Suomalaisia yrityksiä ja instituutioita syytetään rohkeuden puutteesta. Uskallus uudistua ja kokeilla puuttuu. Epäonnistumisen pelko ajaa jatkamaan toimintaa vanhoilla tutuilla urilla.
On kuitenkin olemassa yksi instituutio, jota ollaan muuttamassa tämän tästä. Se on koulumaailma.
Lukion tuntijaon muutoksesta päätettiin edellisen kerran kaksi vuotta sitten. Nyt on jälleen tullut uusi päätös, jossa lukioita kannustetaan testaamaan uutta tuntijakokokeilua. Tarkoitus on lisätä opiskelijan mahdollisuutta valita reaaliaineita.
Kokeilun aikataulu on nopea; se käynnistyy jo seuravan lukuvuoden alussa elokuussa. Kokeilukouluissa reaaliaineet on jaettu kahteen ryhmään; ympäristö- ja luonnontieteisiin (biologia, maantiede, fysiikka, kemia ja terveystieto) sekä humanistis-yhteiskunnallisiin (historia, yhteiskuntaoppi, uskonto tai elämänkatsomustieto, psykologia, filosofia). Opiskelija valitsee kummastakin ryhmästä vähintään 9 syventävää kurssia. Pakollisia ovat vain yksi kurssi terveystietoa ja yksi kurssi uskontoa tai elämänkatsomustietoa.
Kokeiluun osallistuvissa lukioissa pitää kuitenkin olla tarjolla myös tavallinen tuntijako, koska valinnaisuuteen osallistuminen on tässä vaiheessa opiskelijalle vapaaehtoista.
Mutta mitä tarkoittaisi, jos kokeilusta tulisi valtakunnallinen, pysyvä käytäntö? Ohenisiko yleissivistys, kaventaisiko luonnontieteiden karttaminen jatko-opintomahdollisuuksia?
Myönteisesti ajateltuna uudistus antaa lukiolaisille mahdollisuuden entistä yksilöllisempään opintopolkuun. Kääntöpuolena on se, että nuoren pitää jälleen kerran tehdä koulutuksensa suhteen valintoja jo aikaisessa vaiheessa.
Peruskoulunsa päättävistä nuorista vähemmistö taitaa tietää tarkalleen, mihin ammattiin haluaa. Eikö nimenomaan tästä syystä ja tässä vaiheessa elämää pitäisi vielä saada yleissivistävästi oppia kaikissa reaaliaineissa?
Vaikka uuden sukupolven nuoret tuntuvatkin aina kypsyvän edellistä nopeammin, on 16-vuotias kovin nuori tekemään tarkoin harkittuja valintoja. Opiskelijat, jotka tietävät tavoitteensa, hyötyvät varmasti mahdollisuudesta keskittyä itseä kiinnostaviin aineisiin. Ei kuitenkaan kuullosta hyvältä, jos lukionsa aloittava tekee valintansa sen perusteella, missä aita on matalin tai mikä ei juuri sillä hetkellä kiinnosta. Niinkin on käynyt, että innostus tiettyyn oppiaineeseen on syttynyt vasta lukiossa.
Nyt kun tässä kokeilussa halutaan painottaa valintojen tekemisen mahdollisuutta, muistuu mieleen muutaman vuoden takainen tapaus, kun itäsuomalaiset kunnat hakivat lupaa opettaa ruotsin sijasta venäjää, jos oppilas niin haluaa. Venäjän kieltä taitaville on rajan pinnassa tarvetta turistien takia.
Tähän kokeiluun ei herunut lupaa, vaikka se olisi palvellut suoraan elinkeinoelämää ja parantanut nuorten työllistymismahdollisuuksia. Lain mukaan toinen kotimainen kieli on kaikille pakollinen oppiaine.
Ruotsin asemaa halutaan ilmeisesti vankentaa, sillä kieltä aletaan lukea ensi lukuvuodesta lähtien jo kuudennelta luokalta. Perusteena on, että lasten motivaation kieltä kohtaan uskotaan olevan tässä kohtaa suurempaa kuin yläasteella. Eli vähän kuin kiertoteitse yritetään saada tulevat sukupolvet myötämielisiksi toista kotimaista kohtaan.
Kieltenopettajien liitto on tosin ollut huolissaan siitä, laskeeko oppimisen taso. Ruotsin kielen opettamisen määrä ei lisäänny, sillä tunnit ovat pois yläkoulun tuntimäärästä.