Koti Kolumni Lomalta paluu on paha rasti – toinen loma olisi paikallaan

    Lomalta paluu on paha rasti – toinen loma olisi paikallaan

    0

    Olin kaksi viikkoa sitten Portugalissa valmentamassa kauden viimeisissä yleisurheilukilpailuissa. Sen jälkeen oli tilaisuus pitää vuoden ainoa viikko lomaa.

    Lapseni lensivät kahdestaan Lissaboniin ja vietimme kaupungissa oikein mukavan ja rentouttavan viikon. Kun loma loppui, alkoi järjetön työrumba.

    11 päivää poissa kotoa, sen jälkeen aloin tehdä rajusti töitä yleisurheilun Dohan MM-kilpailujen parissa IS:n ja Urheilulehden asian­tuntijana. Jokaikinen ilta kilpailut alkoivat kello 16-19 ja jatkuivat puolille öin, neljänä päivänä pitkälle aamutunneille.

    Niin, on minulla vaimokin, jonka kanssa yhteistä aikaa ei nyt tullut noin 20 päivään lainkaan. Onneksi hän on ymmärtäväinen.

    Laskeskelin, että lomalta palaamisen jälkeen viikkoon tuli noin 110 työtuntia. Eli käytännössä lähes koko hereilläoloaika. Vaimon kanssa ehdin viikon aikana viettää laskujeni mukaan noin kahdeksan tuntia.

    Loput ajasta meni nukkuessa. Ei puhettakaan, että olisi ollut mitään mahdolli­suuksia pitää huolta itsestään, esimerkiksi käydä lenkillä tai salilla.

    Mitä järkeä tässä on? No ei mitään, mutta tällaista suomalaisen yksinyrittäjän elämä on.

    Ei luulisi, että urheilun seuraaminen käy työstä, monelle se on vapaa-aikaa ja rentoutumista parhaimmasta päästä.

    Minulle ei. Joka hetki on pakko tuijottaa, analysoida, osa kelailla takaisin uudelleen ja uudelleen pystyäkseen tekemään jonkin sortin teknistä analyysiä. Ja joka kilpailusta pitäisi pystyä keksimään jonkinlainen nerokas analyysi huumoriakaan unohtamatta.

    En halua valittaa, koska harva meistä saa tehdä työkseen sitä, mikä oma intohimon kohde on. Mutta joskus liika on hiukan liikaa.

    Juuri nyt tuntuu siltä, että toinen viikko lomaa olisi paikallaan, vaikka edellisestä on vain viikko.

    Sitä ei vain ole mahdollista pitää – seuraavat työt odottavat ja oman yleisurheilutiimin harjoitukset alkavat tällä viikolla kohti ensi kautta. Jos leivän syrjässä haluaa pysyä kiinni, väännettävä vain on.

    Kun vaimo tekee reissutöitä, yhteinen aika on kortilla. Onneksi tulevalla viikolla on muutama yhteinen ilta tiedossa.

    Uusioperheemme kaikki neljä teiniäkin ovat torstaihin saakka poissa, osa toisissa kodeissaan, yksi Lontoossa luokkaretkellä.

    Mitähän kivaa sitä vaimon kanssa keksisi. Villi arvaukseni on, että röhnötämme sohvalla viime viikoilta rästiin jääneitä tosi-tv-ohjelmia tuijotellen.

    Samalla ehtii tankata onneksi läheisyyttä, joka on viimeisen kolmen viikon aikana jäänyt kovin vähiin. Laatuaikaa siis.

    Yhä useammin sitä miettii, mikä järki tällaisessa oravanpyörässä on. Tuskin mitään.

    Onneksi loppuvuosi on seesteisempää aikaa. Ei ole valtavia työkuormia, ei matkoja ulkomaille. Ihan vain perinteistä arkielämää. Juuri sitä, mitä tällaisilla hetkillä arvostaa enemmän kuin koskaan.

    Kommentoi

    Kirjoita kommenttisi
    Kirjoita nimesi tähän