Varhaiskasvatuksella on Suomessa pitkä historia. Sen alkujuuret työntyvät 1800-luvun lopulle.Noista vuosista kuljettiin pitkä matka ennen kuin lastentarhat lopullisesti yleistyivät. Vielä 70-luvulla väännettiin eduskuntaa…
Lisää luettavaa

Someilmiö houkuttelee myös kangasalalaisnuoria seikkailemaan tyhjillään olevissa rakennuksissa – Turvallisuusasiantuntija muistuttaa: ”Lapsi on iästään huolimatta korvausvelvollinen”

Kaupungille 1 000 euron seuraamukset päiväkodin salmonellatapauksista – Elintarvikevalvonnan mukaan tartuntaepäilyä ei ilmoitettu lainmukaisesti

Kangasala SK:n suunnistuskouluun ilmoittautui ennätyksellinen määrä lapsia – Suuren osallistujamäärän mahdollistavat vanhemmat: ”Suunnistus on perhelaji”

Suoraman esikoululaisten animaatioelokuvassa känkkäränkkä varastaa lasten pallon – Pirkanmaan Elokuvakeskuksen mediapedagogi Kalle Raittila: ”Tarkoitus on luoda elämyksellisiä työpajoja lapsille”

Perhepäivähoidon lapset askartelevat, leipovat ja virpovat Senioripysäkillä – Katso kuvakooste lasten ja senioreiden yhteisestä pääsiäisperinteestä
Tuoretta

Torialueen yrittäjät toivovat kuntalaisaloitteessa muutoksia torin parkkijärjestelyihin – Yhden, kahden ja puolen tunnin paikkoja lisää, pidempään asiointiin lupalappu

Vesaniemen uusi metallifestivaali Hevipäivät Kangasalla perutaan – taustalla tuotannolliset haasteet

FC Kangasalan edustusjoukkue lähtee juhannuksen viettoon Nelosen kärkisijoilta: ”Pelaamme edelleen ykköspaikasta ja sarjanoususta”

Sahalahden suvimarkkinat tuovat iloisen markkinatunnelman Vilpeilään – Ohjelmassa musiikkia, tatuointeja ja tanssiesityksiä

Hanna Laineella on kansanedustajan työn lisäksi myös aikaa vievä pesti Kangasalla: ”Uskon kyllä pystyväni hoitamaan molemmat tehtävät”

Kangasala sai pitkästä aikaa kansanedustajan, kun Hanna Laine aloitti työnsä eduskunnassa: ”Ensimmäisestä päivästä jäi hirveän innostunut ja vaikuttunut olo”
Täsmennys vapaa-ajanasuntojen jätemaksusta Kangasalla

Katso tästä Kangasalan seurakunnan kuolleet ja kastetut

Pääkirjoitus: Oma kansanedustaja on koko Kangasalan voitto
