myös mukaan maailmanympäripurjehdukselle.
Rekisterikilven lisäksi mukaan lähtee vaatteita, hyönteiskarkotteita, hammastahnaa, salmiakkia ja Meiran siskoltaan saama Totoro-pehmolelu.
– Ja kasa kampoja ja saksia työntekoa varten, vastikään menestyksekkään parturi-kampaamonsa myynyt Meira lisää.
Kaikki tarpeelliset tavarat tulevat mahtumaan kahteen rinkkaan. Muun omaisuuden Tabellit myyvät tai lahjoittavat eteenpäin.
– Sitä mukaan kun tavarasta on päässyt eroon, olo on muuttunut kepeäksi. Ihminen tulee vähällä toimeen, Sami Tabell toteaa.
Mutta kaikesta materiasta ei Samikaan suostu luopumaan. Talteen Suomeen jäävät Samin elämän varrella keräämät ”muistolippuset” erilaisista tapahtumista ja kulttuuririennoista.
Ensin harjoittelua, sitten maailmanympäryspurjehdus
Maailmanvalloituksensa alkuun Tabellit aikovat asua pari viikkoa Tahitin pääkaupungissa Papeetessa. Sieltä he aloittavat uuden kelluvan kotinsa metsästyksen.
Tarkoitus on vuoden parin aikana opetella purjehtimaan kaksirunkoisella katamaraanilla, ja lähteä sitten maailmanympäryspurjehdukselle.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Purjehduksen pituudesta Tabellit eivät osaa ennakkoon sanoa mitään.
– Voimme olla reissussa vuoden, muutaman vuoden tai koko loppuelämän. Emme ole lyöneet mitään lukkoon, Tabellit kertovat.
Alkutaipaleen purjehdusharjoitukset tehdään Ranskan Polynesiassa, joka koostuu 118 saaresta ja atollista. Pääosa alueen väestöstä asuu Tahitin saarella.
Tuohon maailmaan Sami sijoitti myös tuoreen romaaninsa Matireia – laulu suurimmalle rakkaudelle maisemat. Teos kertoo paikallisen naisen ja sotilaan rakkaustarinan.
– On mielenkiintoista päästä katsomaan, kuinka hyvin fiktiivisen teokseni mielikuvitelmat vastaavat todellista elämää saarella, Sami sanoo.
Suomeen ei voi jäädä
Kangasalta kotoisin olevalla Samilla on takanaan vuosien kokemus Kangasalan melojissa. Meira puolestaan vietti ison osan lapsuutensa kesistä perheensä moottoriveneessä.
Purjehtimistaustaa molemmilla on takanaan muutamien lyhyiden purjehdusreissujen lisäksi vain lyhyt kesäinen kurssi.
Muitakin kursseja on käytävä ja lupia hankittava. Sami suoritti juuri avomerilaivurin radiokurssin. Nyt hän osaa esimerkiksi hätätilanteessa ottaa radiolla yhteyttä eri maiden rannikkoradioasemiin.
Miten ihmeessä pariskunta uskaltaa tehdä näin suuren elämänmuutoksen? Eikö heitä pelota? Mitä jos he riitaantuvat niin pahasti, ettei yhteiselosta muutamien neliöiden suuruisessa purjeveneessä tulekaan mitään?
Tabellit ovat yhtä mieltä siitä, etteivät he voisi enää jäädä Suomeen. Eivät varsinkaan sen jälkeen, mitä tapahtui keväällä. Silloin pariskunta tajusi, että elämä on liian lyhyt sitkutteluun.
– Tapahtunut vahvisti päätöstämme ulkomaille lähdöstä. Tajusimme, että sen on tapahduttava nyt tai ei koskaan, Meira sanoo.
Onnettomuudessa olisi voinut käydä pahemmin
Maaliskuun lopun varhainen aamu on vielä viileä mutta kuitenkin lämmin. Alkukevään ensimmäiset auringonsäteet maalaavat tietä Samin palatessa kotiin frisbeegolf-reissulta.
Vain hieman ennen kotiin pääsyä törmää auto Samiin hänen ylittäessään suojatietä.
Sami lyö päänsä auton tuulilasiin ja lentää tienpientareelle.
Hän menettää nopeasti tajuntansa, ja ambulanssissa paineet alkavat laskea. Ambulanssista lähetetään viesti sairaalan traumaosastolle, joka alkaa valmistautua kiireelliseen aivoleikkaukseen.
Leikkausta ei kuitenkaan onneksi tarvita. Kun Sami myöhemmin samana päivänä herää sairaalan neurokirurgiselta osastolta, tuntee hän silkkaa rauhaa. Kuultuaan auto-onnettomuudesta hän ajattelee vain olevansa onnekas päästyään niin hyvään hoitoon.
Meira puolestaan tuijottaa Samin sohvalla lojuvia sinivaloa suodattavia näyttöpäätelaseja. Mitä jos Sami ei enää koskaan käyttäisi niitä? Mitä jos Samia ei olisi? hän ajattelee.
Tabellit sanovat moneen otteeseen olleensa onnekkaita. Paljon pahemminkin olisi voinut käydä.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Neurokirurgin mukaan oli onni, että tuulilasi osui Samia otsan sivuun, ihmisen kallon kaikkein kovimpaan kohtaan.
Jos isku olisi tullut esimerkiksi otsalohkoon, Sami ei välttämättä olisi elossa. Tai ainakin seuraukset olisivat olleet vielä vakavammat. Samin persoonallisuuskin olisi saattanut muuttua.
Kuntoutus on kannattanut
Onnettomuus aiheutti Samille lievän aivovaurion. Kuukausitolkulla päässä tuntui outoa kohinaa, näkökenttä oli sumea ja rivit tietokoneen ruudulla hyppivät.
– Minua huimasi koko ajan. Kun katsoin oikealle, pettivät jalat heti alta. Ajatus ei kulkenut ja sanoja oli vaikea tavoittaa. Kävin hitaalla ja olin ärtynyt. Suurin pelkoni oli menettää kyky kirjoittaa.
Kuntoutus on kantanut hedelmää, ja nyt Sami on toipunut lähes entiselleen. Polvi on edelleen kipeä, mutta muut oireet ovat lähes tiessään.
Hän toivoo jossakin kohtaa pääsevänsä käymään asian lävitse kuljettajan ja todistajan kanssa.
– Koen, että se olisi minulle henkisesti tärkeää.
Ajatus laivakoirasta piristää
Onnettomuus lähensi pariskuntaa entisestään. Kumpikaan ei osaa kuvitella, että reissulla tulisi eteen tilannetta, josta he eivät yhdessä selviytyisi.
Riitoja reissulla tulee aivan varmasti olemaan. Tabellit epäilevät, että etenkin alun purjehdusharjoitukset ”tulevat aiheuttamaan stressiä ja syömään hermoja”.
Sanojen he eivät kuitenkaan pelkää loppuvan väliltään.
– Mutta jos ne loppuvat, tai jos me kyllästymme toisiimme, niin ainahan voimme ottaa kyytiimme jonkun liftarin meitä piristämään, Sami heittää.
– Tai koiran. Pienen laivakoiran. Siitä olemme jo puhuneet, Meira lisää.
Koira liittyy isolta osin Tabellien tarinaan. Se on toinen suuri syy sille, miksi he päättivät juuri nyt lähteä tavoittelemaan pitkäaikaista unelmaansa.
Tabellien perheenjäsen, jackrussellinterrieri Susu, kuoliviime kesänä 13-vuotiaana.
– Susu oli mukana kaikessa. Sami ja Susu olivat erottamaton pari, Meira sanoo.
Samin mukaan yksikään laivakoira ei tule korvaamaan Susua, mutta ajatus pikkuruisesta pirteästä laivakoirasta saa hänet hymyilemään.
– Pitää vain toivoa, ettei koiralla ole taipumusta merisairauteen.
