Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista
Fixus Kangasala palveleeFixus Kangasala palvelee

Mieleen­painuvat sanat

Kolumni - 2.2.2016 kello 8.00
Mikko Loikkanen

Ystäväni harrasti kouluikäisenä pujottelua Suomen lupaavimpien laskijoiden ryhmässä. Liikunnanopettajan mielestä pujottelu ei siihen aikaan ollut urheilua, kun mennään sähkövoimalla ylös ja painovoimalla alas.
Pallopelituntien tuoksinassa opettaja karjui hänelle usein.
– Väliaho, tee jotain!
Sanat syöpyivät ystäväni sisimpään ja hän oppi vihaamaan palloja ja liikuntatunteja.

Oppikoulun toisella luokalla englannin kielen opettajamme palautti kokeen. Aivan aluksi hän ilmoitti, että koe oli yleisesti mennyt huonosti.
Kukin haki vuorollaan koepaperinsa. Minun kohdallani opettaja jatkoi vuodatustaan.
– Mikkokin, minä olen pettynyt sinuun.
Pulpetissani raotin konseptiani ja huomasin, että arvosanani oli kahdeksan ja puoli. Olin yllättynyt. Eihän se nyt niin huono ollut, vaikka ensimmäisestä kokeesta olin saanut kymppi miinuksen.
Opettajan sanat iskostuivat kuitenkin mieleeni. Muu kuin kiitettävä oli hänen mukaansa minulle alisuorittamista.
Aikuisena muistin häntä kiitoskortilla, että hän loi pohjan ällä plussalle, jonka sain englannin ylioppilas­kokeesta.

Asevelvollisuusaikanani Santahaminan Urheilukomppaniassa vaikutti lajivalmentajana ylivääpeli, joka kehitti taitojamme niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin. Hän antoi kiekkoilijoille tehtäväksi tv-kuvan pohjalta analysoida eri maajoukkueiden hyökkäys- tai puolustuspeliä sen kevään jääkiekon MM-kisoissa. Siitä piti kirjoittaa raportti.
– Loikkasessa taitaa olla valmentajan vikaa, kuului ylivääpelin raporttipalaute.
Tapasin ylivääpelin neljänkymmenen vuoden jälkeen. Kerroin, että hänen sanansa voimaannuttivat minua toimimaan nuorten valmentajana seitsemän vuotta.

Joskus yksittäinen lause voi tehdä ison eron ihmisen elämässä. Vaikuttavin esimerkki minulle tästä on ollut vuosia sitten kohtaamani Howardin tarina.
Howard tuli avioeroperheestä. Hänen isoäitinsä kasvatti hänet. Viiden ensimmäisen kouluvuoden aikana hän saavutti ansaitun häirikön maineen.
– Päätyy todennäköisesti vankilaan, hänen opettajansa arvioi.
Mutta tästä häirikköpojasta tuli pidetty professori ja suosittu luennoitsija, joka puhui lukemattomille ihmisille ympäri maailmaa. Kirjoja hän kirjoitti kuusitoista.
Howard kertoi usein elämänsä käännekohdasta. Se tapahtui kuudennella, kun luokkaan astui uusi opettaja.
Luokassa vallitsi jännittynyt tunnelma. Howard istui yksin takarivissä. Tunti alkoi esittäytymisellä. Opettaja kiersi jokaisen luo ja oppilas kertoi nimensä. Viimeiseksi hän tuli takariviin ja kuuli Howardin nimen.
– Sinusta minä olen jo kuullutkin paljon, opettaja sanoi yllättäen.
Luokassa kuului tirskahduksia. Sitten hän katsoi Howardia silmiin ja jatkoi.
– Mutta minä en usko siitä sanaakaan.
Nämä sanat muuttivat Howardin elämän suunnan. Tämä nuori nainen sai hänet tajuamaan ensimmäisen kerran, että joku välittää.

Kommentoi / Keskustele aiheesta
~
Takaisin ylös