Moni suomalainen haaveilee punaisesta mökistä ja perunamaasta. Maalaiselämään liitetään monia autuaaksi tekeviä asioita, kuten yhteisöllisyyttä, luontoa, rauhaa ja omavaraisuutta. Ilma on raikkaampaa ja linnut laulavat kirkkaammin.
Olen kotoisin Espoosta ja asunut melkein koko elämäni kerrostalossa. Lapsuuteni oli hauskaa aikaa, olihan meitä useampia lapsia leikkimässä asfalttipihoilla. Mutta ei lähiöihin haluta jäädä, eikä sinne muutosta haaveilla. Toisin on maaseudun laita. Sieltä saatetaan lähteä pois opiskelujen ja töiden perässä, mutta moni myös palaa sinne, jos elämä sen mahdollistaa.
Olen viimeisen kolmen vuoden aikana tutustunut Kangasalla moniin idyllisiin paikkoihin. Saarikylien Kumpulassa on aina lämmin henki, Aittakahvila, Myllytorppa ja muut kyläkahviot ovat tarjonneet kahvin lisäksi komeat puitteet.
Sahalahden ja Kuhmalahden kyläkaupoilla on aina väkeä kuulumisia vaihtamassa. Kyläkouluilla olen monesti ajatellut, oi jospa minäkin olisin saanut käydä tällaista koulua. Viimeksi Kuohenmaalla ihastelin kyläläisten talkoo- ja taisteluhenkeä.
Luen mielelläni lehtijuttuja, kuinka joku julkkis on ostanut vanhan maatalon, kunnostanut sen ja hommannut pihalle lampaita ja kanoja. Ajellessani Kangasalan pikkuteitä katselen taloja, lehmiä ja maisemia niin, että pelkään joku päivä joutuvani soittamaan hinausauton.
Muutin Espoosta lukion jälkeen. Kaipasin vaihtelua elementtimaisemaan ja hain opiskelupaikkaa Tampereelta. Sain paikan ja päädyin asumaan Valkeakoskelle. Olin kartasta mittaillut sen olevan suurinpiirtein samalla etäisyydellä Tampereesta kuin Espoo ja Helsinki toisistaan. Siis lyhyen matkan päässä. Valkeakoskella minulla oli ensi kertaa elämässäni pieni piha, jonne istutin innolla kukkia. Asunnossa oli myös takka.
Espoosta pyyhkäisi reilussa 20 minuutissa junalla Helsinkiin. Koskissa ainoa raide vei paperitehtaalle. Pyöräilin siis päivittäin linja-autoasemalle neljän kilometrin päähän. Sen jälkeen istuin tunnin bussissa ennen kuin pääsin koululle. Sama rumba illalla töiden jälkeen. Opiskelurientoihin oli turha jäädä, sillä yölinjoja ei ollut.
Bussimatkat, vesi- ja sähkölaskut yllättivät kalleudellaan ja kavereita oli ikävä. Tämä idyllinen elämänvaihe jäi alle vuoden mittaiseksi.
Haaveilu on mukavaa, mutta tosielämässä pelkkä pelto ja mökki eivät tee ihmisestä onnellista. Palveluiden kaikotessa, on monien elämän perusasioiden hoitaminen hankalaa. Työ- tai opiskelupaikan läheisyys, hyvät kulkuyhteydet, palvelut ja harrastusmahdollisuudet painavat vaakakupissa enemmän kuin kukkamaa.
En silti ole lakannut haaveilemasta. Aivan varmasti jossakin on minun perunamaani. Kangasallakin on hyviä ehdokkaita. Toivottavasti on vielä tulevaisuudessakin.
