Uutiset

Oppilaiden maskisuositus kouluissa päättyy, linjasi pandemiaohjausryhmä

Kuva: KS Arkisto

Pirkanmaan alueellinen koronapandemiaohjausryhmä linjasi, että Pirkanmaalla jatketaan yleistä maskisuositusta yli 12-vuotiaille. Perusopetuksessa ja toiseen asteen oppilaitoksissa oppilaat voivat kuitenkin halutessaan luopua maskeista.

Opettajien ja koulunkäynninohjaajien maskien käytöstä päättää työnantaja, kuten muillakin työpaikoilla.

– Maskeista luovuttaessa oleellista on muistaa se, että hengitystieinfektio-oireisena ollaan pois koulusta, kunnes oireet ovat selvästi lieventymässä. Oireisena voi tehdä kotitestin. Jos on korona, koulutusta tulee olla pois vähintään viisi vuorokautta ja palata vasta, kun ei ole kuumetta, ja muutkin oireet ovat lieventyneet, ohjeistaa Taysin ylilääkäri Jaana Syrjänen tiedotteessa. 

Koronavirustestiin hakeutuvien henkilöiden tulee käyttää maskia matkatessaan näytteenottoon ja ennen negatiivisen testituloksen saamista, jos joutuvat välttämättömän syyn vuoksi liikkumaan kodin ulkopuolella. Ulkotiloissa maskia suositellaan käytettäväksi tilanteissa, joissa syntyy pitkäkestoisia ruuhkia, jolloin liikkuminen vaikeutuu.

Maskia suositellaan edelleen työpaikoilla lähityössä. Työnantaja vastaa työturvallisuudesta ja voi velvoittaa maskin käyttöön työpaikalla. Sosiaali- ja terveydenhuollossa on toistaiseksi voimassa yleinen maskisuositus kaikissa tiloissa.

Pirkanmaan koronatilanne on säilynyt melko tasaisena helmikuusta lähtien. Alle 40-vuotiaiden tartunnat ovat vähentyneet, mutta koronapotilaiden sairaalahoidon tarve on säilynyt ennallaan.

Taysiin tulee päivittäin 8-9 uutta koronapotilasta päivittäin. Hoidossa on tällä hetkellä nelisenkymmentä potilasta.

Viime viikolla sairaanhoitopiirin laboratorioissa diagnosoitiin 3 419 uutta koronatartuntaa.

MainosTilaa Kangasalan Sanomat alkaen 3,50 €.Tilaa tästä

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.