Arjessa mukana | Menovinkit | Uutiset

Lentola täyttyy karnevaalimeiningistä toukokuussa – katujuna liikennöi ympäri aluetta

Ensimmäistä kertaa järjestettävä Lentolan Kauppakarnevaali levittäytyy Lentolan alueelle neljäksi päiväksi toukokuussa.

Tapahtuma-alueena toimii on koko Lentolan yritysalue. Lentolan reitistä muodostuu noin kolmen kilometrin pituinen lenkki, jonka voi kulkea kävellen, pyöräillen tai leppoisasti katujunalla matkustaen.

Tapahtumaan on suunnitteilla ohjelmaa ympäri Lentolan aluetta, Business Kangasalan tiedotteessa kerrotaan.

Ajoneuvojen ystäville on tarjolla Vehoniemen Automuseon, Tampereen Seudun Mobilistit ry:n ja FHRA:n järjestämä Lentola Cruising. 

Yritysten tiloissa on monenlaista tekemistä. Esimerkiksi Tam-Silkillä pidetään osana karnevaalia Tam-Silk Fest Ja Poppamiehellä vietetään grillikauden avajaisia.

Tarkempi ohjelma julkaistaan kevään aikana.

Kauppakarnevaalia lähdettiin suunnittelemaan Business Kangasalan teettämän selvityksen perusteella. Business Kangasalan mukaan alueen yrittäjillä oli intoa toteuttaa yhdessä suuri kaupallinen tapahtuma koronarajoitusten hellittyä.

– Tapahtumalla halutaan tuoda erilaisia yrityksiä tutuksi niin paikallisille ja lähikuntien asukkaille, kuin myös kesäasukkaille ja matkailijoille, tapahtuman projektipäällikkö Tiia Ennala kertoo tiedotteessa.

Tapahtuma-ajankohdaksi valikoitui toukokuu, joka on kodin ja kesämökin sisustus-, kunnostus- ja remontointiaikaa. Toukokuussa häämöttää myös kesä juhlineen, kesälomineen ja terassi- sekä grillikausineen.

Lentolan Kauppakarnevaali 26.-29.5.2022 Kangasalan Lentolassa

MainosTilaa Kangasalan Sanomat alkaen 3,50 €.Tilaa tästä

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.