Lukioisko – Kangasalan lukion oma media

Lukiolaisten ulosmarssi – ”Eikö Suomessa kaikilla pitäisi olla samat mahdollisuudet opiskella?”

Lukioisko on Kangasalan lukion oma lehti.
Lehteä kirjoittaa Kangasalan lukiolaisista koostuva kolmen hengen mediaryhmä: Ronja Aaltojärvi, Aada Lehtoniemi ja Nadia Vakaslahti.

Tiistaina 16.4. Suomen hallitus ilmoitti, että tulevaisuudessa ilmaiset oppimateriaalit saa vain sen vuoden loppuun asti, jolloin täyttää 18 vuotta. Oppivelvollisuuden laajentuminen ja toisen asteen maksuttomuus tulivat voimaan ensimmäistä kertaa vuonna 2021 aloittaville opiskelijoille. Vielä yksikään maksuttoman toisen asteen piirissä opiskellut ei ole valmistunut ylioppilaaksi.  

Suomen Lukiolaisten Liitto kommentoi: “Toisen asteen maksuttomuuden on ollut tarkoitus varmistaa, että nuoret suorittavat tutkinnon loppuun, vaikka oppivelvollisuus loppuu 18-vuotiaana. Nyt riskinä on, että nuoret jättävät koulutuksen kesken kustannusten takia.” 

Torstaina 25.4. Suomen Lukiolaisten Liitto kehotti kaikkia Suomen lukiolaisia liittymään ulosmarssiin protestina toisen asteen maksuttomuuden lopettamista vastaan.  

Kangasalan lukiossakin ulosmarssi keräsi huomiota ja monet päättivät osallistua siihen. 

Ulosmarssiin osallistuneet lukiolaiset kertoivat ajatuksistaan maksullisuuden rajoittamisesta.

Näyttää siltä, että maksuton toinen aste jäi vaan lyhyeksi kokeiluksi ja ei se niin saisi olla, vaan ilman muuta sen olisi tullut tuoda tasa-arvoa myös tuleville ikäluokille. Nyt tää käytännössä vaan eriarvostaa.

Ilman toisen asteen koulutusta nykyään on todella vaikeaa päästä ylipäätään mihinkään töihin tai jatko-opintoihin. Se, että toinen aste on maksuton, niin toinen aste on käytännössä vanha perusaste. Aikaisemmin peruskoulu-uudistusta kannustettiin sen maksuttomuuden takia ja sen takia, että se toi tasa-arvoa ja muutama vuosi sitten oli melkein samat perusteet, kun puhuttiin toisesta asteesta. Ja ilman muutahan ei varmaan kukaan haluaisi tehdä peruskoulusta maksullista. Se on aivan itsestään selvä asia.

– Aarre, 2. vuosikurssi

Neea (edessä) ja Emmi olivat tehneet kyltit itselleen.

Mun mielestä toisen asteen maksuttomuus kannustaa opiskelijoita hakemaan toiselle asteelle ja pidemmälle, kun ne tietää, että ei haittaa, jos oma rahatilanne on huono.

– Neea, 2. vuosikurssi

Meidän mielestä on tosi tärkeetä se, että me ajetaan opiskelijoiden oikeuksia ja meidän mielestä toinen aste pitäisi olla maksuton. On tärkeää osoittaa tälleen mieltä ja näyttää, että me ollaan tosi samaa mieltä tän asian kanssa. 

Kaikilla on tasapuolinen oikeus kouluttautua ja kaikilla on tasa-arvoinen tilanne siitä, että on mahdollisuus kouluttautua ja päästä jatko-opiskelemaan.

– Alina ja Leea, 1. vuosikurssi

Maija (vas.) ja Salme yhteisen kyltin kanssa: #ILMAINEN2ASTE

Kun oppivelvollisuus annettiin ilmaiseksi, niin sitten tosi monet, jotka ajatteli, että niillä ei muuten olisi ollut rahaa tulla lukioon, hakivat. Mun mielestä olisi tosi epäreilua, että sit se niin kuin otettaisiinkin pois. Että te nyt ootte jo täällä, mutta maksakaa nyt jostain kirjat.

Mun mielestä kaikilla pitäisi olla oikeus saada se tutkinto ja totta kai ylioppilastutkinto tai tällainen helpottaa jatkohaussa. Just johonkin ammattikorkeakouluun on vaikea hakea, jos ei oo mitään.

– Maija, 1. vuosikurssi

Se olisi tosi surullista, jos joutuis lopettamaan toisen vuoden jälkeen lukio-opinnot tämmöisen takia.

– Salme, 1. vuosikurssi

Ensimmäisen vuoden opiskelijoita mukana ulosmarssissa.

Osallistuin ulosmarssiin, koska en halua maksaa lukiosta. Toisen asteen maksuttomuus on tärkeää, että sitä ei jätetä kesken, kun siitä joutuu maksamaan.

– Santtu, 1. vuosikurssi

Se on tärkeetä, että lukiosta ei pidä maksaa, että kaikki saa käydä lukioo maksutta, jos ei oo siihen varaa.

– Moona, 1. vuosikurssi

Eikö yleensä Suomessa oo se juttu, että kaikilla pitäisi olla samat mahdollisuudet opiskella ja muuta. Jos toinen aste ei oo maksuton, kaikilla ei oo samoja mahdollisuuksia.

-Jussi, 1. vuosikurssi

Kolmannen vuoden opiskelijat kertoivat omista kokemuksistaan maksuttomasta toisesta asteesta.

Ei oo tarvinnut ite miettiä, että mistä hankkisi kirjoja ja tietokonetta ja näitä laskinohjelmia.

– Kerttu, 3. vuosikurssi

Kaikki ohjelmat tulee valmiiks, niin ei oo tarvinnut miettiä, että kannattaako niitä ostaa. Vaikka TI nspire maksaa niin paljon, se on kuitenkin niin hyödyllinen lukion kannalta.

-Ilona, 3. vuosikurssi

Lukioisko vai eikö? Siinä vasta pulma, mutta ei rahan takia!

MainosTilaa Kangasalan Sanomat alkaen 3,50 €.Tilaa tästä
KategoriaLukioisko – Kangasalan lukion oma media

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.