Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista
Paikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fiPaikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fi

Lapsen vai vanhemman etu?

Kolumni - 1.12.2015 kello 8.00
Lauri Hollo

Viime aikoina on keskusteltu kiivaasti lapsista erotilanteessa. Debatti käynnistyi, kun lastenpsykiatri Jari Sinkkonen kertoi, että erolapsien vuoroviikottelu molempien vanhempien luona ei ole hyvä asia, vaan lapsella pitäisi olla yksi koti.

 

Kolmen vuoden kokemuksella rohkenen sanoa, että tässä Sinkkonen on väärässä. Tietysti asiaan vaikuttaa jonkin verran se, kuinka kaukana toisistaan eronneet vanhemmat asuvat.
Meillä se välimatka on neljä kilometriä. Lapsille tuli alkuun jo muutamassa päivässä ikävä toista vanhempaansa. Miten se voisi olla lapselle hyväksi, jos hän saisi vierailla toisen vanhemman luona vain joka toinen viikonloppu?
Yksi koti on varmasti ideaalitilanne, mutta eron jälkeen se ei ole useinkaan mahdollinen. Ellei sitten haluta vierottaa toista vanhempaa (yleensä isää) lapsistaan kokonaan.

Meillä vuoroviikottelu toimii erinomaisesti. Lapset ovat jo ajat sitten tottuneet tilanteeseen. Kerran viikossa kodin vaihtaminen ei ole mitään jatkuvaa pakkaamista, koska molempien vanhempien luona on kaikki perustarpeet.
Ilta-Sanomien sivuilla käytiin aiheesta kiinnostavaa keskustelua. Yksi väite oli, että vuorottelulla korostetaan ainoastaan vanhempien egoa, eikä sellainen luo lapselle turvallisuuden tunnetta.
Miten niin? Ei turvallisuuden tunne ole kiinni kotien määrästä vaan ihmisistä ja ilmapiiristä, mikä kotona vallitsee. Rakkaudesta ja välittämisestä.
Toisen väitteen mukaan vanhemmat haluavat näin joka toisen viikon laatuaikaa itselleen. Väite on täysin järjetön.
Kukaan lapsistaan välittävä vanhempi ei haluaisi olla joka toista viikkoa erossa lapsistaan. Mutta samaan aikaan fiksu ihminen ymmärtää, että ei haluaisi se eron toinen osapuolikaan.
Kolmas mieletön väite oli se, että vuoroviikottelu antaisi lapsille mahdollisuuden elätellä toiveita isän ja äidin yhteen palaamisesta, mitä jokainen lapsi varmasti haluaakin.
Kyseinen kommentoija kertoi, että hänellä itsellään homma toimi erittäin hyvin, kun lapsi kävi isänsä luona kerran kolmessa viikossa. Mielestäni tällainen on äärimmäisen itsekästä ajattelua.
Varmasti asia onkin toiminut kyseisen äidin näkökulmasta oikein hyvin. Mitähän mieltä isä on? Ja onko lapselta kysytty koskaan mitään?

Yleinen mielipide on, että lapsella pitää olla yksi tukikohta. En ymmärrä, miten se voisi olla parempi kuin kaksi hyvää ja rakastavaa kotia.
Omasta mielestäni kaikki muu kuin vuoroviikottelu on aikuisten itsekkyyttä ja piittaamattomuutta omista lapsistaan ja exästään. Jos molemmissa kodeissa on fiksuja ja rakastavia aikuisia ja jos välimatka vanhempien välillä ei ole este.
Ihmisillä tuntuu tässä asiassa menevän kovin helposti sekaisin, mitä tarkoittaa aikuisen ja mitä lapsen etu.
Erossa kompromisseja on aina tehtävä, mutta niistä huolimatta lapset voivat elää tasapainoista elämää ja tuntea itsensä rakastetuiksi. Jos meillä vanhemmilla pysyy järki päässä.

Lähetä tekstari!
Kommentoi / Keskustele aiheesta
Lähetä tekstari!
~
Takaisin ylös