Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista
Paikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fiPaikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fi

Osuuspankki lakkauttaa Pohjan ja Sahalahden konttorit

Uutiset - 1.6.2017 kello 11.17
Kangasalan Sanomat
Osuuspankki lakkauttaa Pohjan ja Sahalahden konttorit
Pohjan konttori palvelee asiakkaita viimeisen kerran elokuun viimeisenä päivänä.

OP Kangasala kertoi torstaina, että pankin konttorit Pohjassa ja Sahalahdella lakkautetaan elokuun lopussa. Palvelut yhdistetään Kangasalan pääkonttorin kanssa.

Sahalahden konttori on avoinna viimeisen kerran 30.8. ja Pohjan päivää myöhemmin 31.8.

– Rajoitetuista aukiolo- ja palveluajoista huolimatta asiointi Pohjan ja Sahalahden konttoreissa on vähäistä. Mikään ei myöskään viittaa siihen, että palveluiden kysyntä näissä konttoreissa kääntyisi kasvuun tulevaisuudessa, pankin toimitusjohtaja Mika  Kivimäki toteaa.

Kivimäen mukaan päätöksen taustalla on iso muutos, joka koskee koko finanssitoimialaa.

– Konttoriasioinnin merkitys on pienentynyt päivittäispalveluiden siirtyessä sähköisiin kanaviin. Asiakkaamme haluavat käyttää mobiilipalvelujamme, verkkoneuvottelua ja monia muita digitaalisia palvelujamme ja ovat vähentäneet asiointia konttorissa. 

Konttoreiden sulkemiset eivät edellytä pankin asiakkailta erityisiä toimenpiteitä. Tilinumerot ja muut sopimukset säilyvät ennallaan.

Kivimäki ymmärtää, että konttoreiden lakkauttaminen muuttaa konttorissa asioimaan tottuneiden asikkaiden elämää.

– Pyrimme löytämään tiettyjä siirtymäajan ratkaisuja muutokseen sopeutumista helpottamaan. Opastamme asiakkaitamme löytämään sopivat ja helpot tavat pankki- ja vakuutusasioiden hoitamiseen myös jatkossa. 

Pankki on lähestynyt Pohjan ja Sahalahden konttoreiden asiakkaita asiassa kirjeitse.

 
Lähetä tekstari!
Kommentoi / Keskustele aiheesta
Lähetä tekstari!
~
Takaisin ylös