Lihasulan tilanhoitajan tehtävästä on muotoutunut elämäntapa

0
Entinen ja uusi tilanhoitaja Matti Koivisto ja Olli Mäkelä Lihasulan kartanon laitumella. Tilan lampaista huolehtimen on tilanhoitajan keskeisin tehtävä.

Lihasulan kartano seisoo Lihasulan kylässä Pohjois-Kangasalla. Vieressä liplattaa Vesijärvi ja ympärille levittyvät vihannat pellot ja humisevat metsät.
Viimeisten kolmenkymmenen vuoden ajan kartano tiluksineen ei ole ollut päivääkään ilman isäntää.

– En ollut yhtään yötä pois tai päivääkään sairaana. Nuha minulla oli viimeksi vuonna 1971, kesäkuun ensimmäisenä päivänä eläköitynyt tilanhoitaja Matti Koivisto kertoo.

Samana päivänä 68-vuotiaan tilanhoitajan saappaisiin astui uusi isäntä Olli Mäkelä.

Lihasulan omistaa yleishyödyllinen Vihtori Peltonen-Lihasulan säätiö. Säätiö kunnioittaa paikallisen suurmiehen Vihtori Peltosen perintöä hoitamalla Lihasulan tilaa, harjoittamalla maanviljelystä ja huolehtimalla tilan metsien hoidosta sekä vastamalla lammaskeskuksesta.
Tilanhoitaja työskentelee säätiön palkkaamana.

– Hain paikkaa työpaikkailmoituksen perusteella. Tämä oli tilaisuus, jota en voinut jättää käyttämättä, Mäkelä kertoo.

Mäkelä ei ollut ainoa toimesta kiinnostunut, sillä työhakemuksia saapui Italiasta asti. Mikään ihme kiinnostus ei ole, sillä tehtävä on melko ainutlaatuinen. Koivisto arvioi, että vastaavanlaisia tilanhoitajan pestejä on koko Suomessa muutamia kymmeniä.

Säätiön rekrytoima Mäkelä on kotoisin Keski-Pohjanmaalta ja koulutukseltaan agrologi. Hänen lapsuudenkotonaan on toiminut jalostuslampola. Työkokemusta hänellä on myös sikojen ja lehmien parista. Osaamisen lisäksi säätiön vakuutti Mäkelän asenne – uusi tilanhoitaja oli valmis sitoutumaan tehtäväänsä.

Päivätyön sijasta Lihasulan tilanhoitajuus on elämäntapa, joka vaatii luonnon kiertokulun ymmärtämistä ja siihen sopeutumista. Pelkkä maatalousoppikirjoista hankittu tieto ei riitä.

Tilanhoitajan tärkein ja ensijainen tehtävä on noin 140 suomenlampaan hyvinvoinnista huolehtiminen. Lihasulassa eläimet hoidetaan yksilöinä.

– Minulla oli periaate, että lampaat on hyvin hoidettu silloin, kun katson jokaista kaksi kertaa päivässä silmiin, Koivisto kertoo.

Lihasulan harjoittaman lampaiden jalostustyön tavoite on Suomen kansallisrodun säilyttäminen. Siksi tilan lammaskeskus kuuluu kansalliseen geenivaraohjelmaan, ja sillä on harvinainen lajin geenipankki.

Tilanhoitaja huolehtii myös kartanon tilusten viljelystä sekä talousmetsän että suojellun metsän aluekontrollista. Tilanhoitajan päiviin kuuluu hallinnollisia töitä ja suhteiden ylläpitoa viranomaisiin ja yhteistyökumppaneihin. Hän osallistuu myös säätiön hallituksen kokouksiin, joissa hän esittelee valmistelemansa päätettävät asiat. Työn monipuolisuus sai Mäkelän hakemaan paikkaa.

– Byrokratia kiinnosti minua. En halua tehdä pelkkää maataloustyötä. Lisäksi halusin palata työskentelemään lampaiden kanssa, Mäkelä kertoo.

Luopioisista kotoisin oleva Koivisto asteli ensimmäistä kertaa Lihasulaan vuonna 1987. Silloin tilalla toimi Kangasalan Maatalousoppilaitos, jonka vararehtorina ja lehtorina hän ehti työskennellä vuoteen 1992 asti. Maatalousoppilaitoksen lopetettua toimintansa agronomi Koivisto jatkoi kartanon tilanhoitajana.

Lihasula säilyy keskeisenä osana Koiviston elämää myös eläköitymisen jälkeen. Mäkelän muutettua tilan vanhaan pirttiin, Koivisto siityi asumaan kivenheiton päähän Lihasulan kylän entiseen kauppaan.

Lähellä asuessaan hän pystyy auttamaan uutta tilanhoitajaa tehtävään perehtymisessä. Koivisto valittiin myös säätiön hallituksen jäseneksi.

– Kiinteä yhteistyö jatkuu, hän tuumaa.

Mutta mikä pitää Matti Koiviston Lihasulassa vuodesta toiseen?

– Olemme velkaa Vihtorille. Hänen panoksensa saattoi Lihasulan nykyiseen asentoon.

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.