Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista
Paikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fiPaikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fi

Maailma hukkuu roinakkeisiin

Kolumni - 14.7.2015 kello 8.23
Lauri Hollo

Suoraman lakkautettu kirjasto sai valtakunnallista julkisuutta, kun se joutui nakkaamaan roskalavallisen kirjoja kaatopaikalle. Kirjastonhoitaja selitti roskiskäytäntöä kesälomakiireillä.
Vaikka tapaus oli ikävä, siitä uutisoitiin melko sensaatiohakuisesti. Kirjoja oli myyty heinäkuun alussa kolme päivää ja myynnistä oli ilmoitettu laajalti. Osa kirjoista oli lahjoitettu eri laitoksiin. Kirjoja myytiin lopulta 50 sentin hintaan, mutta valtaisaa ryntäystä ei aikaiseksi saatu. Vasta ilmaiset kirjat roskalavalla herättivät tämän ilmeisen pihin kansan innon.
 Kovin mielenkiintoista oli sekin, että tietokirjat myytiin kuulemma loppuun, mutta kaunokirjallisuus ei käynyt kaupaksi. Mihin ihminen tarvitsee Google-aikakaudella tietokirjoja?  No ehkä vaikkapa tietokoneen näytön saamiseksi ergonomisesti oikealle korkeudelle; itselläni näyttöä nostaa parhaillaan Uusi sivistyssanakirja sekä viisi osaa Otavan ensyklopediaa…

Olisi mukava tietää, millaisia helmiä meni lopulta kaatopaikalle. Tokko Gutenbergin Raamattua, mutta varmasti monta mielenkiintoista teosta.  Mietin asiaa lähinnä siksi, että kun oma pappani menehtyi 1970-luvun lopulla, hänen koko kirjastonsa meni pesuveden mukana kaatopaikalle. Mummo-paralle ei tullut mieleenkään, että kirjat kannattaisi käydä läpi, säilyttää tärkeimmät ja tarjota loppuja vaikkapa divariin. Vihkiraamatun mummo taisi sentään pitää itsellään.
Olen monesti miettinyt, millaisia helmiä papan hyllyyn mahtoi olla vuosien varrella kertynyt; sen muistan, kuinka pikkupoikana ihmettelin hänen pari pitkää seinää täyttänyttä suunnatonta kirjahyllyään. Etenkin dekkareita oli valtava määrä. Paatuneena dekkaristina voin vain kuvitella, kuinka hienoa olisi, jos omassa kirjahyllyssäni olisi yhä tuhansia sivuja muistoja Vili-papasta. Nyt ei ole kuin valokuva.

Laajennetaan roskiinheittämisreviiriä lisää. Kaikkein mielipuolisinta lienee se, että esimerkiksi kaupat joutuvat heittämään niukasti vanhentuneet ruokatarvikkeet roskiin, eikä niitä saa jakaa vähävaraisille. Toki osa heistä löytää kyllä paikat, mutta silti. Mitä haittaa siitä olisi, jos ajateltaisiin välillä ihmistä? Juuri sitä pienintä ja vähävaraisinta. Okei, jollekin saattaisi tulla mahanpuruja hetkeksi, mutta ainakin ruokaa riittäisi. En voi ymmärtää, miten sitä riittää roskikseen.
Ja kolmas närästystä aiheuttava asia on kulutuselektroniikka, joka on globaalissa mittakaavassa eniten koko ihmiskuntaa uhkaava roinake. Kun köyhemmätkin maanosat – muiden muassa Afrikka – vaurastuvat ja väki pystyy ostamaan halpaa elektroniikkarojua, me ihan oikeasti hukumme siihen. Keskimääräinen elektroniikkahärpäke kestää sitä vähemmän, mitä halvempi se on. Eivätkä kalliitkaan laitteet kovin kauan kestä.
Nykytrendin mukaan laitteet valmistetaan tarkoituksella niin heppoisista osista, että ne on uusittava tasaisin väliajoin. Kenellä muka on kotona esimerkiksi tulostin, joka olisi toiminut pidempään kuin kaksi vuotta? Ja vaikka joku laite kestäisikin pidempään, keksitään eri laitteisiin koko ajan uusia kuluttajia houkuttelevia ominaisuuksia, mikä pakottaa monet vaihtamaan toimivankin välineen. Sairasta.
Kaatopaikat ovat täynnä elektroniikkaromua, jota on hankala ellei mahdoton kierrättää. Oravanpyörästähän tässä on kyse.  Mitä useammin kuluttaja vaihtaa tavaran, sitä enemmän rahaa valuu isojen yhtiöiden osakkeenomistajien taskuihin. Liian hyvin ja kestävien tuotteiden valmistaminen ei kannata. Raha ratkaisee. Ja juuri tähän ahneuteen ja romumäärään tämä meidän rakas maapallomme tulee joskus kaatumaan. Tässä kokonaisuudessa muutama Kangasalla roskiin heitetty kirja ei tee suvea, ei talvea. Mutta surullista sekin silti on.

Lähetä tekstari!
Kommentoi / Keskustele aiheesta
Lähetä tekstari!
~
Takaisin ylös