Arjessa mukana | Menovinkit

Kynttiläopastus, tulishow ja askellusta Matkajärven ympäri – Kauhistuttavan kiva tapahtumaviikonloppu valtaa Kangasalan viidettä kertaa

Kauhujen Kangasalan päätapahtuma sijoittuu Kirkkoharjun näkötornille, jossa nähdään tänä vuonna Loimu Kvintetin tulishow. Fire Lady alias Tintti Mikkonen esiintyi Kirkkoharjulla myös vuoden 2022 Kauhujen Kangasala -tapahtumassa. Kuva: Jouni Valkeeniemi

Jo viidettä kertaa järjestettävä Kauhujen Kangasala -tapahtumaviikonloppu levittäytyy ympäri kaupunkia lokakuun viimeisenä viikonloppuna 25. -27.10.

Alun perin osallistuvan budjetoinnin äänestyksestä alkanut idea on tähän mennessä vakiinnuttanut paikkansa koko kaupungin yhteisöllisenä ponnistuksena.

– Kauhujen Kangasala -tapahtuma on kasvattanut suosiotaan, ja sen tekemiseen osallistuu suuri määrä kaupunkilaisia. Nimestään huolimatta se on hyvän mielen tunnelmallinen syystapahtuma, jossa viihtyvät niin lapset kuin aikuisetkin, kommentoi kaupungin tiedotteessa kulttuurituottaja Leo Van Aerschot.

Tuttuun tapaan perjantain päätapahtuma sijoittuu Kirkkoharjun näkötornille, jossa nähdään Loimu Kvintetin tulishow. Loimu Kvintetin muodostavat kangasalalaiset tulitaiteilijat Fire Lady (Tintti Mikkonen), Piagrina (Piia Henttinen) ja Johanna Miettinen sekä tamperelaisen Tuliryhmä Flamman jäsenet Harri Pitkänen ja Antti Kervinen.

Halloween-tunnelmaan voi Kirkkoharjulla virittäytyä myös haamukahvilassa, kiltin kummituksen tehtävällä polulla, kuuntelemalla Kirjastonoidan tarinatuokiota tai kurkistamalla kammokellariin.

Katso tästä viime vuoden tapahtumatunnelmia: Tulishow vetää väkeä puoleensa kylmänäkin iltana – katso kuvallisia tunnelmia Kirkkoharjun halloween-tapahtumasta

Kangasala-talossa esitetään perjantaina Hideo Nakatan elokuva Ring. Vuonna 1998 julkaistu elokuva on modernin kauhun virstanpylväs, joka kauhistuttaa yleisöjä vuodesta toiseen.

Samana päivänä Ruutanassa järjestetään Matkajärven ympäristössä Halloween-polku, joka muuttuu illan pimetessä astetta hurjemmaksi. Viime vuonna polku houkutteli varrelleen kulkemaan lähes 1 000 kävijää.

Illan päättää Ruutanan monitoimitalolla näyttävä Halloween-show, joka on Dacrobatia Organization ry: n ja Studio Piagrinan eri ikäisten taiteilijoiden käsialaa.

Raudanmaan jo perinteeksi muodostuneessa tapahtumassa kurkistetaan lauantaina 26.10. kylän salattuun ja pimeään historiaan. Kylätalon piha-alue ja sisätilat soveltuvat koko illan ajan koko perheelle. Lisäksi pikkuväelle löytyy sisätiloista disko ja Halloween-aiheista askartelua.

Tiihalan Tapahtumakartanolla järjestetään sekä perjantaina että lauantaina aikuisempaan makuun sopiva Sadan vuoden salaisuus -mysteerihuone, jossa on mahdollista selvittää sata vuotta sitten sattunutta katoamista. Pakohuonepeleistä tutulla tavalla toimivaan mysteerihuoneeseen voi varata ajan omalle seurueelle.

Vähemmän karmivaan, mutta taatusti tunnelmalliseen hetkeen johdattavat Tampereen ja Kangasalan matkailuoppaat, jotka järjestävät Kangasalan vanhalla hautausmaalla kynttiläopastuksen lauantaina ja sunnuntaina kello 17.

Koko Kauhujen Kangasala -ohjelman löydät täältä.

MainosTilaa Kangasalan Sanomat alkaen 3,50 €.Tilaa tästä

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.