Koti Pääuutiset Kun kukaan ei koskaan tule – Senioriliike on jalkautumassa Kangasalle

Kun kukaan ei koskaan tule – Senioriliike on jalkautumassa Kangasalle

0
– Senioriliike on väylä, jonka kautta vanhukset saavat äänensä kuuluviin, Jaana Heinänen lupaa.
– Senioriliike on väylä, jonka kautta vanhukset saavat äänensä kuuluviin, Jaana Heinänen lupaa.

Arvokkaan vanhenemisen puolestapuhujaksi julistautunut Suomen Senioriliike on jalkautumassa Kangasalle. Liikkeelle lähdetään kaikille avoimella kartoitustilaisuudella, joka järjestetään vuodenvaihteen jälkeen, kevään korvalla.

– Senioriliikkeen hallituksen edustaja kertoo tilaisuudessa yhdistyksen yleisistä tavoitteista, minä toiminnan paikallisista mahdollisuuksista, liikkeen Kangasalan ”moottori”, lähihoitaja Jaana Heinänen sanoo.

Senioriliike on valtakunnallinen, poliittisesti sitoutumaton yhdistys, joka ajaa vanhusten asiaa. Erityisesti se on huolissaan laitoksissa ja hoivakodeissa olevista vanhuksista, joiden karuun arkeen se haluaa tuoda helpotusta.

– Senioriliike on väylä, jonka kautta he saavat äänensä kuuluviin.

Senioriliike operoi kahdella tasolla. Se toimii linkkinä päättäjien suuntaan ja kannustaa ihmisiä ottamaan osaa vanhusten arkeen. Päämäärä on yksi ja sama – parantaa vanhusten hoivaa ja tuoda virkistystä heidän yksinäiseen elämäänsä.

Heinänen lähti liikkeeseen mukaan tamperelaisen näyttelijän Maarit Peltomaan kutsusta. Peltomaa on yhdistyksen hallituksen jäsen ja Heinäsen yhteistyökumppani.

Kangasalla suunnitelmissa on aloittaa vanhusten kanssa säännölliset keskustelu- ja viriketuokiot. Koululaisten mahdollisuudesta esiintyä vanhuksille on Heinäsen mukaan jo neuvoteltu.

Vaikka toiminta käynnistyy vasta ensi vuoden puolella, Senioriliike näkyy kulmilla jo nyt. Yhdistyksen lehteä on saatavilla kirjastosta, Heinäsen mukaan kohta jo isommista kauppaliikkeistäkin.

Vanhusten hoidossa ilmenneet ongelmat eivät ole Heinäselle yllätys. Pitkään vanhusten parissa työskennelleenä hän on seurannut alan ankeaa kehitystä aitiopaikalta. Tämän hoivattavien ja hoitajien karun arjen iskostaminen päättäjien – viime kädessä eduskunnan – mieleen on yksi Senioriliikkeen päätehtävistä.

Hoidossa etusijalla on tehokkuus. Sen tulokset ovat murheelliset. Monessa paikassa vanhusten päiväohjelma koostuu aamiaisesta, lounaasta, päivällisestä ja niiden välisistä puolipakollisista päiväunista. Iltaunille heidät valmistellaan jo kello 18, heti iltapalan jälkeen.

– Omana opiskeluaikanani virikkeiden tarjoaminen kuului osana hoitajien koulutusohjelmaan, mutta työssä siihen ei ole mahdollisuuksia. Hyvä kun ehditään syöttää ja vaihtaa vaipat.

Työuraltaan Heinänen muistaa erään lajissaan tyypillisen asumispalveluyksikön, jossa iltahoitajan vastuulla saattoi olla 20 muistisairasta vanhusta, osa heistä liikuntakyvyttömiä. Tahtoa ja moraalia hoitajilla oli, aikaa ei.

Raadollisinta meno on hänestä yksityisellä puolella, jossa tili tehdään hoivan laadun ja turvallisuuden kustannuksella, kuten lukuisat julkisuuteen tulleet tapaukset osoittavat. Julkinen puolikaan ei ole synnitön. Sille vanhukset ovat jatkuva säästökohde.

– Hoitajana en halua suostua tällaiseen, eivätkä halua muutkaan, koska teemme töitä sydämestämme. Ymmärrän hyvin, miksi niin moni hoitaja karkaa alalta.

Yhden naisen voimin hoivapaikkaansa sidottujen ja usein yksinäisten vanhusten elämän laatu ei Kangasallakaan kohene, vaan juttukumppaneiksi ja ystäviksi tarvitaan vapaaehtoisia – nuoria, aikuisia ja hyväkuntoisia senioreita.

Parempikuntoiset ja muistisairaat vanhukset kaipaavat ulkoiluttajia ja seuralaisia erilaisiin rientoihin. Kodista ja hoivapaikoista olisi jo mielenterveydellisistä syistä hyvä päästä välillä tuulettumaan.

Yksinäisyys kalvaa myös perheellisiä vanhuksia. Liian usein omaiset jättävät oman mummunsa ja vaarinsa yhteiskunnan hoteisiin ja sulkevat heidät oman elämänsä ulkopuolelle.

– Omaiset eivät ymmärrä, että yksikin käynti tai yksikin soitto on vanhukselle iso asia. Pettymyksen määrä on mittaamaton, kun kukaan ei koskaan tule.

Heinänen sanoo kaipaavansa sitä vanhaa suomalaista elämäntapaa, jossa vanhukset olivat kiinteä osa perheyhteisöä. Omaa mummuaan säännöllisesti muistamalla jokainen voi osaltaan palata tähän vanhaan hyvään malliin.

Hän kaipaa väljyyttä myös hoivapaikkojen tiukkaan sääntelyyn. Hoidon tasoa voitaisiin parantaa pienillä työteknisillä korjauksilla.

Palveluyksiköiden muu henkilöstö on saatava vanhusten hoidon tueksi. Muutama ystävällinen sana tai teko omien töiden lomassa riittää. Nyt tiukka lainsäädäntö tietosuojineen estää tällaisena ”kotihengettärenä” toimimisen.

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän