Kuka sä oot muka meitä opettamaan? – ”Oon onneksi niin paha heinäallergikko”

Lukioisko on Kangasalan lukion oma lehti.
Lehteä kirjoittaa Kangasalan lukiolaisista koostuva kolmen hengen mediaryhmä: Ronja Aaltojärvi, Aada Lehtoniemi ja Nadia Vakaslahti.

“Kuka sä oot muka meitä opettamaan?” on lehtemme juttusarja, jossa tutustumme lukiomme opettajiin. Siispä haastattelimme koulumme pitkäaikaisinta opettajaa Pentti Mäkistä, ja saimme tietää, kuka hän oikeastaan on. Vinkkaa meille, ketä opettajaa haastattelisimme seuraavana!

Kiinnostava fakta: Mä oon kuuskymppisissä ensimmäisessä SM-kilpailussa jäänyt sadasosasekunnin päähän melonnan SM pronssista. Se on lähin henkilökohtainen SM-mitali. 

Lempielokuva/sarja: Indiana Jones, sieltä alkupäästä joku 

Lempikirja: Pikkupoikana luin seikkailuromaaneja, intiaaniseikkailuja, nyttemmin Mona-Liisa Nousiaisesta (os. Malvalehto) kertova kirja hiihtoharrastuksen kautta tullut lähelle. Oon nähnyt tän kyseisen edesmenneen naisen nuorena tyttönä hiihtokilpailuissa.

Lempiruoka: Paistetut muikut 

Lempieläin: Ilves 

Lempijuhla: Joulu 

Pentti Mäkinen eli Pena on 63-vuotias ja hän on kotoisin Kangasalta Liuksialasta. Kangasalan lukiossa hän opettaa matikkaa, fysiikka sekä on järjestänyt elämysliikuntakursseja sekä laskettelumatkoja.  

“Mun lukion aikainen matikanopettaja mainosti matikanopettajan hommia ehkä hieman ylipositiiviseen sävyyn”, Pena naurahti ja jatkoi: “Johtui ehkä siitä, että ne sai enemmän palkkaa, kun muut opettajat, koska oli ollut pula pätevistä matematiikan opettajista. Ja sehän oli mukavaa opettaa tietysti. Kyllä mä aina oon tykännyt auttaa kaveria, joka ei osaa ja sitten mä siltä omalta opettajalta Kimmelin Kaukolta kysyin abivuonna koska se jää eläkkeelle, että mä tuun sitten sun sijalle tähän hommaan.” 

Lopulta ennen Kimmeliä eläkkeelle jäi toinen opettaja, jonka viran Pena sai vuosien 91 ja 92 vaihteessa. Vuosia Kangasalan lukiossa on siis kertynyt yli 30. Jo opiskeluaikoina Pena pääsi sijaistamaan Kangasalan lukioon. 

“Oon ollut täällä töissä jo opiskeluaikoina neljä kuukautta, kun juuri tää Kimmelin Kauko joutui sydänleikkaukseen, ja muisti, että mä olin ollut kiinnostunut sen hommista. Pääsin näyttämään kynteni täällä, että mihin pystyn.” 

Ennen vakituisen viran avautumista Kangasalan lukiossa Pena oli opettamassa Tampereen kouluissa reilut neljä vuotta. 

“Alkaen siitä ensimmäisestä pitkästä sijaisuudesta, Kangasalan lukion sen aikainen rehtori Mauno Juvonen saatteli mut henkilökohtaisesti sinne ensimmäiselle tunnille ja esitteli mut sille jengille, se alkoi erittäin positiivisessa hengessä.” 

Tutut opettajat omilta lukioajoilta olivat auttaneet solahtamaan porukkaan mukaan. 

“Täällä oli todella mukavaa ja sen jälkeenkin kaikki rekrytoinnit, mitä on tehty, niin on tullut semmoisia yhteisöllisiä ihmisiä pääsääntöisesti. Tietysti Kangasala on sopivan maalainen paikka eli hyvin pitkään, sanotaan nyt vuoteen 2010 asti tää porukka on ollut semmoista maaseutuhenkistä, terveesti ajattelevaa porukkaa.” 

Pena sanoi huomanneensa, että Kangasalan lukio on säästynyt monilta kaupunkilaiskoulujen ongelmilta. Opiskelijat tulevat kouluun opiskelemaan ja vaikka tulevaisuuden suunnitelmat eivät vielä kaikilla olisikaan tiedossa siitä ei aiheudu suurempaa häiriötä. Pena pitää siitä, että opettajana voi keskittyä opettamiseen tavalla, joka sopii sekä opettajalle että oppilaillekin.

Matikan opettaja ei kuitenkaan ollut Penan ainoa uravaihtoehto.  

“Oikeesti mun ykkösvaihtoehto olisi ollut arkkitehti, mutta sitten niitä arkkitehtivalinnan tehtäviä tehdessä mä tajusin, että kyllä mulla matikka ja piirtämistaito riittää, mutta mun semmoinen luovuus ei oo riittävällä tasolla. No, en tiiä, kun kattelee taloja nykyään niin kyllä mä ne laatikot olisin varmaan osannut luoda itsekin. Sitten mulla oli yhtenä vaihtoehtona liikunnan opettaja ja hain tonne Jyväskylään liikunnalle ja pääsin pääsykokeisiin, mutta en valitettavasti mennyt sinne, koska olin jo saanut matikan opiskelupaikan. Mietiskelin, että mä voin harrasaa liikuntaa muutenkin ja olen paljon liikkunut sen jälkeen. Olen kyllä sitä harmitellut, että en mennyt sinne pääsykokeisiin, koska siellä olisi voinut itselleen näyttää, että onko todellakin niin kova jätkä, kun kuvittelee.” 

Pena kertoi myös kaipuustaan opettamistyyliin, joka alkaa olla häviämässä. 

“Tunteja pitää tällä materiaalilla, kuka tahansa, ihan kuka tahansa, eikä opettajaa välttämättä edes tarvittaisi. Tää tämmöinen opettajan persoonan niin kuin merkitys on hävinnyt tai vähentynyt koko ajan hirveästi. Mä kaipaan semmoisia vanhoja hyviä tunteja, missä siihen aiheeseen lähdettiin yhdessä keskustelemalla. Mä uhrasin siihen aikaa, että mä lypsin sen asian yleisöltä ja kytkettiin niitä niihin vanhoihin tietoihin, mitä ihmisillä on ja pikkuhiljaa rakennettiin se siinä. Joka kerta uudestaan alusta asti. Se on niin kuin hävinnyt tässä.”

Kursseilla Penalla on ollut käytäntö, jossa läksyksi tulee sekä uutta, että vanhaa, jotta omalle laskemiselle jäisi tarpeeksi aikaa, koska matikkaa voi oppia vain laskemalla.

“Mä en oo ollenkaan vakuuttunut, että se kokonaisuus rakentuu pelkästään katsomalla sitä sieltä kirjasta, että miten se homma menee.” 

Omina lukioaikoinaan Pena kuvaili olleensa hieman keskitasoa parempi opiskelija.  

“Tää lukio on vieläkin ja on ollut vähän enemmän kielikoulu, eli kun tuli yläkoulun keskikurssilta englannista, silloin oli tasokurssit vielä, ja siellä mä jo tajusin, että mulla ei kielten opiskelu suju. Mä en oo sellainen asioiden ulkoa opettelija ja kielten opiskelu on sitä.” 

Kun englannin kieltä ei kuullut muualla kuin koulussa, Pena totesi, että kielten opiskelu vei todella paljon aikaa. Lisäksi taustalla oli peruskoulukokeilu, joka oli siirtänyt ruotsin aloittamisen vasta seitsemännelle luokalle, kun toiset olivat aloittaneet sen jo paria vuotta aiemmin.

“Matikka, luonnontieteet, historia, yhteiskuntaoppi: tällaiset asiat kiinnosti.” 

Penalla parhaat muistot liittyivät lukion erikoistapahtumiin eli wanhojen tansseihin ja penkkareihin. Muistiin hänellä oli kuitenkin jäänyt parhaiten koetilanne, vaikka se ei ollutkaan niin mukava kokemus.  

“Parhaiten muistan ruotsin tentin ennen kirjoituksia. Ne oli pakollisia silloin ja niistä oli pakko päästä läpi, jotta pääsi kirjoituksiin. Sitten sillä mun ruotsin taidolla ja se opettaja, mikä mulla oli, joka myöhemmin paljastu työkaverina erittäin mukavaksi mieheksi, mutta siihen aikaan tollaisessa tilanteessa joku opettaja saattaa olla todella pelottava vielä abipojallekin. Yllättäen pääsin kirjoituksiin sitten.” 

Tuoreimmat muistot Kangasalan lukiosta ovat Penalla kuitenkin oman opettajauran aikaisia.

”Kyllähän mulla suurin enegian antaja on ollut nämä koulun ulkopuoliset työtehtävät. Mulle on ollu sopivia rehtoreita mun Kangasalan lukion työaikana, ne on ymmärtäny niinkun ensinnäkin sen, että se yhteisö on tärkeä, yhteisöllisyyttä kasvattavat asiat, se markkina-arvo mikä tulee tämmösistä ei niinkun normaaleista koulun toiminnoista, niin niissä on ideaa.”

Pena on ollut aktiivisesti mukana Kangasalan lukion elämysliikunta reissujen ideoinnissa ja järjestämisessä.

”Mä oon päässyt toteuttaan omia ajatuksiani. Elämysliikuntakurssit ja laskettelureissut, niin ne on ollut itselle ja varmaan näille opiskelijoille tosi opettavaisia ja voimaannuttavia kokemuksia.

Heljän ja Ismon kanssa aikoinaan keksittiin toi Åren laskettelukurssi, kun oltiin koulun kanssa Himoksessa laskemassa, siinä tauolla mietittiin, että tätä vois varmaan tehdä enempikin koulun kanssa. Lähettiin kokeileen sitä Årea. Siellä sitten keksittiin, että oisko täällä jotain kesällä tehtävissä ja tutkittiin. Kehitettiin Jarin kanssa siinä se elämysliikuntakurssin runko ja siis ne reissut, mitä on tehty Petrin ja Heljän kanssa ja Kaajan Jarin kanssa tota näissä elämyshommissa, ne kyllä muistaa todella. Mä aina lainaankin Kaajan Jaria, en tiedä mistä Jari sen on keksinyt, mutta kun tultiin elämysliikuntakurssilta Jarilla oli tapana sanoa, että ne hetket, jotka muistaa on elämää ja sitten Jari toivotteli, että toivottavasti tästä jäi jotain elettyä elämää tästä reissusta. Siellä on jotain niin hienoja hetkiä koettua, että vaikea töistä löytää vastaavaa.”

Vanhoja opiskelukavereita on suhteellisen vähän enää Kangasalla.  

“Aina nähdessä tottakai morjestetaan ja jutellaan, mutta yllättävän vähän niitä vanhoja lukiokavereita on Kangasalla. Meitä pääsi 136 silloin ylioppilaaksi, kun mä pääsin. Se oli itseasiassa pitkän aikaa Kangasalan lukion ennätys, että nyt tässä vasta ihan viime vuosina on ollut enemmän. Meillä on ollut sillä porukalla 10 vuoden välein suunnilleen tapaaminen, jossa ollaan yleensä tutustuttu Kangasalan lukioon, millainen se sillä hetkellä on ja on pidetty illanistujaisia jossakin kangasalalaisessa ravintolapaikassa sen jälkeen.” 

Pena on kotoisin maatalosta ja siellä on perinteenä, että vanhin poika jää pitämään tilaa. 

“No mä oon perheen vanhin poika, mutta onneksi niin paha heinäallergikko, että mä en voinut jatkaa kotona sitä maanviljelyä ja karjanhoitoa. Mä tein jo silloin aina kesäisin, kun ihmiset oli jossain heinäpellolla tai puimassa, niin mä olin siellä kotona. Laitoin ruokaa toisille. Siinä sai ensinnäkin käsityksen ruoanlaitosta ja sitten ajautu pois siitä maataloushommasta.” 

Eläkeikään Penalla on vielä puolisentoista vuotta ja intoa riittää jatkamaan vielä pidempäänkin. 

“Mä ajattelin, että jos oon kunnossa niin kyllä mä vielä jatkan täällä. Tää on niin mukavaa hommaa oikeesti.”

“Mulla on tyttärellä kolme poikaa, nii niiden kanssa saa aikaa meneen. Ne on urheilullisia poikia, niin me keksitään taatusti jotain tekemistä, kalastusta ja kaiken näköstä. Sitten mulla on taipumusta ajautua aina kaikenlaisiin tämmösiin järjestöhommiin. Mä oon omien muksujen harrastusten mukana ajautunut urheiluseurojen organisointitehtäviin. Mä oon ollut Kangasalan kisahiihto puheenjohtajana ja Kangasalan melojien hallituksen jäsenenä vuosikausia.” 

Pena on nuoresta pitäen ollut urheilullinen ja harrastukset ovat jatkuneet aina aikuisiälle asti.  

“Mähän oon ampumahiihtoa harrastanut nuorena, lopetin lukion viimesenä vuonna, koska en ollut niin lahjakas, että olisi kyennyt sekä harrastamaan ampumahiihtoa, että käymään sitä lukiota täyspainoisesti, niin mä pistin sen tauolle. Sitten armeija aikaan olin Parolan panssariprikaatin urheiluvalmennusporukassa kyllä mukana ja sillon oli niinkun uusi vuosi, jolloin harrastin sitä ihan tosissaan. Sitten mä oon pelaillu kaiken näköisiä joukkuepelejä, pesäpalloa viis vuotta ja kaukalopalloa parikytä vuotta, pelannut tennistä parikytä vuotta, kunnes teloin maastopyörähaaverissa olkapääni niin etten pystynyt pelaamaan. Todennäköisesti eläkkeellä otan roolia jossakin urheiluseurassa. Kyllä mä mielelläni, vaikka melonkin taas. Mä monta vuotta meloinkin kilpaa. Kyllä mä vielä viimeistään seittemänkymppisissä meen taas. Mähän aloitin uuden hiihtourankin nelivitosissa. Poika hiihti kilpaa silloin, niin mä rupesin hiihtään siinä kohdassa taas kilpaa. Pyssyä en ottanu, mutta aihan murtomaahiihtoa hiihdin pitkään.” 

Mitä neuvoja antaisit lukiolaisille?

Ensinnäkin tietysti, opiskelut kannattaa ottaa suht koht vakavasti, mutta siinä opiskelun ja yleensäkin sen jälkeen, kun te pääsette pois koulusta niin sen pelkän opiskelun tai työn teon rinnalla kannattaa pitää joku semmonen henkireikä, josta saa energiaa että jaksaa, sehän voi olla mitä vaan. Mulle tämmöinen palautumiskeino on liikunta. Sitten tietenkin kaikennäköstä kulttuuriharrastusta voi olla tai vaikka leivontaa tai käsitöitä. Tietysti kavereita kannattaa pitää, koska semmoisten ilojen ja surujen jakaminen, kyllä se auttaa. Se on toivottavaa että kaikki ihmiset löytää jonkun ystävän.