Murtovarkaat hankaloittivat Liutun Kipsan nuorten yritystoimintaa – Rannalla ollut ilkivaltaa koko kesän ajan

0
Asettamasi evästeasetukset estävät jakopainikkeiden käytön.
Viivi Manninen, yksi Liutun Kipsan yrittäjistä, oli maanantaina palvelemassa rannan kävijöitä. Varastettujen herkkujen tilalle on jo saatu uusia tuotteita. Kuva: Heli Keskinen

Lauantaiaamuna Liutun Kipsan nuorta yrittäjää ja yrittäjien tukihenkilöä Virve Mannista odotti kurja näky. Kolmen 4H-nuoren ylläpitämän uimarannan kioskin etuluukku oli väännetty auki ja sisään oli tunkeuduttu.

Varkaiden matkaan oli lähtenyt isot määrät nuorten yrittäjien kioskille hankkimia tuotteita kuten karkkeja, limsoja ja pillimehuja. Yhteensä saalista oli saatu usean sadan euron edestä.

– Yleensä nuoret tulevat aukaisemaan kioskin itse, mutta tällä kertaa olin onneksi sopinut lähteväni nuorimman, vain 14-vuotiaan yrittäjänalun mukaan. Hänelle olisi varmasti ollut kurja tulla yksin ja löytää murtojäljet, Manninen sanoo.

Kioskille oli tunkeuduttu perjantain kello 20 ja lauantaiaamun välillä. Tilojen arvokkaimmat tavarat, kuten sup-laudat ja jäähilekoneet oli jätetty rauhaan. Rahaa paikassa ei säilytetä.

Karkeista varkaille kävivät kaikki.

– Nuoret ovat hankkineet kioskille myytäväksi tänä kesänä vähän erilaisia karkkeja, sellaisia mitä ei tavallisista kaupoista saa. Nyt heitä harmittaa, koska tukussa ei ollut enää kaikkia samoja suosikkituotteita, Manninen sanoo.

Uusia karkkeja ja limsoja hankittiin kuitenkin myyntiin nopeasti, että kioski pystyi jatkamaan toimintaansa. Luukkukin on korjattu entistä ehommaksi estämään jatkomurtoja.

Aikaisemmin valikoimassa oli enemmänkin erilaisia karkkierikoisuuksia, mutta tukusta ei löytynyt enää täysin samoja tuotteita. Karkkeja löytyy kuitenkin yhä uimareiden iloksi. Kuva: Heli Keskinen

Vaikka vakuutus korvaa varkaiden saaliin, on yrittäjien omavastuuosuus useamman sata euroa. Manninen huomauttaa, että se on iso raha alaikäisille yrittäjille.

– Epäilen, että takana saattaa olla sama porukka, joka tekee Liutussa ilkivaltaa muutenkin. Tänä kesänä järven pohjasta on löytynyt useita polkupyöriä, myös erittäin uuden näköisiä, Manninen kertoo.

Kioskin edustalla on ollut joka vuosi pöytä ja tuolit erityisesti iäkkäämmille kävijöille. Nekin on kuitenkin nyt rikottu, eikä uusia kannata toistuvan ilkivallan takia tuoda.

– Tämä on tosi kurjaa, koska yhden porukan typeryys heijastuu kaikkien rannalla kävijöiden palveluihin, Manninen harmittelee.

Nuoret tekivät murrosta rikosilmoituksen. Jokaista tapauksesta jotain tietävää pyydetään olemaan yhteydessä Kangasalan poliisiin puhelinnumeroon 0295 440 131 tai sähköpostiosoitteeseen vihjeet.sisa-suomi@poliisi.fi.

Luukkuja vahvistettiin murron jälkeen niin, ettei kioskille ole enää yhtä helppo päästä sisään. Kuva: Heli Keskinen

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.