Kangasalan torilla on tehty kesän aikana monenlaista ilkivaltaa torimyyjien kojuille ja vaunuille. Kirjoittaja on Kangasalan Sanomien toimittaja. Pahanteolta eivät ole säästyneet myöskään torin ympäristön…
Lisää luettavaa
Pääkirjoitus: Kangasala uusin silmin

Pääkirjoitus: Esteetön kaupunki vaatii asennekorjausta

Pääkirjoitus: Kyläkauppa on enemmän kuin kauppa

Pääkirjoitus: Meidän on tärkeä ymmärtää lasten ja nuorten tapoja seurata maailmaa

Pääkirjoitus: Konkurssi ei ole loppu, vaan uuden alku
Tuoretta

Uuden Lemetyn omakotitaloalueen tontteihin hakijaryntäys – hakemuksia saapui 140

Karjalankannaksen enemmän ja vähemmän tunnettujen rajapitäjien elämänkirjo saatiin esille Äijälään: ”Näyttely keskittyy arkeen, elämään ja kulttuuriin ennen sotaa”

Kangasalan työttömyysprosentti oli huhtikuussa 9, avoimia työpaikkoja on Pirkanmaalla vielä nihkeästi tarjolla

Johtajapestien koulima Tuula Ruusumaa rakastui ja päätti muuttaa maalle keskittyäkseen Peltolan tilan tapahtumatuotantoon – ”Minulle on uusi tunne, ettei minun tarvitse selviytyä yksin”

Omppurock tekee paluun rapin ja hiphopin kotimaisilla nimillä – päääesiintyjän ura lähti liikkeelle TikTokista

Elokuisilla R3-festareilla artistien bäkkärinä toimii Peltolan tilan päärakennus – ”Meidän päämakuuhuoneemme on tarkoitettu pääartistille”

Veljekset Kalle ja Vilho Matilainen haastavat kaikki kangasalalaiset lupiinien kitkemistalkoisiin – ”Jos jokainen hoitaisi omat tienpielensä ja tonttinsa, se olisi jo paljon”

Ikäihmisten päivätoiminta on jatkumassa Kangasalla – Aluehallitus päättää palveluverkosta maanantaina

Kaivannon sairaalan purkuhankkeen urakkasopimus allekirjoittiin – työt alkavat jo tällä viikolla
