Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista
Lounaalle KangasallaLounaalle Kangasalla

Monipuolisia tiloja kaikkien käyttöön

Tuula Ruusumaa
Pääkirjoitus - 23.1.2019 kello 7.00

Kangasala on ajautumassa hankalaan tilanteeseen koulujensa kanssa. Uutisia sisäilmaongelmista näyttää tulevan julkisuuteen tuhkatiheään.

Viimeisin sisäi­lmaongelma löytyi Pohjan koulusta Kuhmalahdelta. Terveysviranomainen on pyytänyt kaupungilta helmikuun loppuun mennessä selvitystä, mitä toimenpiteitä rakennuksessa tehdään.

Pohjan koulua tutkittiin viime syksynä. Siinä yhteydessä selvisi, että kellarin rakenteissa on kosteutta ja mikrobien vaurioittamaa materiaalia. Lisäksi kellarissa on mikrobiperäistä hajua.

Hiljattain olemme uutisoineet ongelmista Suoraman ja Ruutanan kouluissa sekä Pikkolan urheilutalossa.

Kangasalan kouluverkkosuunnitelma kattaa vuodet 2015-2030. Siellä todetaan, että Pohjan koulu lakkautetaan 2021.

Nyt tilanne eskaloitui nopeammin kuin osattiin ajatella. Kun tiedot Pohjan koulun tilanteesta tarkentuvat, kaupunki joutuu pohtimaan, missä kuhmalahtelaiset lapset käyvät koulua.

Kuhmalahtelaisten ihmettely, miksi itäisen Kangasalan kouluasiasta ei ole kuulunut mitään, on varmasti ihan aiheellista. Jos koulu on jo päätetty lakkauttaa, täytyisi uuden suunnittelun olla jo täydessä käynnissä.

Talousarvio ei anna kuitenkaan mitään viitteitä uusien tilojen rakentamisesta.

Oli ratkaisu Pohjan suhteen mikä tahansa, pelkkää koulua Kuhma­lahdelle ei varmasti kannata rakentaa. Uusien tilojen pitää olla luovia, kaiken kansan olo­huone -tyyppisiä ratkaisuja, joissa on monenlaista toimintaa eri-ikäisille ja -tyyppisille ihmisille.

Kommentoi / Keskustele aiheesta

Kangasalan Sanomat edellyttää, että verkkokeskustelu käydään asiallisesti ja hyvässä hengessä. Poistamme kommentit, joissa loukataan ihmisarvoa, yllytetään rikokseen, rasismiin tai jotka ovat muutoin sopimattomia tai hyvien journalististen tapojen vastaisia.

~
Takaisin ylös