Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset Tapahtumat Kuvat Boksi KS-Digi Blogit Ajankohtaista
Paikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fiPaikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fi

Nyt kysytään pieniä kerrostaloasuntoja

Uutiset - 10.3.2017 kello 1.00
Kangasalan Sanomat / Tuomas MacGilleon
Nyt kysytään pieniä kerrostaloasuntoja
Tikirakin toimitusjohtaja Jouni Walden esittelee viimeistelyvaiheessa olevaa yksiötä Harjunsalontiellä.

Entisen Ravintola Herttuan tontilla kohoaa nyt kaksi korkeaa kerrostaloa. Ensimmäinen valmistui viime vuonna, toista viimeistellään parhaillaan.
Rakennusliike Tikirak Oy:n toimitusjohtaja Jouni Walden kertoo, että parhaiten myyvät tällä hetkellä yksiöt.
– Pienten sijoitusasuntojen kysyntä on tällä hetkellä selvästi kovin, joskin hyvin suunnitellut perheasunnot tekevät myös hyvin kauppansa.
Harjunsalontien uusissa kerrostaloissa on yksiöiden lisäksi myös kaksioita ja kolmioita.
Walden toteaa, että huonekoot ovat kaikenkokoisissa asunnoissa pienentyneet.
– Siinä on tapahtunut selvä muutos. Isompien kerrostaloasuntojen koko on nyt 70 neliömetriä, kun jokunen vuosi sitten se saattoi olla jopa 100.
Tämä johtuu Waldenin mukaan taloustilanteesta. Epävarmana aikana asuntohaaveetkin ovat maltillisempia kuin noususuhdanteen huumassa.
Jos seinien sisäpuolella säästetään neliöitä, parvekkeella niitä pitää olla reilusti. Kaiteella reunustetun tupakointitilan sijaan parvekkeesta on tullut kerrostaloasujalle ylimääräinen huone, jossa halutaan viettää aikaa.
– Parvekkeen pitää olla lasitettu. Betonilattian päälle asennetaan myös matto, jotta siellä voi olla sukkasiltaan, Walden sanoo.
Asunnon sisällä avainsana on avonaisuus. Erillisiä keittiöitä ei ole tehty enää pitkään aikaan.
– Ihmiset haluavat mahdollisimman paljon yhtenäistä oleskelutilaa. Tällä hetkellä suosittuja ratkaisuja ovat esimerkiksi keittiö­saarekkeet, Walden kertoo.
Yksi merkittävä muutos on tapahtunut ihmisten suhtautumisessa saunaan.
– Aiemmin joka asunnossa piti olla sauna. Nyt ne ovat vähentyneet hirveästi, eikä näihinkään yksiöihin niitä tehty, Walden toteaa.
Isompiin asuntoihin sauna halutaan hänen mukaansa edelleen. Pienemmissä kodeissa neliöt käytetään kuitenkin mieluummin vaikkapa vaatehuoneeseen.
Maalämpö tekee tuloaan myös kerrostaloihin. Taajama-alueilla toimintavarma ja huoltokustannuksiltaan edullinen kaukolämpö on Waldenin mukaan kuitenkin vielä vahvoilla.
– Etenkin syrjäisemmillä alueil­la maalämmön suosio kyllä kasvaa.
Talojen sisällä lattialämmitys alkaa syrjäyttää pattereita.
Walden toteaa, että rakentamisen taso on parantunut ja asiak­kaiden vaatimustaso noussut.
– Kyllähän sen ymmärtää. Asunto on yleensä se elämän suurin investointi, hän sanoo.
Asuntojen varustelustandardit ovat nekin muuttuneet. 
Astianpesukone on itsestäänselvyys ja kalusteet ovat tasokkaita. 
Walden viittaa rakenteilla olevan yksiön keittiötilaan.
– Näissä on lieden sijaan induktioliesitaso ja kalusteuuni.
Laihojen lamavuosien jälkeen asuntokauppa on taas vilkastunut, mutta Waldenin mukaan kaikki ei kuitenkaan ole ihan ennallaan.
– Ensiasunnon ostajia on yllättävän vähän, hän toteaa.
Walden pohtii, että syynä voi olla sukupolvien välissä tapahtunut asennemuutos.
– Nuoret eivät välttämättä halua laittaa rahaa kiinni asuntoon, vaan mieluummin asuvat vuokralla ja matkustelevat. Perheetkin perustetaan myöhemmin.
Asuntoja tarvitaan kuitenkin aina, asumismuodosta riippumatta. 
Kangasala tulee pitämään paikkansa suosittuna asuinkuntana, Walden arvioi.
– Tampereen kaupunkiseudun väkiluku kasvaa 2 000–3 000 ihmisellä vuosittain. Asuntojen tarve ympäryskunnissa on olemassa, kysyntään pitää osata vain vastata.

Tutustu toimintaamme verkkosivuillamme!
Lähetä tekstari!
Kommentoi / Keskustele aiheesta
Kauppaympyrän teemaliite nyt luettavissa!
Lähetä tekstari!
~
Takaisin ylös