Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista
Paikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fiPaikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fi

Kunta valmistautuu tulevaisuuteen

Tuula Ruusumaa
Pääkirjoitus - 27.10.2015 kello 8.00

Kangasalan kunnassa toimitaan niin kuin kuntalaissa määrätään: talousarvio laaditaan aina seuraavalle ja taloussuunnitelma vähintään kolmelle seuraavalle vuodelle.
Kolmivuotissuunnitelma antaa viitteitä siitä, mitä tuleman pitää, vaikka matkan varrella moni asia voi vielä muuttuakin.
Nyt Kangasala on tilanteessa, jossa kunnan talouslaiva on tehnyt pitkän ja tuskallisen jarrutuksen. Viime syksynä hyväksyttiin osa isoista säästötoimista, ja asia viimeisteltiin kesäkuun valtuustossa. Moni kuntalainen menetti tuolloin jonkun lähipalvelun.
Nyt keula on kääntymässä – hitaasti mutta Oskari Auvisen mukaan varmasti. Uutinen on hyvä, mutta on täysin ymmärrettävää, että moni kuntalainen ei sitä pelkällä sanomisella usko.
Aika näyttää, miten käy. Kolmen vuoden päästä olemme kaikki viisaampia.

Vaikka Kangasalla, kuten muissakin kunnissa, katsotaan pitkälle tulevaisuuteen, sekoittaa valtakunnan politiikka pakan melko varmasti vielä tällä hallituskaudella.
Maan hallitus linjasi nimittäin hiljattain, ja vieläpä aika vähäisellä metelillä, sosiaali- ja terveyshuollon rahoitusuudistuksen. Sen mukaan valtio ottaa pääasiallisen vastuun tulevien sosiaali- ja terveyspalvelujen itsehallintoalueiden rahoituksesta.
Viimeksihän sote kaatui perustuslaillisiin ongelmiin. Kunnat olisivat joutuneet maksamaan viulut, ja vieläpä eräreiluin perustein, mutta niille ei olisi jäänyt juuri mitään päätösvaltaa sote-palveluiden tuotantoon.

Sosiaali- ja terveyspalvelut haukkaavat koko kunnan budjetista noin puolet. On aivan selvää, että jos kunnan toiminnoista otetaan noin suuri osa pois, kunnan rooli muuttuu oleellisesti.
Jäljelle jää isona kakkuna sivistyspalvelut, kuten opetus ja päivähoito, sekä tehtäviä liittyen elinkeinoelämään, kaavoitukseen, maanhankintaan, vapaa-aikaan ja kulttuuriin.
Kunnallisslangilla sanottuna kunnista tulee niin kutsuttuja elinvoimakuntia nykyisen, ensisijaisesti palveluita tuottavan kunnan sijaan.
Näyttää siltä, että tähän Kangasalla valmistaudutaan täyttä häkää.
Juuri tähän tulevaisuuden kehitykseen vastaavat Tarastenjärven, Saarenmaan alueen ja Lamminrahakan kehityssuunitelmat.

Lähetä tekstari!
Kommentoi / Keskustele aiheesta
Lähetä tekstari!
~
Takaisin ylös