Kävin sukulaisissa. Intiassa. Siskon ja langon tapaamisen ohessa tutustuin monikulttuuriseen 1,3 miljardin ihmisen maahan. Lankoni puhuu hindiä, tuntee paikalliskulttuurin ja hallitsee kaupanteon. Hänestä siskonikin on jo…
Lisää luettavaa

Sielulleen kodin ortodoksisuudesta löytänyt Anitta Toivio rakentaa rukoushuonetta kohtuun kuolleen poikansa muistolle – ”Suruni on muuttunut kirkkaaksi suruksi”

Ylioppilaaksi valmistuva musiikkilinjalainen Veera Tarri haluaa opiskella papiksi – ”Usko on minulle tosi tärkeä”

Uskonasiat kiinnostavat nuoria miehiä aiempaa enemmän – kaksi kangasalalaista nuorta kertoo, mitä usko heille merkitsee: ”Minulla on nyt enemmän toivoa tulevasta”

Intialainen luonnonlääketiede ayurveda ohjaa syömään ja elämään kehotyypin mukaan – ”On helppo vain toistaa opittuja rutiineja ja vaikea tehdä muutoksia”

Kolumni: Kahden hylätyn tarinat osoittavat, miten lähtökohdista huolimatta voi tuntea elämäniloa – siinä olisi opittavaa itse kullekin
Tuoretta

Valkolakki 139 uudelle ylioppilaalle – Katso kuvat Kangasalan lukion lämminhenkisestä juhlasta

Kesä avattiin koleassa tuulessa lukion pihamaalla – Uusi juhlapaikka sai osakseen kritiikkiä

Kaupunki suunnittelee uutta liikuntapaikkaa vastauksena valtuustoaloitteeseen – Onkijärvellä saattaa olla ensi vuonna avovesiuintirata

40 vuotta sitten elettiin Kuohenmaan tanssipaviljongin kulta-aikaa: Lauantaisin lattia notkui yli 200 tanssijan jalkojen alla – 100-vuotias paviljonki vetää yhä väkeä, mutta nyt teatteriin

Mielipide: Tekoäly on oiva apu arjen asiointiin

KKV: Pirha rikkoi hankintalakia suorahankinnoillaan – Tulkitsee, että 900 ikäihmisen palveluasuminen olisi pitänyt ratkaista yksilöllisesti

Katso nimet: Tällaiset ovat esitykset aluevaltuuston puheenjohtajistoon ja luottamuspaikoille

Kangasalan Tredusta valmistui suuri joukko ammattilaisia – Katso tästä keväällä 2025 valmistuneiden nimet

Suomen Teatteriopisto aloittaa opetuksen Kangasalla elokuussa – ”Toimintaa on toivottu”
