Pääkirjoitus: Nuorten väkivaltaan on puututtava heti – Hyssyttely on vaarallisinta, mitä voimme tehdä

1
Asettamasi evästeasetukset estävät jakopainikkeiden käytön.

Nuorten väkivallan lisääntyminen on keskusteluttanut Suomessa syksyn ajan. Eri poliisilaitokset ovat julkaisseet tiedotteita alle 15-vuotiaiden epäiltyjen pahoinpitelyrikosten räjähdysmäisestä kasvusta ja ilkivallan…


Tämä sisältö on Kangasalan Sanomien tilaajille

Tilaa lukuoikeus alkaen 3 €.

TilaaKirjaudu

1 kommentti

  1. Kiitos tästä artikkelista. Asia on juuri näin, nuorten väkivaltaan mm kouluissa on puututtava. Jokaisella lapsella on oikeus käydä koulua ilman päivittäistä väkivallan uhkailua tai jopa sen toteuttamista. Usein uhrit kärsivät, asiaan ei puututa riittävän nopeasti ja tehokkaasti ja silloin väkivallantekijälle/kiusaajalle jää kuva, että hän voi jatkaa, kun asiaan kunnollista puuttumista ei tapahdu.
    Väkivallan ja kiusaamisen uhriksi joutuneen koulunkäynti häiriintyy ja sillä on kauaskantoiset, koko elämää n vaikuttavat seuraukset. Toivon, että Kangasalla asioihin puututaan välittömästi ja toivoisin, että jokainen kiusaamisen ja väkivallan uhriksi joutunut ymmärtää, ettei ole häpeällistä kertoa, mitä hän on kokenut. Kiusaamisen ja väkivallan kohteeksi joutuneen itsetunto haavoittuu, hän alkaa ajatella, että hänessä on varmasti jotain pahasti vialla, kun häntä näin kiusataan. Asia on aivan päinvastoin. Siksi toivoisi
    niin, että Kangasalla puututaan ripeästi nuorten parissa tapahtuvaan väkivaltaan ja kiusaamiseen, aloittaen kouluista.

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.