Onnen manteli ja hyvän toivon piparkakku – tiedätkö, mistä piparit ovat kotoisin tai milloin suomalaisessa juhlapöydässä alettiin maistella kinkkua?

0
Kuva: Riikka Juvonen

Lumi narskuu askelien alla, kimaltelee puiden oksilla. Pihan suuret sembramännyt suhisevat hiljaa. Mummulan pääoven molemmin puolin palavat tervalyhdyt.

Kop, kop, kop – saapikkaat kopistellaan ulkorapulla ja ropsutellaan puhtaiksi varpuluudalla. Eteisessä vastaan tulvahtavat ihanat tuoksut.

Jouluaatto Tavelassa oli perinne, joka kokosi perhettä ja sukua yhteen. Monesti vieraita saapui ulkomaita myöten. Kuinka he nauttivatkaan saadessaan taas maistaa tuttuja makuja, jotka kertoivat, että jokin suuressa maailmassa oli ja pysyi ennallaan.

Joulukseen jokainen kokoo, joulukseen hiirikin säästää – vuorostaan painottaa, että herkkuja kerättiin juhlaa varten pitkin vuotta.

Juhlapöytä oli peitetty valkoisella palttinaliinalla, katettu hopeilla, kristalleilla ja parhailla posliineilla. Salin puolella lähimetsästä kaadettu komea joulukuusi vilkutti kynttilöitään ja kirjavia pallojaan. Pallot niin kuin oksille ripustetut omenat niitä ennen muistuttivat paratiisista, jonka portit aukenivat uudelleen ihmiskunnalle jouluyönä. Sen sai aikaan pikkuinen piltti Betlehemin tallin oljilla. Siinä oli aihetta juhlaan!

Olisipa joulu, että saisi yölläkin syödä

Lapsuudessani joulun kristillinen sisältö oli itsestäänselvyys. Siihen viittasivat myös monet pöydän antimet. Ylensyöminenkään ei ollut pelkkää mässäilyä vaan menneiltä vuosisadoilta periytynyt tapa kohottaa arvokas juhla arjen yläpuolelle. Se, että sai kerrankin pistellä vatsansa täyteen, tarkoitti niukkuudessa kärvistelleelle kansalle onnea. Tulis joulu, että sais yölläkin syödä – kuvaa sananparsi entisajan ihmisen toivetta.

Joulukseen jokainen kokoo, joulukseen hiirikin säästää – vuorostaan painottaa, että herkkuja kerättiin juhlaa varten pitkin vuotta.

Neitsyt Marian äidin Annan päivänä 9.12. pantiin oluet tulemaan ja aloitettiin leipominen.
Piparkakku, joulun tuoksun tuoja ja ykkösbaakkelssi, tulee alun perin faraoiden Egyptistä missä sen esimuotoja, hunajakakkuja, uhrattiin jumalille.

Jotta jumalat ymmärsivät paremmin, mitä ihmiset heiltä pyysivät, kakkuset muotoiltiin eri hahmoisiksi.

Keskiajalla piparit löysivät tiensä ristiretkeläisten mukana Eurooppaan, ensin luostareiden pakareihin ja sitten leipureiden torikojuihin.

Hunajan tilalle tuli sokeri ja mausteiksi vakiintuivat pippurin ja kanelin lisäksi inkivääri, kardemumma, neilikka ynnä Kaukoidän ihmeellinen pomeranssinkuori. Suomeen ensimmäiset piparit saapuivat Saksasta vuonna 1685 ja saavuttivat pian suuren suosion ei ainoastaan siksi, että maistuivat taivaallisilta, vaan koska ne toivat uskomuksen mukaan nakertajalleen monenlaista hyvää.

Edelleen painaessamme taikinasta muotilla ukkoja ja akkoja toivomme, samoin kuin muinaiset egyptiläiset, itsellemme ja läheisillemme menestystä ja pitkää ikää. Lintu, sydän ja tähti taas symboloivat Pyhää Henkeä, rakkautta ja uskoa ja possulla pyydämme varjelusta kotieläimillekin.

Manteli tuli Ruotsista, mutta on peräisin Antiikin Kreikasta

Kotonani aloimme virittäytyä aaton tunnelmaan kuuntelemalla vanhempieni ja sisareni kanssa olohuoneessa parhaimpiin pukeutuneina Suomen Turusta jo seitsemänsadan vuoden ajan lähes katkeamattomasti luetun joulurauhan julistuksen.

Ennen sitä oli lusikoitu lautaselliset riisipuuroa, johon äiti oli kätkenyt onnea tuovan mantelin – tapa, joka levisi Suomeen Ruotsista 1800-luvun alussa mutta juonsi juurensa alun perin Antiikin Kreikasta missä juhlahuttuun piilotettu papu teki löytäjästään kekkereiden kuninkaan tai kuningattaren.

Päivän alkaessa tummua kohti iltaa marssittiin isän johdolla joulukirkkoon. Usein oli pakkasta. Sankarihaudalla kunniavartiossa seisovien sotilaitten nenänpäät punersivat kylmästä. Isä otti ristirivien edessä karvalakin päästään, kiitti. Sitten sytytettiin kynttilät edesmenneitten omaisten haudoille.

Isän lähivainajat olivat jääneet rajan taakse Karjalaan. Lapsena en ymmärtänyt sen asian merkitystä.

Kirkossa Martti Lutherin vuonna 1534 lapsilleen kirjoittama virsi Enkeli taivaan kiiri kohti kirkkaitten kruunujen valaisemaa kattoa ja nosti juhlamielen huippuunsa. Saarnan aikana oli jo kiire päästä Tavelaan, herkkujen ääreen ja odottamaan joulupukkia.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kuva: Riikka Juvonen

Tavelan jouluateria alkoi aina livekalalla. Pehmeäksi liotettu, harsokankaassa hytiseväksi keitetty kuivaturska on gastronominen kumarrus uskonpuhdistusta edeltäneelle katoliselle kulttuurille, jossa se oli aaton paastoruoka ja mukaili todennäköisesti juutalaisten noin 3 000 vuotta vanhan sapatin illallismenua.

Livekalan jälkeen olivat vuorossa sillit, kraavi lohi sekä rosolli, joka suolasilakan, sipulin ja perunan sekoituksena kuului säätyläistalojen joulupöytään jo 1700-luvulla.

Rosollin kanssa maistuivat myös Kangasalan nimikkoräätti aladobi sekä rullasyltty, joka oli erityisesti mummun Espanjasta saapuneen veljen suosikki.

”Ooh” huokaistiin kinkulle

Akateemikko Martti Haavion vuonna 1957 julkaistussa iki-ihanassa karjalaisten legendojen kokoelmassa Luojan linnut kerrotaan, kuinka siihen saakka hyljeksitty possu sai lihansa makoisuuden palkinnoksi siitä, että puski kärsällään pahnoja maamajassa palelevan Jeesus-vauvan lämmikkeeksi.

Herttainen tarina lienee selittänyt vanhalle kansalle juutalaisten koshersäännön kieltämän sianlihan suosion syntyä kristikunnassa.

Joulun pääruuaksi kinkku päätyi kuitenkin vasta 1900-luvulla, kun siihen asti vapaina vaellelleet siat keksittiin sulkea lättiin lihomaan ja kasvattamaan silavakerrosta juhlasesongiksi.

Ooh – huokaistiin kautta pöydän, kun rasvaisena höyryävä, sinapilla ja korppujauhoilla kuorrutettu ja mausteneilikoilla koristeltu muhkea kinkku, jonka potkaluun päähän mummu oli taitellut tinapaperista kukkakoristeen, kannettiin esiin keit­tiöstä.

Päivän alkaessa tummua kohti iltaa marssittiin isän johdolla joulukirkkoon.

Ooh siksikin, ettei vatsaan olisi mahtunut enää muruakaan. Silti myös laatikoita, lanttua, porkkanaa ja perushämäläistä imellettyä pernalooraa, oli aivan pakko maistaa samoin kuin myös vihreitä herneitä ja omenasoseella höystettyä kastiketta, joka vei kielen mennessään.

Sitten tulivat vielä luumukiisseli ja -torttu, jonka tähtimuoto vinkkasi Betlehemin tähteen ja joulun suloiseen, ihmisiä rakastavaan sanomaan.

Aterian päätyttyä verannalta alkoi kuulua kopinaa. ”Onkos täällä kilttejä lapsia?” Joulupukin kysymykseen oli helppo vastata koska lautanen oli syöty tyhjäksi ja ruuasta muistettu kiittää.

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.