Mustikkamättäät ovat kutsuneet puoleensa lähes 70 vuoden ajan

0
Ritva Kallio kävi lapsenlapsensa Josefiina Åkerlundin kanssa tarkastamassa, löytyykö Kangasalan metsistä mustikoita. Kallio nauttii hiljaisessa metsässä poimisesta. Marjastus on myös hyvää liikuntaa.

Ritva Kallio muistaa hyvin, miten hän pikkutyttönä keräsi mustikoita emalimukiin. Täyttyneen mukin hän tyhjensi äidin isoon ämpäriin. Kallio pääsi marjametsään ensimmäisiä kertoja ollessaan noin 4–5-vuotias. Harrastus on kantanut läpi elämän. Ensi kuussa 71 vuotta täyttävä Kallio rymyää metsissä tänäkin kesänä. Poimuriin kertyy myös puolukoita, mutta mustikka on ykkönen.

– Mikään ei ole pitänyt minua pois metsästä marja-aikana.

Metsän herkkujen metsästys on kerryttänyt Kalliolle paljon pelottavia, hauskoja ja jännittäviä muistoja sekä lapsuudessa että aikuisiällä.
Lapsena hän joutui kerran yksin mustikkaan, kun äiti oli viimeisillään raskaana. Metsässä tuli vastaan lauma isompia poikia, jotka alkoivat kiusata ja heitellä häntä kivillä. Kallio sai osuman päähänsä ja palasi verta vuotavana kotiin.

– Silloin taisi tulla parin päivän tauko marjastukseen, hän hymähtää.

Marjastuksen puolestajapuhuja tuntee marjamaastoja eri puolilta Suomea, sillä hänen lapsensa ja lastenlapsensa asuvat ympäri maata ja Kallio käy marjassa heidän luonaan vieraillessaan.

– Marjastan ihan korvesta, jossa ei liiku ketään. Kerran tyttäreni soitti minulle metsään, että siellä on nähty karhu. Minä vain poimin kaikessa rauhassa, kun yhtäkkiä kuulin kauhen murahduksen. Mutta ei se karhu ollut, vaan vatsani. Olin unohtanut syödä aamupalaa ennen lähtöä, Kallio kertoo ja nauraa makeas­ti.

Hyvän marjapaikan metsästyksessä auttavat ystävät ja tuttavat, joilta Kallio kyselee havaintoja. Hän myös kiertelee paljon tutuissa ja tuntemattomissa paikoissa.Tänä vuonna mustikkasadon on ennustettu olevan keskinkertainen tai heikompi.

– Moni tuttu on valitellut, ettei edes Kangasalan harjuun tule juurikaan marjoja.

Kallio ei kuitenkaan ennusteista lannistu, sillä hän ei muista yhtään kesää, jolloin olisi jäänyt ilman marjoja.

– Ajan kanssa etsiessä saattaa yhtäkkiä tulla vastaan suojainen paikka, josta löytyy. Kyllä metsästä aina jotain saa mukaansa.

Tavanomaisena vuonna saaliiksi kertyy muutamia kymmeniä litroja mustikoita, joista Kallio myy kysynnän mukaan. Osan tuloista hän lahjoittaa hyväntekeväisyyteen AavikonRuusu-kehitysapujärjestölle.Loput marjoista päätyy perhepiirin käyttöön.

– Pakastimiin mahtuu aina.

”Moni tuttu on valitellut, ettei edes Kangasalan harjuun tule juurikaan marjoja.”

Lapset ja lastenlapset marjastavat tosin itsekin, sillä Kallio totutti omat lapsensa metsässä oloon, kun he olivat pieniä. 1980-luvun puolivälissä perhe asui Liuksialassa ja kävi marjassa Heramaajärven ympäristössä.

Lapset innostuivat mustikoiden noukkimisesta niin paljon, että perhe oli useampana vuonna myymässä Kangasalan torilla. Tienesteillä ostettiin lapsille milloin mitäkin, esimerkiksi jäätelökone ja untuvatäkit.

Kallio toivoo, että nykysukupolvi ymmärtäisi, millaista superruokaa metsissä on tarjolla ilmaiseksi. Eksymistä pelkääville konkarilla on hyvä vinkki.

– Takavuosina ostin kirpparilta kirkkaanpunaisen sadeviitan. Levitän sen tukikohdaksi mättäille. Sen päälle jätän eväät ja muut mukana olevat tavarat, hän kertoo.

Punainen erottuu hyvin vihreästä metsästä, jossa suunnat saattavat mennä sekaisin. Metsään kannattaa aina ottaa riittävästi juotavaa.

– Jos vesi loppuu, lähden pois, vaikka ämpärit eivät olisikaan täynnä. Metsässä hikoilee ja saattaa tulla nestevajaus.

Kallio survoo omat mustikkansa ennen pakastamisesta. Se pitää maut tuoreena. Marjastajan bravuuri on Kodin Kuvalehden aikoinaan palkitsema tuoremustikkapiirakka. Sen salaisuus on paistamaton mustikkatäyte. Kun mummu leipoo piiraan tuoreista marjoista, on sen menekki taattu

.

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.