Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista
Paikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fiPaikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fi

Kummeli-huumori siivitti halki Grönlannin

Uutiset - 7.6.2017 kello 11.03
Mika Säpyskä
Kummeli-huumori siivitti halki Grönlannin
Pikkukuva: Jenni Nieminen, Jaana Vanhatalo ja Marjo Lindberg tekivät retkellään suomalaishistoriaa.

Kun Suomessa valmistauduttiin kevään lämpöön, sahalahtelainen Marjo Lindberg veti toppatakinkaulusta tiukempaan ja uhmasi tuulta ja tuiskuja Grönlannin jäätiköllä kahden muun naisen ja kuuden ahkion kanssa. Tarkoituksena oli ylittää Grönlannin mannerjäätikkö hiihtäen.
Naisten retki alkoi Kangerlussuaqista Grönlannin länsirannikolta 19. huhtikuuta ja määränpäänä oli 600 kilometrin päässä itärannikolla sijaitseva Isortoq, joka oli määrä saavuttaa 30 vuorokauden kuluttua.
Luonto näytti monia kasvojaan. Kylmimpinä päivinä pakkasta oli yli 20 astetta, toisina lämpötila kipusi lämpöasteille ja matkaa tehtiin paitahihasillaan. Välillä paistoi aurinko, toisinaan satoi vettä tai lunta, oli sumua, tuulta ja jäätikkömyrskyä.
– Jouduimme alkumatkasta viettämään useamman päivän teltassa myrskyn takia. Tuuli hakkasi teltan seinään niin kovaa, ettei teltassa pystynyt puhumaan. Korvalapuista piti laittaa vain Janis Joplinia suuremmalle, Lindberg naurahtaa.

Imimme energiamme jäästä – ja Kummeli-huumorista. Myös hiljaisuus oli uskomatonta.

Lindbergin mukana Grönlannissa olivat Jaana Vanhatalo ja Jenni Nurminen, jotka ovat aikaisemmin seikkailleet muun muassa Huippuvuorilla.
Alun perin matkaan piti lähteä myös Tea Ahjosaaren, joka joutui jättäytymään retkestä aivan kalkkiviivoilla jalkavaivan takia. Hän toimi kuitenkin Tuulentytöt-retkikunnalle tärkeänä linkkinä ulkomaailmaan reissun ajan.
– Käytännössä matkasta ensimmäiset neljä viikkoa oli nousua. Nousimme merenpinnan 400 metristä aina 2,5 kilometriin saakka, Lindberg valottaa.
Perässä jokaisella naisella oli kaksi ahkiota, jotka painoivat yhteensä noin 90 kiloa.
Mukana oli bensaa, kilokaupalla ruokaa, kiväärit, teltat, jäätikkösetit ja muut varusteet.
– Ylämäki tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan. Koko ajan ajattelimme, että tuon nyppylän takana alkaa lasku, sahalahtelaisseikkailija muistelee.
Retkikunnan reitti kulki kylmän sodan aikaisen amerikkalaisten Dye 2 -tutka-aseman kautta.
– Hylätty ja osittain jo jään ja lumen hautaama paikka oli oikeastaan melko pelottava.
Muuten maisemat olivat valkoista ja harmaata tai valkoista ja sinistä. Lumen peittämä jäätikkö kuitenkin näytti aina erilaiselta ja kauniilta. Sitä naiset jaksoivat ihastella ja mykistävää oli ajatus siitä, että parhaimmillaan sitä oli alla 2,5 kilometriä.
– Imimme energiamme jäästä – ja Kummeli-huumorista. Myös hiljaisuus oli uskomatonta.

Sovimme tyttöjen kanssa, että kaikki sitoutuvat vetämään rengasta vähintään sata tuntia.

Lindbergille Grönlanti oli osittain jo tuttu, sillä hän kävi siellä merijäävaelluksella vuonna 2014.
– Se oli kolmen viikon fiilistelyreissu. Silloin katselin lentokoneesta jäätikköä ja sanoin, että tuonne minä vielä palaan.
Hän avasi suunsa oikeassa paikassa ja sai mukaansa Karkun evankelisen opiston erämatkailulinjalla tutuksi tulleet ystävänsä.
Pian matkajärjestelyt olivat jo vauhdissa ja sitä riitti parin vuoden ajalle.
Välillä tehtiin koevaelluksia, toisinaan railo- ja ampumaharjoittelua; tutustuttiin Grönlannin luontoon ja kuunneltiin siellä käyneiden vinkkejä; opeteltiin lumitykin edessä teltan kasausta ja parannettiin kuntoa.
Tutuiksi tulivat Vehoniemen rappuset, Kuohun altaat ja kuntosali sekä lähipolut. Lenkeillä seurana oli usein autonrengas, jota vedettiin perässä erilaisten painojen täyttämänä.
– Sovimme tyttöjen kanssa, että kaikki sitoutuvat vetämään rengasta vähintään sata tuntia.
Koko reissun rasittavin osuus oli lupabyrokratia, joka kangerteli niin, että naiset saivat retkikuntaluvan vasta juuri ennen pääsiäistä, vaikka laittoivat sen vireille jo syksyllä.
Ennen lähtöä oli tehtävä myös pankkitakaus ja hankittava esimerkiksi ase- ja radioluvat, vakuutukset, lennot ja majoitukset, polttoaineet sekä kuljetukset jäätikölle.
Mukaan oli saatava meri-VHF-radiopuhelimet, gps:sät, satelliittipuhelimet ja plb-hätälähettimet.
Varusteiden pakkaaminen vaati omaa viitseliäisyyttä ja myös yhden retkikuntalaisen diabetes ja verensokerin mittaamiseen tarvittavat laitteet vaativat lisäpohdintaa.
Sukanvarresta piti löytyä säästöjä, sillä naiset maksoivat retken pääosin omasta pussistaan.

Päivän paras hetki oli, kun illalla ruoan jälkeen kömpi makuupussiin ja veti vetoketjun kiinni.

Retkikunnan päiväohjelma kulki yleensä tunnin sykleissä. Ensin 50 minuuttia hiihtoa, sitten kymmenen huilia. Välissä pidempi ruokatauko. Päivän aikana kertyi hiihtoa 7–10 tuntia.
– Aamulla kello soitti viideltä. Reilun kahden tunnin kuluttua aamutoimet oli tehty ja matka jatkui.
Varusteet oli pystyttävä korjaamaan paikan päällä, mutta lopulta vain yksi sauva vaati hieman fiksausta.
Samat rutiinit, kuten varusteiden kuivaus, oli suoritettava joka päivä, vaikka kuinka olisi väsyttänyt. Myös kavereiden kuntoa oli tarkkailtava.
– Toisia ei kyseenalaistettu. Jos joku sanoi, että ei jaksa enää hiihtää, silloin leiriydyttiin. Kaikilla oli sama tavoite ja päämäärä.
Ryhmäkemia ja varusteet toimivat. Kukaan ei saanut paleltumia ja lääkelaukku jäi vähälle käytölle.
Tutuiksi tulivat energiapatukat, urheilujuoma, voi ja kuivaruoka.
– Päivän paras hetki oli, kun illalla ruoan jälkeen kömpi makuupussiin ja veti vetoketjun kiinni.
Toisinaan ahkioita kaivettiin yön jälkeen syvältä hangesta.

Jaana jopa täytti 50 vuotta omassa karhuväijyssään.

Odotettua alamäkeä ei oikeastaan koskaan koittanut. Jonkinlaisen myötäisen näki lähinnä päivämatkojen pidentymisestä. Lopussa edessä oli kuitenkin jyrkkä lasku, ja siinä tapahtui myös yksi railoonlasku, josta retkikunta onneksi selvisi.
Alkuperäinen määränpää jäi lopulta tavoittamatta, sillä kevät eteni rannikolla niin kovaa, että lumet ja jäät loppuivat, eikä matka olisi onnistunut millään keinoin Isortoqiin.
Niinpä retkikunta jäi jäätikön läheisyyteen odottamaan helikopterikyyditystä Tasiilaqiin. Sitä he tosin joutuivat odottamaan useamman päivän säätilan ja lentäjän vapaapäivän takia.
Lindbergin kotona puoliso Ismo Oksanen seurasi tiiviisti retkueen tekemiä blogimerkintöjä.
– En huolestunut oikeastaan muusta kuin viimeisten päivien odottelusta.
Yhden huolenaiheen aiheuttivat seudun pedot.
– Saimme paikallisilta tiedon, että lähialueella liikkui jääkarhu. Silloin jaoimme karhuvahtivuorot. Jaana jopa täytti 50 vuotta omassa karhuväijyssään, Lindberg naurahtaa.
Vaikka lähtiessä yöt olivat vielä pimeitä, retken loppupäässä niihin riitti valoa. Karhuja retkikunta ei onnekseen kohdannut. Ainoa todiste niistä olivat yhdet jalanjäljet.
Jäätikön ylitys kesti viisi päivää suunniteltua pidempään. Tähän oli kuitenkin varauduttu, eikä pelkoa esimerkiksi ruoan tai polttoaineen loppumisesta ollut.
Vaikka retken lopullinen määränpää muuttuikin, se ei tuulentyttöjä haitannut. Jäätikkö oli ylitetty ja tavoite saavutettu.
Heistä tuli samalla ensimmäinen suomalainen naisretkikunta, joka oli ylittänyt Grönlannin jäätikön. Mikä sopisikaan paremmin Suomen juhlavuoteen ja 11.5. alkaneeseen Arktisen neuvoston puheenjohtajuuskauteen?

Kyllä meitä varmaan jossakin näkee jääkarhupuvut päällä.

Lindbergin mukaan paluu Suomeen ja sen vehreyteen oli tietynlainen shokki, kun viimeisen kuukauden aikana oli katsellut pelkkää jäätä.
Kunnioitus arktista luontoa kohtaan syveni ja Tuulentytöt aikoo jatkossa järjestää tempauksia sen suojelemisen puolesta.
– Kyllä meitä varmaan jossakin näkee jääkarhupuvut päällä, Lindberg virnistää.
Enää hän ei kuitenkaan haikaile jäätikölle. Sen sijaan Grönlannin kesän hän haluaa vielä kokea.
Kotimaassa hän viettää aikaa luonnossa lastenlastensa ja puolisonsa kanssa.
Seikkailijan luonne ei kuitenkaan katoa ja Tuulentytöt ovat jo sopineet menevänsä ensi vuonna pohjoisen Kalottireitille.
Sitä ennen Lindberg luotsaa myös eräopaskoulutettaviaan luonnon helmassa. Ensi viikolla koittaa pyöräretki Ahvenanmaalle.

Tuulentyttöjen matkablogi: elamankipina.com/tuulentytot

Kuka?

Marjo Lindberg

  • Sahalahdella asuva eräopasopettaja.
  • Työskennellyt 15 vuotta vaatturina, sen jälkeen luontokartoittajana ja eräopasopettajana Karkun evankelisessa opistossa.
  • Harrastaa monipuolisesti luontoa, lintuja, retkeilyä ja metsästystä.
  • Puoliso, lapsia ja lapsenlapsia.
  • Mukana Tuulentytöissä, joka ylitti ensimmäisenä suomalaisena naisretkikuntana Grönlannin hiihtämällä.
Lähetä tekstari!
Kommentoi / Keskustele aiheesta
Lähetä tekstari!
~
Takaisin ylös