Mikko Kivimaa oli viikonlopun tehokotka

0
Mikko Kivimaa iski viikonvaihteessa viisi maalia kahdessa ottelussa.

Kisa-Eagles LeKi 6-4 (0-0, 3-2, 3-2)

Uplakers Kisa-Eagles 5-4 VL (3-2, 0-0, 1-2, 0-0)

Eagles nappasi viikonvaihteessa neljä sarjapistettä otteluista kakkosdivarin kakkoslohkon kärkipään joukkueita vastaan.

Täysi pistepottikin olisi ollut tarjolla, mutta lauantaina Ylöjärvellä kolmannen erän lopulla sattuneet virheet haihduttivat häämöttäneen vierasvoiton.

Maalitonta jatkoaikaa seuranneen rankkarikisan vei nimiinsä Uplakers.

Voittolaukauskilpailuihin liittyy Eaglesin kannalta vähemmän mairitteleva tilastoyksityiskohta. Joukkue on tällä kaudella jatkoaikojen jälkeen laukonut kymmenen rankkaria, joista yksikään ei ole mennyt maaliin. Siinäpä mietittävää kotkapaidoille. 

Hyvää taisteluhenkeä

Sunnuntaina Eagles otti revanssin LeKistä, joka muutama viikko sitten kävi voittamassa isännät Pikkolassa. Nytkin näytti tovin huolestuttavalta, kun maalittoman avauserän jälkeen LeKi iski nopeasti kaksi maalia.

– Pojat osoittivat taas hyvää taisteluhenkeä. Vaikka tuli pari omiin, porukka ei luovuttanut, vastuuvalmentaja Teppo Virta kehaisi omiaan.

Vaikka peli kulkee kohtuullisen hyvin ja tulosta syntyy, on Virta hieman huolissaan.

– Olemme liikaa hyvien maalivahtiemme varassa. He pitävät meitä usein pelissä mukana.

– Erityisesti hyökkääjillä on puutteita peruspelaamisessa. He ovat taitavia, mutta heidän pelaamisensa ei aina ole tehokasta.

Ylöjärveä ja Lempäälää vastaan kangasalalaisten tehomiehenä hääri Mikko Kivimaa, jonka pistesaldo oli 5+1. Hyvin tehoilivat myös Lauri Pelkonen (2+3) ja Jerry Markkula (0+5).

Eagles-vahti Vili Virta urakoi viikonvaihteen molemmat matsit. Kahdesta pelistä hänelle kertyi torjuntoja huikeat 95 kappaletta.

Tämän kalenterivuoden viimeinen sarjapeli Eaglesilla on ensi lauantaina Pikkolassa. Tuolloin pisteitä Kangasalta hamuaa Valkeakosken Kiekko-Ahma.

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.