Sain jälleen kerran muistutuksen lähimmäisen käyttäytymisestä reilu viikko sitten. Millaisen? Sellaisen, että kun ylitän kotikulman suojatien, niin oletan sen sujuvan turvallisesti – vaan turha on niin luulla.
Tämän etuvarpaani lähes murskaavan autoilijan säikäyttämänä annoin spontaanin käden läimäyksen auton perälautaan. Siis sellaisen ”nyt kyllä teit väärin” -palautteen. Selvisin hengissä tälläkin kertaa!
Tämä ei kuitenkaan välittynyt hopeanharmaalle mersuilijalle, vaan hän ponkaisi kimppuuni hysteerisenä huolissaan autonsa vahingosta ja karjuen korvaani virkavallan paikalle kutsumista.
Pelkääjän paikalla oleva naishenkilö komppasi ja pomppasi ottamaan minusta kännykkäkameraostoksia. Ylitin merkityn suojatien, siinä syyllisyyteni. Tunnustan.
Minulle ei jäänyt muuta kuin hämmästynyt ja pelästynyt hetki, semminkin kun sain perääni vähemmän mukavia mamu-huutoja. Mitä tästä pitäisi ajatella?
Olen tähän saakka ollut melko ylpeä suomalaisesta koulutuksesta, mutta pitäisikö meidät aikuiset istuttaa säännöllisin väliajoin myös empatian jatko-opinnoille.
Vaadin, että aikuisillekin järjestetään Kiva-koulua ja myönnetään päivitettyjä käyttäytymispasseja. Pelkästään banaanin kuoriminen lapsille päiväkodeissa vaatii hygieniapassin. Miettikää mistä jäämme vaille.
Maassa maan tavalla -hokevalla on tässä mielessä näytön paikka. Kuka sen maan tavan näyttää, ellei tapakouluttaja itse eli me ja minä. Kangasala starttaa kesämenoon tapahtumasarjoineen, joten aion tehdä eri paikoissa pieniä kieli- ja kulttuurikokeita. Tarvittaessa palaan tuloksiin kynä terävänä.
Matkatoimistojen äkkilähtöhakuja lukiessa näyttää siltä, että suomalaisilla on kova kiire pois ihanan suvisesta maastamme. Mihin me nyt täältä omilta kulmiltamme pois?
No niin, myönnän, että itsekin olen suuntaamassa pariksi viikoksi ”kotikylääni” Balkanille. Siinä maailman kalleimpien kansanedustajien valtiossa ei kysytä kuitteja, ei jokaisen ostoksen kohdalla myöskään sitä, että haluatteko muovikassin.
Minun on turha kysyä sitäkään, kuinka tai miksi en voi maksaa kortilla – käteiseen luotettava kansantalous odottaa vielä kaikenlaista, kuten lopullista rauhansopimusta.
Ympyrä sulkeutuu; se on balkanilainen aikakäsitys. Olisiko meillä siinä jotain oppimista? Myönnän, että suomalainen ei antaudu tällaiseen ympyrään, mutta se pyörii maailma lomalla sittenkin.
Kesällä voi sen verran villiintyä, että kokee, ottaa riskejä ja käy Kangasalan kesätapahtumissa. Mikäpä sen hurjempaa. Tuttuja ja tuntemattomia maisemia katsahtamalla voi hioa turhat ruosteet nivelistä. Oksalla ylimmällä istahtava voi yllättäen ollakin kaikkein alimmalla ja huomata jotain ainutlaatuista: innostuksen ja kohtuuden.
