Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista

Näyttelijä Vesa Vierikon mökillä saa tehdä tai olla tekemättä ja kaikki on ihanasti rempallaan

Näyttelijä Vesa Vierikko, 62, tallustelee pihamaalla vastaan saappaat ja­lassa. Hän istuutuu vanhan kaivon viereen puutarhatuolille ja sytyttää tupakan – yhden monista, joita hän ehtii tämän haastattelun aikana sauhutella.

Uutiset - 27.4.2019 kello 8.23
Näyttelijä Vesa Vierikon mökillä saa tehdä tai olla tekemättä ja kaikki on ihanasti rempallaan
Vesa Vierikko rakastaa Haapaniemessä sijaitsevaa mummonmökkiään.

– Vaimon mielestä minun pitäisi vähentää, Vierikko toteaa.

Pihamaalla vilistää kouluikäisiä lapsia. Perheen teini-ikäinen ei ole vielä aamuyhdeltätoista noussut sängystä, mutta nuoremmat kavereineen ottavat ilon irti aurinkoisista pääsiäislomapäivistä Kangasalla.

– He lähtivät vielä ihan mielellään, irtosivat Fortnitesta. On meillä täällä telkkari, mutta se ei edes aina toimi. Tämä on lepoa kaikille, Vierikko sanoo.

Vierikon perheen mummonmökki on äidinperintöä. Perimätiedon mukaan Haapaniemessä sijaitsevan mökin omisti aikoinaan kommunisti, joka maalasi ikkunanpuitteetkin punaiseksi naapureita ärsyttääkseen.

Vierikon äiti hankki mökin 70-luvun puolivälissä. Myöhemmin mökkiin rakennettiin lisäsiipi. Äidille tuli ikää ja mökin mukavuuksia piti parantaa, jotta hän pystyi olemaan siellä vielä vanhoilla päi­villäänkin.

– Ja perkele, silloin laitettiin kalliit paskakaivot ja kaikki.

Jätevesiremontin hyvä puoli on, että se täyttää myös nykyisen lain vaatimukset. Vierikon ei tarvitse hikoilla jätevesilainsäädäntöön liittyvien tämän vuoden määräaikojen kanssa.

Modernimpi osa piiloutuu hyvin talon kulman taakse. Sitä ei helposti huomaa etupihalta. Se on hyvä, sillä Vierikko nauttii mökin yksin­kertaisesta ja alkeellisesta tunnelmasta.

– Minä rakastan tätä paikkaa. Ja niin rakastaa Katikin. Hänestä on ihanaa, kun on villiä ja rehottaa.

Vierikon vaimo Kati Vierikko on biologi ja ympäristötieteen tohtori.

Vierikko on useimpien tuntema suomalainen näyttelijä. Hän on tehnyt urallaan yli 50 elokuvaa Vääpeli Körmystä Tuntemattomaan sotilaaseen, näytellyt teattereissa, toiminut ääninäyttelijänä sekä teatterikorkeakoulun näyttelijätyön professorina 2002–2012.

Vierikko tietää istuvansa näyttelijänä vihreällä oksalla. Hänellä on aina ollut paljon töitä.

– En sanoisi, että olen hyvä näyttelijä. Olen pelle, näen kaikissa ihmisissä huumoria.

Vierikko ei ole koskaan nirsoillut töiden suhteen siitä yksinkertaisesta syystä, että hän on tarvinnut rahaa suuren perheensä elättämiseen.

Vierikolla on ensimmäisestä avioliitostaan neljä aikuista lasta, nykyisestä kolme kouluikäistä. Lapsenlapsiakin on jo viisi, jotka hekin vierailevat mielellään perheineen Haapaniemessä.

– Meillä on aina ovi auki. Kaikki ovat terve­tulleita.

Vierikko ei arkaile puhua rahasta. Näyttelijätyön professorinakin hän kannusti opiskelijoita tekemään esimerkiksi mainoksia.

Monien näyttelijöiden mielestä se on ammattilaiselle halveksittavaa työtä, mitä Vierikko ei ymmärrä yhtään.

– Sehän on ammattitaitoa saada usein aika surkea teksti edes jollain tavalla elämään. Viiden minuutin työstä voi saada kaksi sataa euroa. Joka tapauksessa siinä saa harjoitusta hyvissä studio-olosuhteissa.

Vaikka Vierikko ei ole valikoiva, jossakin sentään menee raja. Hänen ääntään ei ole kuultu eikä kuulla pikavippifirmojen mainoksissa.

– Ne aiheuttavat mielettömiä ongelmia ihmisille.

Näyttelijä Kati Outinen oli Vierikon professorikollega teatterikorkeakoulussa. Professuuriin sisältyi paljon hallinnollisia töitä, ja Vierikon kaudella toteutettiin lisäksi Euroopan unionissa korkeakoulu-uudistus.

Koulutukset yhdenmukaistettiin kaikkialla Euroopassa. Suomessa se merkitsi, että neljän vuoden näyttelijäkoulutus piteni viiteen vuoteen.

– Rahaa meille ei annettu kuitenkaan yhtään enempää.

Vierikko ja Outinen olivat molemmat ahneita opetustuntien suhteen. He rakastivat opettamista ja kahmivat sitä itselleen enemmän kuin olisi ollut pakko. Vierikolle se oli pakoa pois paperihommien ääreltä.

Isosta opetusmäärästä seurasi oravanpyörä, jossa hallintohommat viivästyivät entisestään. Usein hän heräsi keskellä yötä henkeä haukkoen, kun mieli askarteli tekemättömien töiden kanssa.

Vierikko ymmärsi vasta kymmenen professorivuotensa jälkeen olleensa aivan kuilun partaalla.

Työtehtävät olivat jatkuvasti lisääntyneet ja hän oli kasvanut niiden mukana. Kunnes ei enää hallinnut tilannetta.

– Burnout tulee huomaamatta, ja minäkin ymmärsin tilanteen oikeastaan vasta myöhemmin.

Nykyisin Vierikko nauttii siitä, mitä tekee. Hän suhtautuu näyttelemiseen harrastuksena, mikä vapauttaa hänet sekä näyttämöllä että muussakin elämässä tekemään mitä haluaa – toki yhteisesti sovittujen pelisääntöjen puitteissa.

Vierikko on kätevä käsistään. Hän sai jo pie­nenä poikana puukon käteensä, jolla hän sai puuhastella kaikenlaista.

Sama jatkuu nykyisin mökillä Haapaniemessä. Pöydällä odottavat linnunpöntön ra­kennustarpeet iltapäivän urakkaa pojan kanssa.

Vierikko päätti 1980-luvulla, että hän hankkii itselleen "oikean" ammatin.

Hän opetteli tekemään huoneistoremontteja, lähinnä parvia helsinkiläisten ahtaisiin asuntoihin ja puulattioiden hiomista ja kunnostamista.

Vierikko työskenteli ammattihenkilöiden opissa niin kauan, kunnes sai oppi-isältään työnjäljestä kymmenen pistettä.

– Silloin ajattelin, että nyt minulla on ammatti. Sen jälkeen näytteleminen on ollut minulle harrastus. Siksi olen nykyisin huoleton ja vapaa.

Haapaniemi on paikka, jossa Vierikon perhe käy ympäri vuoden. Naapurustokin on tullut tutuksi.

– Tuolla asuvat Leila ja Leksa, tuolla Ilkka ja Riitta, Vierikko viittilöi ympäristöön.

Vierikon äiti asui Kangasalla loppuun saakka, ensin palvelutalossa, myöhemmin tehostetun hoivan yksikössä Pikonlinnassa. Hän kuoli toissa vuonna.

Mökillä Vierikko puuhastelee mielellään jotain. Taidettakin syntyy siinä sivussa. Hän osoittaa nuotiopaikan vieressä olevaa puupinoa, joka ei ole puupino vaan tilataideteos. Klapit on aseteltu huolella paikalleen.

– Tuosta pinosta ei oteta koskaan polttopuuta.

Kiirastorstaina hän oli askarrellut linnunpöntön, jonka lippa oli sivulle vinossa ja rosoinen, revitty reunoiltaan.

Pönttöä ei varsinaisesti voi kuvailla kauniiksi, pikemminkin erikoiseksi tai jopa rumaksi. Reikäkin näyttää Vierikon mielestä kauniisti ilmaistuna pyllyrei’ältä.

Mutta sellaista on Haapaniemessä – siellä linnunpöntölläkin voi olla lippa vinossa talon isännästä puhumattakaan.

Se on osa paikan viehätystä.

 

Kommentoi / Keskustele aiheesta

Kangasalan Sanomat edellyttää, että verkkokeskustelu käydään asiallisesti ja hyvässä hengessä. Poistamme kommentit, joissa loukataan ihmisarvoa, yllytetään rikokseen, rasismiin tai jotka ovat muutoin sopimattomia tai hyvien journalististen tapojen vastaisia.

~
Takaisin ylös