Poikkeus vahvistaa säännön. On ainakin yksi juhla, jonka päähenkilön suorastaan odotetaan käyttävän lippalakkia koko tilaisuuden ajan myös sisätiloissa: lakkiaiset. Suvun vanhoillisimmat ja tapatietoisimmatkin katsovat hyväksyvästi, kuinka valkolakki istuu nuoren kutreilla merkkinä yhden koulutuksellisen päämäärän saavuttamisesta.
Lippalakki on vaivihkaa muuttunut salonkikelpoiseksi päähineeksi, joka päässä sopii astella vaikka vihille. Ainakin se on yleisesti käytetty ja kelpo asuste alakoulun päättäjäisiin – näin päättelin, kun aamukahvia kotiterassilla siemaillessani tarkkailin talomme ohitse käveleviä isä–lapsi-seurueita viime lauantaina.
Nykymaailmassa sääntöihin ja suosituksiin suhtaudutaan väljemmin kuin ennen. Asioita ei enää tehdä vain sen vuoksi, että jossain ohjeistuksessa niin määrätään.
Etenkin pukeutumisessa ja juhlissa pyritään tietoisesti yksilöllisyyteen, mikä onnistuu helposti irrottautumalla tavanomaisesta ja totutusta. Pukukoodillisen kutsun saaneen lienee paras noudattaa kutsujan toiveita, vaikkei juhlijoiden pukeutumista raportoitaisikaan mediassa linnanjuhlien tapaan.
Yksilöllisyyden pyrkimys ei aina herätä ihailua. Jos mielii pulahtaa Kuohun altaisiin, niin pitää hyväksyä uimahallin pukukoodi. Uiminen on sallittu vain uimapuvussa ja -housuissa, ei sortseissa. Vaikka Kuohun linjaus saattaa herättää nuoren polven uimareissa närkästystä, on käytäntö täysin ymmärrettävä uimaveden puhtauden nimissä.
Useimmat haluavat juhlistaa valmistujaisiaan, olipa kyse minkä tahansa opintokokonaisuuden päättymisestä. Valmistujaiset ovat kutsuvieraalle helppo juhla, sillä tunnelma on yleensä rennon riemukas.
Juhlapukeutumista enemmän päänvaivaa taitaa aiheuttaa lahja. Pitäisikö viedä jokin esine? Kirja? Taidetta? Rahaa? Lahjakortti?
Ennen rahalahjoihin suhtauduttiin karsaasti, vaikka tuskin kenellekään tuottaa vaikeuksia miettiä lahjakuoresta paljastuville seteleille käyttökohdetta. Kumpi lienee itsekäs: esinelahjan antaja vai rahalahjaa toivova? Itse kallistun mieluummin rahaan, jotta lahjansaaja voi hankkia jotakin tarvitsemaansa. Sen verran itsekäs olen, että haluan lahjani tuottavan joko iloa tai hyötyä saajalleen.
Veronmaksajan Taloustaito -lehden toukokuun numero tietää kertoa, että suomalaiset ovat pohjoismaalaisista itarimpia lahjanantajia. Suomalainen antaa omalle lapselleen ylioppilas- tai valmistujaislahjaksi keskimäärin 230 euroa, sukulaislapselle 70 euroa ja tuttavaperheen lapselle 50 euroa.
Oman lapsen häälahjan arvo puolestaan on keskimäärin 510 euroa. Sukulaislapsen häälahjakuoreen sujahtaa 90 euroa, tuttavaparille riittää 50 euroa.
Luvut perustuvat Nordean selvitykseen lahjakäytännöistä Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Vaikka selvitys tehtiin viisi vuotta sitten, pitänee se kutinsa nykyisen taloudellisen kurimuksen keskellä.