Ensi viikolla olemme taas uuden jännän äärellä, kun koulut avaavat ovensa koronasulun jäljiltä. Kukaan tuskin tietää, mitä kouluihin palaaminen tarkoittaa koronatilanteen kannalta. Sen kuitenkin tiedämme, että asiaa on pohdittu pitkään ja useista näkökulmista. Päätös on tehty parhaan tietämyksen valossa ja sen takana ovat maamme parhaat asiantuntijat.
Sen vuoksi on aika nyt luottaa, että teemme oikein. Helppoa se ei tokikaan ole, ei meille vanhemmille eikä varsinkaan opetushenkilökunnalle. Koulun uudelleenkäynnistäminen ja turvaväleistä sekä hygieenisyydestä huolehtiminen on kaukana helposta tehtävästä.
Riskiryhmäläisten perheissä on luonnollisesti syytä miettiä koulunkäyntiä erityisen tarkasti.
Kahdessa viikossa ei varmasti ihmeitä ehditä opetusnäkökulmasta, mutta onkin syytä katsoa sen taakse.
Kaksi viikkoa tarjoaa hyvän ajan opettajille seurata oppilaitaan. Onko heillä kaikki hyvin? Olisiko jossakin tapauksissa puuttumisen paikka?
Lastensuojelun keskusliitto kertoo, että lastensuojeluilmoitusten määrä on laskenut poikkeustilan aikana. Kyse ei ole siitä, että lapsiperheissä menisi paremmin. Kyse on siitä, että yhteydet tukea tarvitseviin perheisiin ovat heikentyneet.
Ilman parin viikon koulujaksoa moni lapsi olisi yhteiskunnan ulottumattomissa viiden kuukauden ajan. Se on pitkä aika lapselle, jonka elämän ainoa turvallinen aikuinen saattaa olla koulun opettaja.
Se on pitkä aika lapselle, joka ei saa kotonaan lämmintä ruokaa, joka herää joka aamu pelkoon ja menee nukkumaan saman tunteen kanssa.
Kahden viikon ajan nämä lapset tulevat nähdyksi. Jos tuona aikana saamme apua ja tukea edes muutamille lapsille, se on ollut sen arvoista.
