Pääuutiset | Uutiset

Lahdentiellä kaksi onnettomuutta – ”Huono keli jatkuu pitkälle iltaan saakka, joten liikenteeseen toivotaan nyt malttia”

Kangasalan Sanomien lukija kuvasi maanantaina Mobilian läheisyydessä bussin, joka oli ajautunut ojaan. Lukijan kuva.

Runsas lumisade ja puuskittainen tuuli vaikeuttavat liikennettä myös Kangasalla. Maanantain aikana Kangasalla on ollut kaksi onnettomuutta, joissa on vaadittu pelastuslaitoksen apua. Molemmat onnettomuudet ovat tapahtuneet Lahdentiellä.

Ensimmäinen onnettomuus sattui noin kello 12.20 Kaivannon kanavan ja Raikun välillä ja toinen kello 13 Lentolan ja Rantakoiviston liittymän välillä.

Molemmat onnettomuudet haittasivat liikennettä.

Päivystävä palomestari Aku Pietilä Pirkanmaan pelastuslaitoksen tilanne- ja johtokeskuksesta kertoo, että ensimmäisessä onnettomuudessa henkilöautoilija ajautui kaiteeseen. Yksi henkilö loukkaantui onnettomuudessa lievästi. Toinen ajokaista oli suljettuna pelastus- ja raivaustöiden ajan.

Pietilän mukaan toisessa onnettomuudessa Kaivannon grilliltä saapunut henkilöautoilija kääntyi tukkirekan eteen. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.

– Viimeisen muutaman tunnin aikana pelastuslaitoksella on ollut toistakymmentä tehtävää Pirkanmaan alueella. Huono keli jatkuu pitkälle iltaan saakka, joten työmatkaliikenteeseen toivotaan nyt malttia, Pietilä huomauttaa.

Ilmatieteen laitos on antanut Pirkanmaalle varoituksen erittäin huonosta ajokelistä koko maanantain ajaksi.

Myös sekä pelastuslaitos että Sisä-Suomen poliisi varoittavat erittäin huonosta ajokelistä muun muassa sosiaalisen median tileillään:

Sisältöä ei voida näyttääEvästeasetuksesi estivät tämän sisällön latautumisen. Nähdäksesi sisällön, sinun on annettava suostumus sosiaalisen median upotusten (YouTube, X/Twitter, Instagram, Facebook) käyttöön. Voit muuttaa suostumustasi painamalla tästä.
Sisältöä ei voida näyttääEvästeasetuksesi estivät tämän sisällön latautumisen. Nähdäksesi sisällön, sinun on annettava suostumus sosiaalisen median upotusten (YouTube, X/Twitter, Instagram, Facebook) käyttöön. Voit muuttaa suostumustasi painamalla tästä.

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.