Mielipide: Valtaosa autoilijoista selviää Kuohunparkista kolhuitta, sanoo pääsuunnittelija

8
Kuohunparkki on saanut runsaasti moitteita antaista porteista. Sisään- ja ulostuloväylien automaatit ovat saaneet runsaasti kolhuja.

Kuohunparkin käytettävyydestä on esitetty kritiikkiä. Haluan kyseisen hankkeen pääsuunnittelijana julkituoda muutaman suunnitteluvaiheen seikan.

Rakennusprosesseja tuntematon saattaa olettaa ongelmien syyksi arkkitehtisuunnittelua, vaikka todellisuudessa kyse on aina tilaajan toiveista, yhteistyöstä ja reunaehdoista.

Suunnitteluvaiheessa pyrittiin väljempään mitoitukseen, mutta tiukka asemakaava ja ahdas tontti eivät antaneet tähän mahdollisuutta.

Sisään–ulosajoportit ja kierreramppi on mitoitettu valtakunnallisen ohjeen (RT-kortti 98-11237) mukaan, jopa sitä väljemmin.

Pysäköintipaikkojen lukumäärää haluttiin niin ikään maksimoida, joten suunnitteluvaiheessa paikkojen lukumäärää nostettiin vaihe vaiheelta yhteensä 30 kappaleella.

Normimitta portin ajoradalle on 2,3–2,5 metriä, suunnitelmassa mitat ovat 2,4–3 metriä. Toki käännökset vaativat tarkkuutta portille saavuttaessa.

Porttien lukumääräksi vaadittiin 2 + 2, vaikka nykykäytöllä 1 + 1 saattaisi olla riittävä.

Pysäköintipaikkojen lukumäärää haluttiin niin ikään maksimoida, joten suunnitteluvaiheessa paikkojen lukumäärää nostettiin vaihe vaiheelta yhteensä 30 kappaleella. Näin kaukokatseinen tilaaja varautuu tulevaisuuteen, kun torin paikat vähenevät.

Betonikorokkeet kierrerampissa ja porteilla ovat niin ikään valtakunnallisen ohjeistuksen mukaiset, näiden tarkoitushan on suojella rakenteita törmäyksiltä. Samanlaisia korokkeita esiintyy kaikissa parkkitaloissa.

Itse olen farmariautolla kyennyt täysin ongelmitta ajamaan sisään, ylös, alas ja ulos.
Suunnitelmat ja ajoratatarkastelut tehtiin laajassa yhteistyössä ja todettiin toimiviksi, joskin tarkkuutta edellyttäviksi. Uskomme, että valtaosa autoilijoista voi käyttää rakennusta täysin normaalisti.

Esa Niva
pääsuunnittelija
Arkkitehdit A3 Oy

Lue lisää aiheesta:

Uusi Kuohunparkki saa moitteita ahtaista porteista – ”Nyt täytyy miettiä, onko asia korjattavissa”

Kuohunparkin ongelmiin tartutaan heti – Nopealla korjaustoimenpiteellä toivotaan apua ulosajoon

Jokainen Kuohunparkin automaatti hajalla – Nyt haetaan vastauksia siihen, onko asialle tehtävissä jotakin

Mielipide: Parkkitalosta ei ihan onnistuttu tekemään toimivaa – suunnittelijoilta ovat selvästi unohtuneet käyttäjät

8 kommenttia

  1. Melko ylimielinen kommentti pääsuunnittelijalta. Jos ko. kohdassa joutuu menemään sentinkin vastaantulijoiden kaistalle, sisääntulo on susi. Ja siinä joutuu koukkaamaan paljon enemmän.

  2. Jos ”ongelmitta” tarkoittaa ilman kolhuja, niin onnistuu. Mutta jos sillä tarkoitetaan helppoutta ja ilman turhaa tähtäilyä, niin ei onnistu.
    Käytän hallia n. kerran viikossa ja joka kerta keskikokoisella autolla joutuu koukkaamaan reilusti vastaantulevien kaistalta sisään ajaessaa ja kumpaankin suuntaan tähtäys on melkoista senttipeliä. Yhtään ”ylimääräistä” varaa ole.
    Oli suositukset mitä hyvänsä, ei ne tässä tapauksessa ole riittäviä nykyautoille vaikka väylä olisi riittävän leveä mitattuna, on tulokulma liian pielessä pelivaran riittämiseksi.
    Hämpin parkista tässä mallia olisi pitänyt hakea myös ruutujen mitoitukseen. Sisään- ja ulosajot ovat täysi susi, vaikka ilman kolhuja allek. onkin selvinnyt vielä. Enkä peruuttelemaankaan ole joutunut. Mutta onnistunut tuo ei missään tapauksessa ole.

  3. Käsittämätön kommentti: ”Valtaosa autoilijoista selviää Kuohuparkista kolhuitta”. Valtaosa kyllä, mutta sitä osaa käyttäjistä, jotka kolhivat tuo kommentti ei lohduta yhtään. Vuodessa käytän kymmeniä pysäköintitaloja ympäri Suomea, eikä vastaani ole tullut yhtään yhtä ahdasta ulosajoa, kuin Kuohunparkissa on. Yksi asia, mistä voidaan havainnoida, ettei suunnittelussa ole ihan onnistuttu, on se, että pysäköintilaitteissa on jatkuvasti kolhuja. Kuulun siihen valtaosaan, jonka pääsuunnittelija mielipiteessään viittaa, mutta liikennealan ja liikenneturvallisuuden kouluttajana ymmärrän hyvin niitä, jotka väsäävät vahinkoilmoitusta vakuutusyhtiöön tai hammasta kiristellen kaivavat kuvettaan. Ongelmaan olisi helppo löytää ratkaisu. Tahto vain puuttuu. Koulutetaan kangasalalaisista parempia kuljettajia kolhujen kautta?

  4. Miksi sisäänajo on tehty väärästä suunnasta? Kaikki ongelmat olisi pois, jos sinne ajettaisiin suoraan eikä kääntäen.

  5. Arkkitehdin kirjoituksen rivien välistä löytyvät syyt parkkitalon katastrofille: väärä sijainti ja liian pieni tontti. Torin alueen pysäköinnin lopettamisesta odotetaan lisää käyttöä parkkitalolle. Tämä tuskin toteutuu. Yleensä toreja pyritään auttamaan lisäämällä parkkimahdollisuuksia mahdollisimman lähelle, esim. torin alle. Ei suinkaan pakottamalla autoilijoita muualle, mikä näyttää olevan Kangasalan visio. Kirjoituksen mukaan valtaosa autoilijoista pystyy asioimaan parkkitalossa. Tämä on aika vaatimaton tavoite. Kyllä kunnallisen palvelun tavoitteena tulisi olla, että kaikki asukkaat pystyvät sitä käyttämään. Esim. uimahalli lisää seniorien ryhmäliikuntaa.

  6. On kyllä kommenttia. Tarkkuutta edellyttävää ajamista. Jippii. Sitähän me kaikki toivomme muuallakin liikenteessä, mutta aina se ei nyt vaan toteudu. Hienoa, että pääosa normaaleista autoilijoista voi käyttää rakennusta normaalisti. Epänormaalit sitten menkööt muualle. Sehän tämän mielipiteen sanoma lienee. Itselleni aivan saman tekevää, mutta aina jaksan ihmetellä tällaista negatiivisesti asiakaspalautteeseen suhtautuvaa ylimielisesti vastapalloon lyömistä. Tyyliin, että pitäkää tunkkinne, me olemme viisaat Arkkitehdit A3 Oy. Toki ko. töllin lähtöspeksit voivat olla olleet huonot, mikä on sitten teettäjän virhe. Mutta lähtökohtaisesti kyseistä tölliä pitäisi kaikkien autoilijoiden kyetä käyttää, ei pelkästään valtaosan…

    • Teettäjän virhe. Se tuli esille arkkitehdin kirjoiituksessa mutta ei enää näissä yleisön kommenteissa. Väärä paikka, liian pieni tontti, neljä sisään/ulos tuloa kapealta kaistaleelta parkkitalon ja hautausmaan välissä, autopaikkojen lisääminen kesken suunnittelun, ja liian pienet ruudut autojen määrän maksimoimiseksi. Näistä ratkaisuista päätää tilaaja. Kuka lienee ollut asialla? Kirjoituksen mukaan kolmannes paikoista nykyisin käytössä.

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.