Nyt on aika hakea kesätöitä! – Katso, missä Kangasalla töitä on ainakin tarjolla

0
Kangasalan alueella on kesätöitä monella alalla. Suuri osa paikoista on suunnattu hieman vanhemmille ja opiskeleville nuorille, mutta myös alle 18-vuotiaiden on mahdollista työllistyä esimerkiksi kaupan alan ja 4H-yhdistyksen Tutustu työelämään ja tienaa -harjoitteluihin. Kuvituskuva: Iclipart

Talvi paukkuu ja kesää kestää vielä odotella, mutta kesätyöhaut eivät odota.

Koronavirustilanteen luomasta epävarmuuden ilmapiiristä huolimatta suurimmilta työnvälityssivustoilta ja paikallisten toimijoiden sivuilta löytyy useita Kangasalle sijoittuvia eri alojen kesätyöpaikkoja.

Vapaana olevista tehtävistä suurin osa edellyttää täysi-ikäisyyttä ja tai alan koulutusta tai opiskelemista.

Nuoremmille työmahdollisuuksia avautuu myöhemmin keväällä kaupan alan Tutustu työelämään ja tienaa -harjoitteluiden  kautta.

Myös 4H-yhdistys on avannut haettavaksi muutaman Tutustu työelämään ja tienaa -paikan.

Kangasalan kaupungilla on tänä vuonna haettavissa nuorten kesätyöpaikkoja, mutta niistä tiedotetaan vasta viikolla 9. Yritykset voivat palkata nuoria kesätyötuella. Lisätietoa löytyy kaupungin sivuilta.

Kangasalan Sanomat kävi läpi työnvälityssivustoja ja isojen yritysten sekä toimijoiden omia sivuja ja kokosi ainakin avoinna olevia kesätyöpaikkoja.

Lista ei ole kattava.

Kangasalan terveyskeskus

Sairaanhoitajia ja lähihoitajia tuuraamaan kesälomasijaisuuksia.

Työn kesto 1–3 kuukautta.

Hakuaika päättyy 15.3.2021 kello 15.

Hakulomake ja lisätietoja löytyy täältä.

Viittä sairaanhoitajaa kesälomasijaisuuksiin avosairaanhoitoon ja päivystykseen.

Työn kesto 1-3 kuukautta.

Hakuaika päättyy 12.03.2021 klo 14.

Lisätietoja ja hakulomake löytyvät täältä.

Kangasalan seurakunta

Neljä kesäteologia ja tai nuorisotyönohjaajaa

Työ sijoittuu ajalle 24.5.–8.8.2021 (koronaepidemia voi muuttaa ajankohtaa tai raukaista valinnat).

Hakuaika päättyy 16.2.2021 klo 16.

Hakulomake löytyy täältä.

Lisätietoja

4H-yhdistys

Tutustu työelämään ja tienaa -ohjelman mukaista kesäsomettajaa

Työ sijoittuu ajalle 7.6.–18.6.2021.

Hakuaika päättyy 9.5.2021

Hakulomake löytyy täältä.

Lisätietoja

Kahta kokkia 4H-leirille

Työ sijoittuu ajalle 8.–10.6.2021.

Hakuaika päättyy 9.5.2021

Hakulomake löytyy täältä.

Lisätietoja

Kolmea Tutustu työelämään ja tienaa -ohjelman mukaista apuohjaajaa 4H-leirille

Työ sijoittuu ajalle 8.–10.6.2021

Hakuaika päättyy 9.5.2021 

Hakulomake löytyy täältä.

Lisätietoja

Metsätalousinsinööriä tai alalla opiskelevaa
 
Työ sijoittuu ajalle 26.4.–16.7.2021.

Hakuaikaa 14.3.2021 kello  23.59 asti.

Hakemukset ja ansioluettelot sähköpostitse  mikko.tahlo@4h.fi 

Lisätietoja

Johtajaa/ohjaajaa 4H-leirille

Työn kesto yksi viikko, josta leiriaikaa kolme vuorokautta.

Hakuaikaa 14.3.2021 kello asti 23.59

Hakemukset ja ansioluettelot sähköpostitse mikko.tahlo@4h.fi

Lisätietoja

Kolme liikennepuiston ohjaajaa Mobialian Rahtarit-Liikennepuistoon

Työt ajoittuvat ajalle 25.4.- 5.9.2021.

Hakuaikaa 11.3.2021 kello asti 23.59

Hakemukset ja ansioluettelot sähköpostitse mikko.tahlo@4h.fi

Lisätietoja

Esperi Care

Sote-alan kesätyöntekijöitä Hoivakoti Sylviannaan.

Työ sijoittuu ajalle 1.5.–30.9.2021.

Hakuaika päättyy 31.3.2021

Hakulomake löytyy täältä.

Lisätietoja

Pirkanmaan Osuuskauppa

Kesätyöntekijöitä Pirkanmaan toimipisteisiin myyjän, liikennemyymälä- ja ravintolatyöntekijän, tarjoilijan, kokin sekä floristin, parturi-kampaajan ja kosmetologin työtehtäviin.

Työ sijoittuu ajalle

Hakuaika päättyy 14.2.2021

Hakulomake löytyy täältä.

Lisätietoja

Nuoria Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluun.

Hakuaika alkaa 1.3.2021

Hakuohjeet päivitetään tänne.

Hämeen rakennuskone

Kangasalan toimipisteeseen trukkikuskia/ulkovarastotyöntekijää.

Työ sijoittuu ajalle touko–elokuu.

Haku päättyy 7.2.2021

Hakulomake ja lisätietoja löytyy täältä.

Kesätyöntekijää Kangasalan toimipisteeseen.

Työ sijoittuu ajalle touko–elokuu.

Haku päättyy 7.2.2021

Hakulomake ja lisätietoja löytyy täältä.

Ikifit Oy

Lähihoitajaopiskelijoita Hyvinvointikoti Apilaan Kangasalle.

Työ kestää 3–6 kuukautta. Aloitus sopimuksen mukaan.

Haku päättyy 28.2.2021 kello 23.59.

Hakemukset sähköpostitse heli.seppala@ikifit.fi

Lisätietoja

Lähihoitajaopiskelijoita Villa Steniin Kangasalle.

Työ kestää 3–6 kuukautta. Aloitus sopimuksen mukaan.

Haku päättyy 28.02.2021 kello 23.59.

Hakemukset sähköpostitse heli.seppala@ikifit.fi

Lisätietoja

Saarioinen

Kesä ja kausityöntekijöitä Sahalahden, Valkeakosken ja Huittisten tehtaille muun muassa elintarviketuotannon, kunnossapidon, lähettämön ja henkilöstöruokalan tehtäviin.

Työ sijoittuu touko–elokuulle (mahdollisuus työskennellä maaliskuun ja syyskuun välisenä aikana).

Haku päättyy 31.3.2021

Hakulomake ja lisätietoja löytyy täältä.

Lidl

Nuoria Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluun.

Lisätietoa myöhemmin keväällä. Katso lisää täältä.

Kesko

Kassamyyjää K-Market Ruutanaan.

Työ sijoittuu kesäajalle.

Hakuaikaa 15.2. asti.

Hakemukset sähköpostitse paivi.kangas-lahti@k-market.com. Sähköpostin otsikoksi Kesätyö Ruutana.

Lisätietoja

Kesäpihan Puutarha

Kolme marjojen myyjää Kangasalle.

Työjaksot 11.6.-8.8.2021, 11.6.-28.8.2021 ja 2.8.-18.9.2021.

Hakuaika päättyy 28.2.2021.

Hakulomake ja lisätietoja löytyy täältä.

Atria

Sahalahden tehtaalle kausi- ja kesätyöntekijöitä.

Työn kesto on 3–6 kuukautta.

Hakuaika päättyy 31.3.2021

Hakulomake ja lisätietoja löytyy täältä.

Alko

Osa-aikaisia myyjiä Alkon kesäsesonkiin Kangasala-Orivesi.

Sesonkityö ajoittuu touko-syyskuulle.

Hakuaika päättyy 21.2.2021

Hakemus jätetään täällä. Videohaastatteluun vastataan täällä.

Lisätietoja

Bolt.Works Oy

Siivoojia asiakasyritykselleen Kangasalle ja Tampereelle toimistojen, kotien ja mökkien siivoamiseen.

Työ ajoittuu kesäksi ja alkaa joustavasti touko-kesäkuun aikana.

Hakemus löytyy täältä.

Lisätietoja

Mattilan Marjatila Oy

Kahta marjanmyyjää Kangasalan myyntipisteille.

Työ alkaa kesäkuussa ja kestää 1-3 kuukautta.

Hakuaika päättyy 10.03.2021 kello 23.59.

Hakulomake ja lisätietoja löytyy täältä.

Oikaisu 5.2.2021 kello 11.05:
Toisin kuin uutisessa ensin kerrottiin, Kangasalan kaupungilla on avautumassa kesätyöpaikkoja 2021. Kaupunki tiedottaa näistä viikolla 9.

 

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.