Nuorten kesätyöhaku alkaa hiljalleen olla taas kuumimmillaan. Työpaikkoja on tarjolla paljon, mutta niin on myös paikoista kisaavia nuoria. Kesätyöt ovat nuorille tärkeä väylä työelämään. Ne antavat kokemusta…
Tärpit

Kauppatieteitä opiskelemaan pyrkivän ylioppilas Arto Salosen vuodet Kangasalan lukiossa olivat musiikintäyteiset – ”Kyllä soittaminen on tosi siistiä”

Kysely: Suuri osa kangasalalaislapsista ja -nuorista on tyytyväisiä lukutaitoonsa – Lukutaitotyössä kehitettävää löytyy lukuläksyistä -”Niissä on kolme tärkeää pointtia”

Kotitarvekalastuksen merkitystä vähätellään suotta, sanoo kangasalalainen asiantuntija – kävimme kurkistamassa, miten kevätkalasta tehdään maistuvaa täyssäilykettä
Tuoretta

Katso nimet: Tällaiset ovat esitykset valtuuston ja hallituksen puheenjohtajapaikkoihin tulevalle kaudelle

Katso kokouksen tallenne: Valtuusto päätti lisäpuheenjohtajasta ja kaupunginhallituksen koon kasvattamisesta

Harrastamisen Kangasalan mallin jatko turvattu – Avi myönsi tukea myös pienemmille toimijoille

Siitamantien parannussuunnitelman luonnokset nähtäville – Hanke kytkeytyy ysitien nelikaistaistamiseen

Asukkaat harmistuivat, kun tutulle ajoreitille ilmestyi yhtäkkiä autoliikenteen estävä puomi: ”Voisiko tilanteeseen löytää toisenlaisen ratkaisun, joka olisi kaikille hyvä”

Mielipide: Jäi tänäkin vuonna mietityttämään, miksi aina hävitään viimeinen ratkaisupeli – Toivoisi joskus onnettarenkin meille hymyilevän

Kasarirockin klassikot raikaavat Kangasalan kesäteatterissa Ihan Tuuliajolla -musiikkikomediassa – ”Biiseissä saa laulaa mukana”

Kuhinaa riitti, kun väki saapui jakamaan kevään iloa ja yhdessäolon ihanuutta – Katso kuvat lauantain tapahtumahumusta

Vuoden kangasalalainen on pyöreitä täyttänyt kulttuuritalo: ”Kaupungin viihde- ja kulttuurielämän virkistyminen on suurelta osin Kangasala-talon ansiota”
