Uutiset

Miten sinä kehittäisit Mobilian aluetta? Kangasalan kaupunki kerää kokemuksia ja ideoita asukaskyselyllä

Kangasalan kaupunki valmistelee ideasuunnitelmaa Mobilian ulkoalueiden kehittämiseksi. Kuva: Heli Keskinen / KS-arkisto

Kangasalan kaupunki kehittää Mobilian aluetta. Kaupungin tiedotteen mukaan alueelle luodaan ideasuunnitelma, jonka pohjalta Mobilian ulkoalueita muokataan jatkossa nykytarpeita vastaaviksi.

Mobilian alueella on tällä hetkellä monipuolista virkistys- matkailu- ja tapahtumatoimintaa. Runsaiden kävijämäärien vuoksi muun muassa parkkitila alueella on ajoittain ruuhkautunut. Mobilia toimii myös vesilläliikkujien tärkeänä lähtöpaikkana. Esimerkiksi veneilyn, uistelun ja vesiliikunnan määrä lähivesistössä on lisääntynyt.

Paikallisten toiveita, ideoita ja käyttäjäkokemuksia Mobilian alueesta kerätään nyt kyselyllä, joka on avoinna 12.8.-31.8.2024. Kyselyyn voi vastata täällä, ja sen tuloksia hyödynnetään ideasuunnitelman luomisessa.

Kaupungin tiedotteen mukaan ideasuunnitelmassa määritellään tilanjako erilaisten toimintojen välillä. Lisäksi suunnitellaan Auton ja tien museo Mobilian piha-alueen ja lähiympäristön viheralueet, ranta-alueet (pois lukien venesatama), uimaranta, leikkikenttä, kesäteatterin alue, kulkuväylät, pysäköintipaikat ja valaistus.

Alueen kesäteatteri on uudistettu hiljattain ja myös venesatamaan on tehty perusparannus, joka valmistuu loppuvuodesta 2024. Kaupungin mukaan Mobilian alueen ideasuunnitelma valmistuu joulukuussa 2024.  Suunnittelukonsulttina työssä toimii Ramboll Finland Oy.

Kangasalan Sanomat uutisoi aiemmin tällä viikolla Business Kangasalan toimijahaun voittaneesta Saunaravintola Viilee -ideasta, joka sijoittuu myös Mobilian välittömään läheisyyteen:

Idea Kisarannan saunaravintolasta lähti liikkeelle omasta tarpeesta – yrittäjäviisikko haluaa aloittaa rakentamisen mahdollisimman nopeasti

MainosTilaa Kangasalan Sanomat alkaen 3,50 €.Tilaa tästä

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.